TOINEN NÄYTÖS.-9

MIKKO. Eikö tuo liene yhdentekevä. Moni makaa meren pohjassa, ja voi olla autuas siltä. Ja mitä kastamiseen tulee, niin siitäkään ei mahda olla kovin suurta taikaa, koskapa muutamat lakkolaiset jättävät lapsensa järkiään kastamatta. Pääasia oli, että sinä pelastuit. Ettei tullut mitään ilmi. Se se oli oikein Jumalan onni. Ei niin että epäilystäkään kellään. Pääsit kerrassa rauhaan.

 

ANNA LIISA. Rauhaan? Pääsinkö minä rauhaan? Voi, mitä puhut!

 

MIKKO. Niin, niin! Tarkoitan, ettet joutunut kiinni, ettei kukaan sinua hätyyttänyt. Ja se oli kaikki äidin ansiota se.

 

ANNA LIISA. Parempi kun olisin tullut linnaan yksin tein. Sillä se, mikä sitten seurasi, oli niin kamalata, etten ymmärrä kuinka sitä kestin. Etten tullut hulluksi tykkänään.

 

MIKKO. Hulluksi? Kuinka niin? Mitä se sitten oli?

 

ANNA LIISA. Minulla ei ollut yön lepoa, ei päivän rauhaa vuosikausiin sen jälkeen. Elin alituisessa pelossa ja vavistuksessa. Päivillä aina, kun kuulin askeleita, tai kun ovi kävi, säpsähdin niin, että veret seisahtuivat. Luulin aina vallesmannin tulevan minua kiinni ottamaan. Tai kun näin, että joku ihminen hiljaa puhui jotain toiselle, pelkäsin heti että hän oli saanut vihiä asiasta ja sitä kertoi. Semmoista se oli minun rauhani siihen aikaan.

 

MIKKO. No niin,—tuohon oli vaan oma arkuutesi syynä. Tarvitsiko sinun pelätä turhan takia.

 

ANNA LIISA. Yöt olivat vielä hirveämmät. Lapsi oli aina edessäni ja minä pidin kättäni hänen suullaan aivan niinkuin silloinkin. Jos unenhortoon menin, kaikui hänen huutonsa korviini ja minä vavahdin samaa päätä ylös. Välistä se huuto kuului niin selvään, että luulin hänen olevan vieressäni. Haroin kädelläni ympäri vuodetta, enkä uskonut että se oli tyhjä, ennenkuin sieppasin tulen ja katsoin. Voi, mitä olisinkaan antanut, jos olisin saanut hänet henkiin jälleen!

 

MIKKO. Olisin minä ollut täällä, kyllä piankin olisin saanut tuommoiset harhanäyt pakenemaan. Uskotko sen?

 

ANNA LIISA. Nyt ne eivät pitkään aikaan ole minua enää vaivanneetkaan. Ja pois minä olen karkoittanut kaikki nuo tukalat muistotkin. Mikä niitä taas lienee johdattanut mieleen. Ei puhuta niistä enää.