CHAPTER VI

Minne kulkee ihmiskunta? Tämä päämäärästä ja loppukohdasta huolehtiminen on puhtaasti inhimillistä, jonkinlaista mielemme yksinkertaisuutta tai heikkoutta eikä sillä ole mitään yhteistä universaalisen todellisuuden kanssa. onko asioilla päämäärää? Miksi niillä olisi ja mitä olisi päämäärä ja loppu elimistössä, jolla ei ole loppua?

 

Mutta joskin on luultavaa, ettei meillä ole muuta tehtävää ja tarkoitusta kuin hetken ajan pitää hallussamme pientä paikkaa, joka voisi olla yhtä hyvin heinäsirkkojen tai orvokkien hallussa, ilman että maailmankaikkeuden ihanuus tai talous kärsisi siitä, ilman että maan kohtalot jatkuisivat tai lyhenisivät hetkeäkään, jos me kulkisimme vain kulkeaksemme, menemättä minnekään, niin me siitä huolimatta voimme osoittaa mielenkiintoa muuhunkin kuin tuohon hyödyttömään kulkemiseen, ja tämä on sitäpaitsi täysin järkevää ja viisainta ja parasta, mihin voimme ryhtyä. Jos muurahainen kykenisi tutkimaan taivaankappaleiden lakeja, ilman että sillä muuten olisi pienintäkään toivoa siitä, että se koskaan voisi vähääkään vaikuttaa niihin, ja saisi päähänsä, ettei enää kannata välittää pesän asioista eikä tulevaisuudesta, niin eikö se meidän mielestämme olisi väärässä? Olisiko meistä, jotka tuomitsemme tai hallitsemme sitä yhtä varmasti ja helposti kuin mitä oletamme suurten jumaliemme tekevän meihin nähden, tuo liian universaalinen muurahainen hyvä ja moraalinen muurahainen?

 

Järki loistossaan on hedelmätön eikä opeta meille muuta kuin liikkumattomuutta, jollei se, huomattuaan intohimojemme, toiveittemme, koko olentomme ja oman itsensä pienuuden ja mitättömyyden, palaa jäljilleen osoittaakseen harrastustaan tätä pientä ja mitätöntä kohtaan, ikäänkuin tämä olisi kaikki, missä se voisi olla hyödyksi täällä maan päällä.

 

Jollemme tiedäkään, minne olemme menossa, niin iloitkaamme yhtä kaikki kulustamme ja, helpottaaksemme ja edistääksemme sitä, koettakaamme arvata, millainen seuraava päivämatka tulee olemaan. Niin, millainen se tulee olemaan? Meidän on nähtävästi kuljettava kauhean vuorisolan läpi. Mutta huolimatta tuosta uhkaavasta solasta levenevät ja tasaantuvat tiet, pyöristyvät ja latvoissaan vähitellen kukkaan puhkeavat puut, nämä ja juoksussaan hiljenevien ja laajenevien virtojen tyyneys, kaikki ilmaisee, että lähenemme laajinta tasankoa, mitä ihmiskunta on tähän saakka saanut tervehtiä niiltä mutkittelevilta poluilta, joita se on kiipeillyt syntymästään saakka. Tullaanko sitä nimittämään "lepohetkien ensimmäiseksi tasangoksi?" Vaikkakin saamme olla varuillamme tulevaisuuden yllätyksiä vastaan, ja minkälaiset vaivat ja huolet odottanevatkaan solan tuolla puolen, niin näyttää melkein varmalta, että ihmisten suuri joukko saa nähdä päiviä, jolloin todellisemman tasa-arvon, koneiden, maanviljelyskemian, ehkä lääketaidon tai jonkin muun syntyvän tieteen vaikutuksesta työ tulee olemaan vähemmän raskasta, vähemmän yhtämittaista, vähemmän aineellista, vähemmän tyrannimaista, vähemmän säälimätöntä. Miten ihmiskunta tulee viettämään joutohetkensä? Kuka tietää, eikö sen kohtalo riipu niiden käytöstä? Sen neuvonantajien ensimmäisiä tehtäviä olisi totuttaa sitä tästä hetkestä lähtien nauttimaan niistä vähemmän halpamaisella ja vähemmän turmiollisella tavalla. Se enemmän tai vähemmän arvokas, kunniallinen, harkittu, viehkeä ja ylevä tapa, jolla yksilö tai kansa nauttii joutohetkistään, määrää yleensä yhtä paljon kuin työ ja sota sen siveellisen arvon. Se se sitä myöskin heikontaa ja vahvistaa, alentaa tai jalostaa. Nykyään kolme vapaapäivää kokoo suurten kaupunkien sairaaloihin vaarallisemmin vahingoittuneita uhreja kuin kolme työkuukautta.