芬兰语学习网

  • 高级搜索
  • 收藏本站
  • 网站地图
  • RSS订阅
  • 设为首页
  • TAG标签
  • TAG列表
  • 关键字列表
当前位置:首页 » 芬兰语阅读 » Haudattu temppeli » 正文

CHAPTER VI

时间:2020-10-13来源:互联网 进入芬兰语论坛
核心提示:Nin ollen me siis emme voi sanoa, ett ylpuolellamme, ymprillmme, alapuolellamme tss elmss tai toisessa elmssmme, s.o. la
(单词翻译:双击或拖选)
 Näin ollen me siis emme voi sanoa, että yläpuolellamme, ympärillämme, alapuolellamme tässä elämässä tai toisessa elämässämme, s.o. lastemme elämässä, olisi tarkoitetun ja tahallisen oikeuden jälkiä. Mutta mukautuessamme olevaiseen me tietenkin olemme joutuneet antamaan moraalimme leiman useimmin tapaamillemme kausaliteetti- eli syysuhteisuusperiaatteillemme, joten on olemassa hyvin riittävä tehokas näennäinen oikeus, oikeus, joka palkitsee tai rankaisee useimpia tekojamme sen mukaan, missä suhteessa ne ovat erinäisiin olentojen säilymiselle välttämättömiin lakeihin. On selvää, että jos siemennän peltoni, niin minulla on sata kertaa suuremmat edellytykset sadon korjaamiseen kuin naapurillani, joka jättää peltonsa kylvämättä, koska hän pitää parempana laiskoitella tai huvitella. Tässä tapauksessa työ on palkittu tyydyttävän varmasti ja me olemme ruvenneet pitämään erityisesti juuri työtä siveellisenä toimituksena ja velvollisuuksista ensimmäisenä, koska se on välttämätön elämämme ylläpitämiseksi. Tämänlaatuisia esimerkkejä voisi jatkaa loppumattomiin. Jos minä kasvatan hyvin lapsiani, jos olen hyvä ja oikeamielinen muille ihmisille, jos olen rehellinen, toimelias, suora, varovainen ja viisas kaikissa oloissa, niin minulla on suuremmat edellytykset saada osakseni kunnioitusta lapsiltani, rakkautta, arvonantoa ja onnellisia hetkiä kuin sillä, joka on ollut ja toiminut aivan päinvastoin. Älkäämme kuitenkaan jättäkö ottamatta huomioon, että naapurini, vaikka hän olisikin ahkera ja säännöllinen tavallisessa olossaan, ei saisi sen suurempaa satoa, jos jokin kunnioitettava ja ehkä ihailtavakin syy — esimerkiksi sairaus, joka pidättäisi häntä vaimonsa tai naapurinsa vuoteen ääressä — olisi estänyt häntä kylvämästä oikeaan aikaan. Samoin kävisi toisissakin tapauksissa, jotka äsken mainitsin. Mutta nämä tapaukset, joissa kunnioitettava tai ihailtava syy estää täyttämästä tehtävää, ovat poikkeuksellisia, niin että yleensä syyn ja seurauksen, välttämättömän lain vaatimuksen ja sitä noudattavan yrityksen tuloksen välillä on, kiitos joustavuutemme ja mukautumiskykymme, riittävä sopusointu pitämään meissä yllä kaikessa olevan oikeuden aatetta.
顶一下
(0)
0%
踩一下
(0)
0%

热门TAG: 芬语 阅读


------分隔线---------- ------------------
[查看全部]  相关评论
栏目列表
推荐内容
热点内容