霍夫曼芬兰语童话故事：胡桃夹子与老鼠王-9. luku. LOPPU SADUSTA.

Aikaisin seuraavana iltana, juuri kun tulet sytytettiin, saapui myöskin setä Drosselmeier ja jatkoi kertomustaan:

Drosselmeier ja hovitähtitieteilijä olivat olleet jo viisitoista vuotta matkoilla, pääsemättä Krakatuk pähkinän jäljille. Kaikesta siitä missä he kävivät, mitä omituisia ja merkillisiä asioita he saivat kokea, siitä saattaisi kertoa teille, pienokaiset, vaikkapa neljä viikkoa. Mutta sitä en aio tehdä, vaan sanon sensijaan heti, että Drosselmeier tunsi kesken syviä huoliaan suurta kaipausta rakkaaseen kotikaupunkiinsa Nürnbergiin. Erikoisen voimakkaana valtasi se hänet kerran, kun hän ystävänsä kanssa istui aarniometsässä Aasiassa ja poltti pientä piippunysää.

"Oi, ihana, ihana syntymäkaupunkini Nürnberg! Ihana kaupunki, se joka sinua ei ole nähnyt, olkoonpa hän sitten käynyt Lontoossa, Parisissa ja missä muualla hyvänsä, hänen sielunsa ei ole vapautunut, hän elää ikuisesti kaihoten sinua — sinua, oi Nürnberg, ihana kaupunki, kauniine taloinesi ja ikkunoinesi!"

Kun nyt Drosselmeier valitteli niin surullisena, valtasi tähtitieteilijän syvä osanotto, ja hän alkoi itkeä niin äänekkäästi, että kuului pitkin koko Aasiaa. Hän hillitsi itsensä kuitenkin jälleen, pyyhki kyyneleet silmistään ja kysyi:

"Mutta, kunnioitettava virkaveikko, miksi istumme täällä itkemässä? Miksi emme matkusta suoraan Nürnbergiin? Eikö ole aivan yhdentekevää, mistä ja miten me etsimme tuota onnetonta Krakatuk pähkinää?"

"Sehän on totta", vastasi Drosselmeier lohdutettuna.

Molemmat hypähtivät samassa seisoalleen, kopistelivat piippujaan ja lähtivät matkaan, Aasian syvistä metsistä suorinta tietä Nürnbergiä kohti.

He olivat tuskin saapuneet perille, ennenkuin Drosselmeier juoksi nopeasti serkkunsa nukkesorvari, kiillottaja ja kultaaja Christoph Zacharias Drosselmeierin luokse, jota hän ei ollut nähnyt useihin vuosiin. Kelloseppä kertoi nyt hänelle koko jutun prinsessa Pirlipatista, rouva Hiireläisestä ja Krakatuk pähkinästä, ja tämä löi kerran toisensa jälkeen kätensä yhteen sulasta ihmetyksestä ja huudahti:

"Ohhoh, serkku, serkku, nepä olivat sitten merkillisiä asioita!"

Drosselmeier kertoi edelleen seikkailuistaan matkan varrella, kuinka hän oli viettänyt kaksi vuotta taatelikuninkaan luona, kuinka manteliruhtinas oli halpamaisesti osoittanut hänet ovelle, kuinka hän turhaan oli kuulustanut Oravamaan luonnontutkijaseuralta, lyhyesti sanoen, kuinka täydellisesti hän oli epäonnistunut, löytämättä edes jälkiäkään Krakatuk pähkinästä.

Kertomuksen aikana naksahutti Christoph Zacharias useampia kertoja sormiaan —, pyörähti sitten ympäri kantapäillään —, maiskahutti suutaan — ja huudahti sitten:

"Hm — haa — hoo — tuhat tulimmaista!"

Viimein singahutti hän hattunsa ja irtotukkansa ilmaan, tarttui serkkuaan kiivaasti kaulaan ja huudahti:

"Serkku, serkku, te olette pelastetut, pelastetut olette, sen minä sanon, sillä elleivät kaikki merkit ole väärät, niin minä itse omistan Krakatuk pähkinän."

Hän toi heti paikalla rasian, josta hän otti esiin keskikokoisen kullatun pähkinän.

"Katsos", sanoi hän näyttäen pähkinää serkulleen, "katsos, tämän pähkinän laita on seuraava: Monta vuotta sitten tuli tänne joulunaikaan muukalainen, joka tarjosi ostettavaksi säkillistä pähkinöitä. Juuri minun nukkekauppani edustalla joutui hän riitaan ja asetti säkkinsä maahan voidakseen paremmin puolustautua kaupungin omaa pähkinänmyyjää vastaan, joka ei tahtonut sallia, että muukalainen möisi pähkinöitä. Samassa ajoivat raskaat työrattaat säkin yli, kaikki pähkinät särkyivät, paitsi yhtä, ja muukalainen tarjosi sitä minulle, omituisesti hymyillen, kirkasta 1720 vuoden kaksikymmentäviisipennistä vastaan. Se tuntui minusta sangen omituiselta, minä löysin taskustani juuri sellaisen rahan, jota mies pyysi, ostin pähkinän ja kultasin sen, itsekään tietämättä minkätähden maksoin pähkinästä niin paljon ja sittemmin panin siihen niin suurta arvoa."

Kaikki epäilykset siitä, että serkun pähkinä ei olisikaan tuo kauan kaivattu Krakatuk pähkinä, katosivat heti, kun saapuville kutsuttu hovitähtitieteilijä raaputti pois kultauksen ja löysi kuoresta kiinalaisin kirjaimin kaiverrettuna sanan Krakatuk. Matkailijain ilo oli suuri, ja serkku oli autuain ihminen auringon alla, kun Drosselmeier vakuutti hänelle, että hänen onnensa oli taattu, sillä hän saisi siitä alkaen, paitsi kohtalaista eläkettä, kaiken kultauskullan ilmaiseksi.

Molemmat, sekä kelloseppä että tähtitieteilijä, olivat jo asettaneet yömyssyt päähänsä ja aikoivat mennä nukkumaan, kun viimeksi mainittu, nimittäin tähtitieteilijä, avasi suunsa ja puhui täten:

"Parahin herra virkaveikko, onni tulee harvoin yksinään — usko minua, emme ole löytäneet vain Krakatuk pähkinää, vaan myöskin sen nuorukaisen, joka särkee sen ja ojentaa kauneuspähkinän prinsessalle! Tarkoitan herra serkkusi poikaa! Ei, nukkua en voi", jatkoi hän haltioituneena, "vaan jo tänä yönä asetan nuorukaisen horoskoopin".

Näin sanoen kiskoi hän yömyssyn päästään ja ryhtyi työhön.

Serkun poika oli toden teolla kaunis ja sopusuhtainen poika, joka ei koskaan ollut käynyt parturilla eikä käyttänyt saappaita. Vihreimmässä nuoruudessaan oli hän tosin parin joulun aikana ollut hyppynukke, mutta sitä ei ollenkaan voinut huomata hänestä, niin hyvin oli hän kehittynyt isän omien vaivojen iloksi. Joulupäivinä oli hänellä kaunis kullallakirjailtu punainen takki, sapeli, hattu kainalossa ja ihana tukka niskapalmikkoineen. Sellaisena seisoi hän loistaen isänsä puodissa ja särki synnynnäisellä nokkeluudella pähkinöitä nuorille tytöille, jotka siksi nimittivätkin häntä Kauniiksi Pähkinänrusentajaksi.

Seuraavana aamuna heittäytyi tähtitieteilijä ystävänsä kellosepän kaulaan ja huudahti:

"Se on hän, hän on käsissämme, hän on löytynyt! Vain kahta asiaa, rakkahin virkaveikko, emme saa laiminlyödä. Ensiksi täytyy teidän palmikoida oivalliselle veljenpojallenne vahva puinen palmikko, joka on yhteydessä alaleuan kanssa siten, että sen voi tämän avulla voimakkaasti työntää ylös. Sitten täytyy meidän myöskin, saavuttuamme palatsiin, visusti salata, että olemme tuoneet mukanamme nuorukaisen, joka osaa särkeä Krakatuk pähkinän. Hänen täytyy päinvastoin olla saapuvinaan paljon myöhemmin. Minä luin horoskoopista, että kuningas, kun vain muutamat ensin ovat purreet hampaansa mäsäksi, lupaa prinsessan käden ja valtakunnan kuolemansa jälkeen sille, joka särkee pähkinän ja lahjoittaa prinsessalle hänen kadotetun kauneutensa."

Nukensorvaaja serkku oli suuresti tyytyväinen siitä, että hänen pikku poikansa menisi naimisiin prinsessa Pirlipatin kanssa ja tulisi prinssiksi ja kuninkaaksi, ja hän luovutti hänet kokonaan lähettiläille. Palmikko, jonka Drosselmeier asetti nuorelle toivorikkaalle veljenpojalleen, onnistui erinomaisesti, ja kaikki kokeet piikivenkovien persikansiementen kanssa onnistuivat loistavasti.

Heti kun Drosselmeier ja tähtitieteilijä ilmoittivat hoviin Krakatuk pähkinän löytymisestä, pantiin siellä toimeen asianmukaiset kuulutukset, ja kun matkamiehet saapuivat kauneuspähkinöineen, oli jo koko joukko kauniita nuoria miehiä saapunut, ja heidän joukossaan oli prinssejäkin, jotka terveiden hammasriviensä uhalla aikoivat yrittää pelastaa prinsessan lumouksesta.

Matkamiehet kauhistuivat suuresti, kun he näkivät prinsessan. Pieni ruumis laihoine pikku käsineen ja jalkoineen saattoi tuskin kantaa muodotonta päätä. Kasvojen rumuutta lisäsi valkea pumpulinkeltainen parta suun ja leuan ympärillä.

Kaikki kävi kuten hovitähtitieteilijä oli lukenut horoskoopista. Toinen kenkäjalka kukonpoika toisensa perästä puraisi hampaansa ja leukansa rikki Krakatuk pähkinään, auttamatta prinsessaa vähääkään, ja kun paikalle saapuneet hammaslääkärit kantoivat pois puoleksi pyörtyneenä sankarin, huoahti tämä:

"Olipa se kova pähkinä purtavaksi!"

Kun kuningas sitten tuskissaan oli luvannut tyttären ja valtakunnan sille, joka voisi vapauttaa prinsessan, ilmoittautui kohtelias ja hiljainen nuorukainen Drosselmeier ja pyysi saada yrittää.

Kukaan ei ollut miellyttänyt prinsessaa niin paljon kuin nuori Drosselmeier. Pirlipat pani pienet kätösensä sydämelleen ja huokasi sydämensä pohjasta:

"Ah, jospa hän särkeekin pähkinän ja tulee miehekseni!"

Sitten kun nuori Drosselmeier oli kohteliaasti tervehtinyt kuningasta ja kuningatarta ja sitten prinsessa Pirlipatia, sai hän yliseremoniamestarilta Krakatuk pähkinän, asetti sen muitta mutkitta hampaittensa väliin, veti voimakkaasti palmikosta ja — ritsis — ratsis kuori särkyi palasiksi. Hän puhdisti pähkinänsydämen kätevästi ja ojensi sen prinsessalle, raapaisten kohteliaasti jalallaan, ja hän sulki sitten silmänsä ja alkoi astua taaksepäin.

Prinsessa ahmi heti pähkinän ja — voi, ihmettä! rumuus katosi samassa, ja sen sijaan näkyi enkelinkaunis naisolento, jonka kasvot olivat ikäänkuin kudotut liljanvalkeista ja ruusunpunaisista silkkikuiduista, ja jonka silmät säkenöivät kuin lazurit ja kauniit suortuvat kähertyivät kuin kultalanka.

Torvien ja patarumpujen pärinä sekautui kansan äänekkäisiin riemuhuutoihin. Kuningas ja koko hänen hovinsa tanssi yhdellä jalalla samoin kuin Pirlipatin syntyessä, ja kuningattaren päälle täytyi pirskotella hajuvettä, sillä hän oli mennyt tainnoksiin ilosta ja ihastuksesta.

Suuri melu oli vähällä hämmentää nuoren Drosselmeierin, jonka vielä oli astuttava seitsemän askeltaan. Hän pysyi kuitenkin lujana ja ojensi juuri oikean jalkansa ottaakseen seitsemännen askeleensa — silloin nousi rouva Hiireläinen lattiasta inhottavasti vikisten ja piipattaen, ja kun Drosselmeier pani jälleen jalkansa maahan, polkaisi hän sitä ja kompastui niin pahoin, että oli vähällä kaatua.

Voi onnetonta! — siinä samassa oli nuorukainen yhtä muodoton kuin prinsessa Pirlipat ennen oli ollut. Ruumis oli yhtäkkiä kutistunut kokoon ja saattoi tuskin kantaa paksua, muodotonta päätä suurine ulkonevine silmineen ja inhottavan leveine suineen. Palmikon sijalla riippui selässä kapea puinen viitta, jolla hän johti alaleuan liikkeitä.

Kelloseppä ja tähtitieteilijä olivat aivan suunniltaan pelosta ja kauhusta. Kuitenkin näkivät he miten rouva Hiireläinen heittelehti verissään lattialla. Hänen pahuutensa ei siis ollut jäänyt kostamatta, sillä nuori Drosselmeier oli osannut terävällä kengänkorollaan niin pahoin hänen kaulaansa, että hänen kuolemansa oli varma. Mutta kun kuolemankauhu valtasi hänet, vikisi ja vaikeroi hän aivan surkeasti:

"Krakatuk, sä pähkinöistä kovin — sun tähtes aukee mulle kuolon ovi — Pähkinäherrankin jo kohta — kohtalo kova kuoloon johtaa — poikani seitsenkruunuinen — antaapi palkkion viimeisen — äitinsä kuolon kostaa kerran — murskaten vielä Pähkinäherran — ah, elämä reipas ja iloinen — on ero sinusta suruinen —"

Näin huutaen kuoli rouva Hiireläinen, ja kuninkaallinen uuninsytyttäjä kantoi hänet pois.

Kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiota nuoreen Drosselmeieriin, mutta prinsessa muistutti kuningasta hänen lupauksestaan, ja kuningas käski heti, että nuori sankari oli tuotava esiin. Mutta kun onneton muodoton nuorukainen astui sisään, asetti prinsessa molemmat kätensä kasvojensa eteen ja huudahti:

"Pois, pois tuo inhottava pähkinänrusentaja!" Hoviherra tarttui heti nuorukaisen pieniin olkapäihin ja heitti hänet ulos ovesta.

Kuningas oli raivoissaan, koska hänelle oli tyrkytetty pähkinänrusentajaa vävyksi, syyti kellosepän ja tähtitieteilijän taitamattomuutta ja karkoitti molemmat ikuisiksi ajoiksi hovista.

Tätä ei juuri näkynyt horoskoopissa, jonka tähtitieteilijä oli asettanut Nürnbergissä. Mutta hän ei voinut olla ryhtymättä uusiin tutkimuksiin, ja hän oli lukevinaan tähdistä, että nuori Drosselmeier edistyisi niin suuresti uudessa asussaan, että hän, huolimatta rumuudestaan, tulisi sekä prinssiksi että kuninkaaksi. Hänen epämuodostuksensa katoaisi kuitenkin ainoastaan siinä tapauksessa, että se poika, jonka rouva Hiireläinen oli saanut seitsemän poikansa kuoleman jälkeen, ja jolla oli seitsemän päätä ja joka nyt oli hiirikuninkaana, kaatuisi hänen kätensä kautta, ja että joku neito rakastuisi häneen huolimatta hänen surullisesta ulkomuodostaan. Nuori Drosselmeier kuuluu todellakin joulun aikaan olleen isänsä puodissa Nürnbergissä, tosin pähkinänsärkijänä, mutta puettuna kuin prinssi!

Tällainen, pienokaiseni, oli satu kovasta pähkinästä, ja nyt tiedätte, miksi ihmiset niin usein sanovat: olipa se kova pähkinä purtavaksi! ja mistä johtuu, että kaikki pähkinänsärkijät ovat rumia. —

Näin lopetti hovioikeudenneuvos kertomuksensa. Maria ajatteli, että prinsessa Pirlipat oli oikeastaan alhainen ja kiittämätön olento. Fritz vakuutti sensijaan, että Pähkinänrusentajan ei tarvitsisi, jos hän vain muutoin oli aika mies, panna montakaan korttia ristiin Hiirikuninkaan takia, vaan että hän pian saisi takaisin kauniin ulkomuotonsa.