CHAPTER XXVII

 Tullaan ehkä sanomaan, erittäinkin mitä tulee oikeuteen ja kotitaloon, että personifioidaan ja sijoitetaan ulkopuolelle meitä kaksi meissä olevaa voimaa, ensiksikin, koska on paljon vaikeampi osoittaa niiden olevan meissä, ja toiseksi, koska näyttää jokseenkin varmalta, että tuntematon ja loppumaton sellaisinaan, s.o. ilman ymmärrystä, ilman moraalia, ilman persoonallisuutta, eivät kykene meitä liikuttamaan. Sillä huomattava on, että aineellinen mysteerio, niin hämärä ja vaarallinen kuin se saattaa ollakin, ja psykologinen oikeus, niin sekavat kuin sen seuraukset lienevätkin, meitä tuskin liikuttavat. Se, mikä meitä liikuttaa ja musertaa, ei ole ollenkaan se, mitä me emme ymmärrä luonnon järjestyksessä, vaan tuo ajatus, että ylin, tietoinen, järjellinen, yli-inhimillinen ja kuitenkin ihmistahdon kaltainen tahto ehkä liitelee luonnon yllä. Se on sanalla sanoen Jumalan läsnäolo; ja annoimmepa sille nimen minkä tahansa, kuten oikeus, kohtalo, mysteerio, niin Jumalaa me aina pelkäämme, s.o. itsemme kaltaista, vaikka ikuista, ääretöntä, näkymätöntä ja kaikkivaltiasta, sillä epäiltävää on, pelkäisimmekö moraalista voimaa, joka ei olisi tehty meidän kuvamme mukaan. Meitä ei peloita tuntematon luonnossa eikä liioin tämän meidän maailmamme mysteerio, vaan toisen maailman mysteerio. Ei aineellinen, vaan moraalinen arvoitus. Ei mikään ole esimerkiksi vaillinaisemmin tunnettu kuin niiden syiden summa, jotka aiheuttavat maanjäristyksen, eikä mikään ole kauhistuttavampi. Mutta joskin maanjäristys kauhistuttaa ruumistamme, niin pöyristyttää se henkeämme vain sillä edellytyksellä, että me näemme siinä oikeustoiminnan, yliluonnollisen rangaistuksen. Samoin on myrskyn, sairauden, kuoleman, ihmiselämän tuhansien ilmiöiden, tuhansien katastroofien laita. Mutta näyttää siltä kuin olisi tuo todellinen liikutus, joka värisyttää muutakin kuin fyysillistä itsesäilytysvaistoa, löydettävissä vain käsitteessä enemmän tai vähemmän määrätystä Jumalasta, lahjomattomasta vanginvartijasta, näkymättömästä ja pysyväisestä oikeudesta, käsittämättömästä ja valppaasta sallimuksesta. Mutta kysymys on siitä, mikä on lähempänä totuutta ja onko elämän tulkitsijan tehtävä mielenmasentaminen ja syvästi järkyttäminen vaiko rauhoittaminen ja valistaminen.