CHAPTER II

 Meidän käsityksemme laita menneisyydestä on samoin kuin käsityksemme laita rakkaudesta, oikeudesta, kohtalosta, onnesta ja useimmista niitä epäaineellisia elimistöjä, epävarmoja ja kuitenkin mahtavia, mitkä edustavat niitä suuria voimia, joita me tottelemme. Me olemme ne saaneet valmiina edeltäjiltämme. Ja silloinkin, kun herää toinen tietoisuutemme, se, joka kerskuu siitä, ettei hyväksy mitään ummessa silmin, silloinkin, kun koettelemme niitä tutkistella, hukkaamme aikaamme tekemällä kysymyksiä niille käsityksille, jotka puhuvat äänekkäästi ja lakkaamatta toistavat sanottavaansa, sen sijaan että tarkastelisimme, eikö niiden ympärillä ole toisia, jotka eivät ole vielä sanoneet mitään. Tavallisesti ei tarvitse mennä kovin kauas huomatakseen nämä. Ne odottavat meissä, että me kääntyisimme niiden puoleen. Ne eivät muutoin hiljaisuudessa ole toimettomia. Suurisuisten vakaumusten ylitse ne ohjaavat rauhallisesti osan todellista elämäämme, ja ollen lähempänä totuutta kuin niiden itsekylläiset sisaret, ne ovat usein yksinkertaisempia ja kauniimpia.