《罗密欧与朱丽叶》第二幕第二场 1-中芬对照

Toinen kohtaus.	第二场
Capuletin puutarha.	同前。凯普莱特家的花园
(Romeo tulee.)	罗密欧上。
ROMEO. Se naarmaa nauraa, jok' ei haavaa tunne.     (Julia ilmestyy ylhäälle ikkunaan.) Vait! mikä loisto tuolla ikkunassa? Se itä on, ja Julia aurinko! — Oi, nouse, kaunis aurinko, ja surmaa Tuo kade kuu, mi kalvas kaihost' on, Kun sinä, hänen piika-neitsyensä, Hänt' olet monta vertaa ihanampi! Hänt' älä palvele, hän kade on. Vestaali-pukunsa vain kalvetuttaa, Vain narrit sitä käyttää; pois se heila! Mun tyttöni se on, mun armahani! Oi, jospa hän sen tietäisi! — Hän puhuu, Vaikk'ei hän sanaa virka. Mitä siitä? Nuo silmät puhuu, vastata ma tahdon, Oi, liiaks kerskaan, hän ei puhu mulle. Kaks taivaan kaunihinta tähteä Sai estettä ja loistamaan sill' aikaa Pyys Julian silmät heidän kehässään! Mitä, jos hänen silmäns' onkin tuolla, Ja tähdet hänen päässään? Posken hehku Pimentäis tähdet nuo kuin päivä lampun. Taivaalla hänen silmäns' säteillen Kautt' ilmakerrosten niin välköttäisi, Ett' aamuvirttään linnut visertäisi. Kah, kuinka poskeaan hän käteen nojaa! Oi, jos tuon käden sormikas ma oisin, Koskettaa tuohon poskeen saisin!	罗密欧  没有受过伤的才会讥笑别人身上的创痕。（朱丽叶自上方窗户中出现）轻声！那边窗子里亮起来的是什么光？那就是东方，朱丽叶就是太阳！起来吧，美丽的太阳！赶走那妒忌的月亮，她因为她的女弟子比她美得多，已经气得面色惨白了。既然她这样妒忌着你，你不要忠于她吧；脱下她给你的这一身惨绿色的贞女的道服，它是只配给愚人穿的。那是我的意中人；啊！那是我的爱；唉，但愿她知道我在爱着她！她欲言又止，可是她的眼睛已经道出了她的心事。待我去回答她吧；不，我不要太卤莽，她不是对我说话。天上两颗最灿烂的星，因为有事他去，请求她的眼睛替代它们在空中闪耀。要是她的眼睛变成了天上的星，天上的星变成了她的眼睛，那便怎样呢？她脸上的光辉会掩盖了星星的明亮，正像灯光在朝阳下黯然失色一样；在天上的她的眼睛，会在太空中大放光明，使鸟儿误认为黑夜已经过去而唱出它们的歌声。瞧！她用纤手托住了脸，那姿态是多么美妙！啊，但愿我是那一只手上的手套，好让我亲一亲她脸上的香泽！