CHAPTER XXXI

 Niin, ihmiselämä on suuresti katsoen jokseenkin surullinen! On melkein helpompaa ja mieleni tekisi sanomaan melkein miellyttävämpää puhua sen suruista ja valaista niitä kuin etsiä sen lohdutuskohtia ja antaa niille jotakin merkitystä. Surut ovat monenlaisia, silminnähtäviä, järkkymättömiä, lohdutuskohdat tai pikemminkin ne syyt, jotka saavat meidät jonkinlaisella ilolla myöntymään elämän velvollisuuteen, näyttävät harvinaisilta, vähän huomattavilta, epävakaisilta. Surut näyttävät jaloilta ja suurilta ja epäämättömään, jonkinlaiseen persoonalliseen ja herkkään mysteerioon verhoutuneilta. Lohdutuskohdat näyttävät mitättömiltä, itsekkäiltä, melkein halpamaisilta. Tarkemmin katsoen ne ovat kuitenkin, kuten ne sivumennen saattavat näyttääkin olevan, yhteydessä mysteerion kanssa, joka on vain siksi vähemmän näkyvä ja vähemmän käsitettävä, että se on syvempi ja salaperäisempi. Elämänhalua tai elämän ottamista sellaisena kuin se on ilmaistaan ehkä jokapäiväisesti, mutta ne noudattavat tietämättään tai tahtomattaan yleensä lakeja, jotka ovat yleisempiä, maailmankaikkeuden hengen mukaisempia ja siis suurempiarvoisia kuin halu paeta elämän suruja tai jalo, harhaluuloista vapautunut viisaus, joka ne toteaa.