Lumipyry hankaloittaa liikennettä Helsingin Katajanokalla sunnuntaina 19. helmikuuta. Koko maassa vallitsee liikenneviraston mukaan huono ajokeli lumisateen vuoksi.
19号星期日大雪阻碍了赫尔辛基交通。据交通管理处报道,全国上下正处于大雪带来的差天气中。
Lumisade, tielle kinostuva lumi ja kova tuuli haittaavat tänään liikennettä. Ilmatieteen laitos (气象局)varoittaa huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä koko maassa.
Liikenneviraston mukaan ajokeli on erittäin huono Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla.
Huono ajokeli on Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
Erityisesti sivuteillä kinostuva lumi aiheuttaa ongelmia, sillä aurauskalustoa ei tahdo riittää pääteiltä.
Vakavilta onnettomuuksilta (严重事故) on tähän mennessä vältytty(已避免). Aamun ja aamupäivän aikana liikkuvan poliisin tietoon on tullut kaikkiaan reilut viisikymmentä kolaria koko maassa. Tavallisena talvisunnuntaina niitä ajetaan samassa ajassa parisenkymmentä enemmän.
Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pirkanmaan poliisien mukaan tieliikenne on ollut varsin hiljaista. Myös pääkaupunkiseudulla (首都区域) liikenne on sujunut rauhallisesti. Helsingin sekä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan alueella on sattunut vain muutamia ulosajoja.
Useita autoja on kuitenkin juuttunut kinoksiin sekä mäkiin. Poliisin mukaan esimerkiksi Porin Ruosniemessä oli aamupäivällä peräti 13 autoa jumissa ja odottamassa aurauskalustoa.
Poliisi kehottaa autoilijoita ajamaan varovasti, varaamaan matkaan aikaa ja ottamaan lumilapion mukaan.
Päivän aikana lunta sataa koko maassa. Eniten sitä on luvassa maan eteläosiin, jopa parikymmentä senttiä. Muualla lunta saadaan arviolta viidestä kymmeneen senttiä.
Autoilijoiden kannattaa koko maassa varautua heikkoon näkyvyyteen pöllyävän lumen vuoksi.