Viisas torpantyttö 聪明的农家女

Oli muinoin köyhä talonpoika, jolla ei maita ollut laisinkaan, vaan ainoastansa pieni mökkinen ja yksi tytär ainokainen; tämä isällensä kerta sanoi: "entä jos herra kuninkaalta pyytäisimme pienen maa-tilkkusen." Kuultuansa, miten olivat köyhiä, kuningas sitten heille myöskin lahjoitti nurmikkoa pikku paistan, ja tätä kuokkimaan rupesi isä tyttärinensä, aikoen siihen kylvää hiukan ohraa sekä istuttaa muutamia hedelmä-puita. Kun pelto jo oli valmistumaisillaan, he maasta löysivät pelkästä kullasta tehdyn huhmaren. "Kuuleppas!" sanoi isä tyttärellensä, "koska Herra Kuninkaamme on niin armollinen ollut, että on pellon meille lahjoittanut, tulee meidän siitä antaa hänelle tämä huhmar." Mutta tyttö ei tahtonut tuohon suostua, vaan sanoi: "isä kulta! jos viemme sinne tölkittömän huhmaren, vaaditaan meiltä myöskin tölkki, paras siis, että ollaan koko asiasta ihan hiiskumata." Ukko ei kuitenkaan tyttärensä väitteistä piitannut, vaan vei kuninkaalle huhmaren ja sanoi: "tämän minä maasta löysin ja olen tänne tullut sitä teille hyvän-tekiäisiksi tarjoamaan." Kuningas huhmaren otti kysyen, oliko hän muuta mitään löytänyt. "En vainen," vastasi talonpoika. Kuningas silloin sanoi, että ukon piti tuoman hänelle tölkkikin. Talonpoika kyllä vakuutti, ett'ei hän ollut sellaista löytänyt, mutta eipä siitä apua, vaan turhia, ikään-kuin tuulehen puhutuita kaikki hänen vakuuttamisensa olivat; ukko parka vankiuteen viskattiin sekä määrättiin siellä pidettäväksi, kunnes hän kuninkaalle tölkin hankkisi. Palveliat hänelle joka päivä toivat vettä ja leipää, tuota tavallista vanki-ruokaa, sekä kuulivat silloin mies raukan ehtimiseen huutelevan: "voi jospa olisin tytärtäni totellut! voi, voi, jospa olisin tyttäreni mieltä noudattanut!" He sitten kuninkaan luoksi menivät ja kertoivat, miten vanki yhtä päätä huusi: "voi jospa olisin tyttäreni mieltä noudattanut!" sekä ettei hän tahtonut syödä eikä juoda. Kuningas silloin käski palvelioitten tuoda ukon hänen puheillensa ja kysyi tämän tultua, miksi hän alati huuteli: "voi jospa olisin tyttäreni mieltä noudattanut!" - "Mitähän toki teidän tyttärenne on sanonut." - "Noh niin, kielsipä hän minua huhmarta tuomasta, ett'ei minulta myös tölkkiä vaadittaisi." - "Koska teillä on noin viisas tytär, niin toimittakaa hänet joskus tänne." Tytön siis täytyi tulla kuninkaan luoksi, joka kysyi häneltä, oliko hän tosiaankin niin viisas, kuten kehuttiin, sekä lisäsi sitten: "minä sinulle arvoituksen sanon; jos sen saat arvatuksi, otan sinut puolisokseni." Tyttö tähän kohta vastasi, että hän kyllä ottaisi tuon suorittaaksensa. Silloin sanoi kuningas: "tule minun tyköni, mutta älä tule vaattehissa äläkä alastonna, älä ratsastaen äläkä ajaen, älä tietä äläkä tien vierustaa kulkein; ja jos sen saat toimehen, sinä minun puolisokseni pääset." Tyttö tuosta tiehensä läksi ja riisui itsensä ilki alastomaksi eikä siis enään vaattehissa ollut ja otti sitten ison verkon sekä kieri sen ihan ympärillensä eikä nyt suinkaan ollut alastomana; hän rahalla hankki itsellensä lainaksi aasin ja sitoi verkon pään kiinni sen häntähän, jotenka tuon juhdan hänet täytyi laahata perässänsä, eikä hän siis ratsastanut, ei myöskään tullut ajaen; ja aasi pakoitettiin häntä hinaamaan pitkin pyörän-varhoa sillä tavoin, että ainoastaan hänen toinen iso-varpahansa maata koski, ja eipä hän niin-muodoin kulkenut tiellä eikä myös tien vieressä ja hänen täten tultuansa perille sanoi kuningas, että hän oli arvoituksesta selvän saanut sekä suorittanut suoritettavansa. Isä nyt vankiudesta vapaaksi päästettiin ja kuningas tytön otti puolisokseen sekä uskoi hänen huostaansa kaikki kuninkaalliset tavaransa.

 

Kului sitten muutamia vuosia ja tapahtuipa silloin, että, kun kuningas kerta oli sota-väkeänsä katsastamassa, linnan edustalle pysähtyi vankkureinensa talonpoikia, jotka olivat halkoja myyneet; valjahissa oli muutamilla hevoset, toisilla härät. Eräällä talonpojalla siinä oli kolme hevosta, joista yksi nyt juuri sattui varsomaan miesten poissaollessa, ja varsa emänsä tyköä juoksi sekä laski maata kahden härän välihin. Palattuansa talonpojat rupesivat riitelemään, pauhaamaan ja tappelemaan, ja härkien omistaja tahtoi varsan omaksensa, väittäen sitä härkäinsä synnyttämäksi, mutta toinen kinasi vastaan ja vakuutti tammansa varsonehen sekä että varsa siis oli hänen. Riita kuninkaan ratkaistavaksi lykättiin ja tämän oli tuomio tämmöinen: "missä varsa makasi, sinne se myös jääköön," ja täten sai, kuin saikin, härkien omistaja tuon varsasen, vaikka ei se hänen ollutkaan. Silloin toinen tiehensä meni itkein ja vahinkoansa valittaen. Olipa hän kuullut kerrottavan, miten kuninkaanna oli armollinen, koska tuo itse oli köyhää, talonpoikaista suku-perää; hänen tykönsä ukko siis nyt meni ja rukoili häneltä apua saadakseen varsansa takaisin. "Vaikka vain," vastasi tähän kuninkaanna, "jos sinä minulle lupaat, ettet tuota kellekkään ilmoita, minä sinua kyllä neuvon. Huomen-aamulla kun kuningas on rahtiparaatia katsomassa, mene sinä seisomaan keskelle sitä katua, jota hän tulee kulkemaan, ota kätehes iso verkko, ole siinä kalastavinas kappaleen aikaa sekä karista välihin verkkoas, ikään-kuin olisi se kaloja täynnä," ja kuninkaanna myös neuvoi ukkoa, mitä hänen tulisi vastata, jos kuningas häneltä jotakin kysyisi. Seuraavana päivänä siis talonpoika siinä seisoi kuivalla kadulla kalastellen. Kun kuningas ohitse kulkeissansa tämän huomasi, lähetti hän juoksurinsa kysymään, mitä tuo mies hassu hääräsi. Ukko hänelle vastasi: "minä kaloja pyydän." Juoksuri sitten kysäsi, mitenkä tuossa kävi kalastaminen, koska ei siinä ollut veden tippaakaan. Tähän talonpoika vastaukseksi tokasi: "yhtä hyvin, kuin kahdelta härältä varsominen, käypi minulta kuivalla kadulla kalasteleminen." Juoksuri tämän vastauksen vei kuninkaalle, joka kutsutti talonpojan luoksensa ja sanoi hänelle: "tuota et sinä suinkaan ole omas takaa keksinyt, olkohon sitten kuka hyvänsä sen sinulle neuvonut; tunnusta pois kohta." Mutta eipä ukko sitä tahtonut myöntää, vaan matki ehtimän-tiestä: "totta tosiaankin se omaa keksimääni ompi!" Mutta hän kumohon viskattiin olki-lyhtehen päälle, ja siinä häntä lyötiin ja kiusattiin niin kau'an, kunnes viimein tuon työnsä tunnusti kuninkaannan keksimäksi. Sitten kotia tultuansa sanoi kuningas puolisollensa: "miksi sinä näin kavala olet minua kohtaan? minä en enään sinusta huoli puolisokseni! jo nyt on sinun aikasi ollut ja mennyt, palaa takaisin sinne, mistä olet tullutkin, sinun talonpoikais-mökkihis!" Kuitenkin sallittiin hänelle, että hänen kävisi mukahansa ottaa, mitä hän rakkaimpana ja parahimpana piti; sen hän saisi jää-hyväisiksi. Tähän vastasi kuninkaanna: "no niin, puolisoni, armahimpani! koska sinä tuon vaadit, minä myöskin tottelen," sekä syöksyi kuninkaan sylihin, suuteli häntä ja sanoi tahtovansa jättää hänen hyvästi. Sitten hän läksiäisiksi tuotti väkevän uni-juoman; sitä kuningas joi aika kulauksen, mutta itse hän tuota vain hiukan maisteli. Kohta nyt kuningas sikeään unehen vaipui, ja tämän huomattuaan kuninkaanna luoksensa kutsui erään palvelian, otti hienon, valkoisen liina-vaattehen sekä kääri sen kuninkaan ympärille, ja palveliain täytyi kantaa hänet portahien edessä oleviin vaunuihin, joissa hänen hyljätty puolisonsa hänet sitten mennessään vei mökkihinsä. Siellä hän hänen laski vuoteelle, jossa kuningas yhtä kyytiä nukkui koko vuorokauden umpehen, ja vihdoinkin herättyänsä tämä silmiään hieroellen tuijotteli ympärillensä ja mutisi: "voi hyvänen aika! missähän minä nyt lienen!" sekä rupesi huutamaan palvelioitansa, mutta eipä ketään kuulunut. Viimein tuli vuoteen äärehen hänen puolisonsa ja sanoi: "Herra Kuningas, minun rakkahimpani te olette luvanneet, että minä lähteissäni saisin linnasta ottaa mukahani, mitä minulla oli parasta ja kallihinta, ja koska sinä olit minusta kallihin, minä sinun korjasin mennessäni!" Kyynel-silmin kuningas tähän vastasi: "vaimoseni, armahimpani! sinä olet minun ja minä sinun," sekä vei hänet mukaansa kuninkaalliseen linnahan ja otti hänen taas puolisoksensa; ja ken-tiesi he vielä tänäkin päivänä elävät.

 

从前有一个贫穷的农民。 他没有农田可耕，但是他有一所小房子和一个女儿。 一天，女儿说："我们应当求国王给咱们一块荒地。"当国王得知他们的贫穷状况后，他就给了他们一块土地。 然后，她和她父亲就进行翻耕，想在地里种些粮食什么的。 当他们快翻完整块地的时候，在土里发现了一个纯金的臼。 "听我说，"父亲对女儿讲："咱们的国王很仁慈，送给了我们这块土地。作为回报，我们该把这个金臼献给他。"然而，女儿却不同意，回答说："爸爸，咱有臼却没有杵，必须找到杵才行。所以您还是别吭声。"但父亲不听她的，拿着臼就去见国王，说他在翻地时发现了这个臼，并希望国王接受这个礼物。 国王拿过金臼问，是不是没拣到别的什么呢？ "没有。"农民回答说。 于是，国王说，他现在应该把杵也去找来。 农民回答说，他们没有发现杵呀。 但他的话只被国王当了耳旁风，结果农民被关进监狱，国王说一直要到他找来杵才会被释放。 狱卒们每天给他送来牢饭，那只不过是清水和面包而已，他们总是听到他大声哭嚎："唉，要是我听了女儿的话就好了！唉，要是我听了女儿的话就好了！"于是，狱卒们去报告国王："农民总是大叫：'唉，要是我听了女儿的话就好了！'并且既不吃也不喝。"国王就命狱卒去把农民带来。 农民被带来后，国王问为什么他总是叫喊："唉，要是我听了女儿的话就好了！"并问他女儿究竟说了什么。 "她说我不该把那金臼送来，因为您一定会要我再去找到杵。""要是你的女儿这么聪明，让她到我这儿来一趟。"

农民的女儿奉命去见国王。 国王说如果她真是这么聪明，他要给她出个谜语，如果她能猜到，国王就会娶她。 农民女儿马上说行，她愿意猜谜。 然后，国王说："你上我这儿来，既不穿衣，也不光身子，既不骑马，也不走路，既不走在路上，也不走在路外。要是你能办到，我就娶你为妻。"于是农民的女儿就回去了。 她脱光了衣服，这样她就没穿衣服啦；然后她拿来一张大鱼网，钻进鱼网，并一圈一圈地用网裹满全身，这样她就不是光着身子啦；然后她租来一头驴，并把鱼网拴在驴尾上，这样驴就得拖着她走，所以她既不骑马也不走路啦；而且，驴只能沿着车辙拖她，使她只能用大脚趾头点地，这样就既不在路上，也不在路外啦。 当她这样来到国王面前时，国王说猜中了，并满足了所有条件。 国王命令释放了她的父亲，让她做了自己的妻子，并把王室的全部财产交给她掌管。

几年过去了。 国王要去检阅军队，这时出现了一件事：一些农民卖完木材后把车停在了皇宫前面，其中一些车由牛拉着，一些车是马拉着。 有个农民的车是三匹马拉的，其中一匹马产了只小马驹，小马驹下地后跑了，并卧在了另一辆车的两头牛中间。 这些农民为争马驹聚到一起争吵起来，而且打闹在一起，一片混乱。 赶牛车的农民想把小马驹留下，说是他的牛生下了这小东西，而赶马车的农民说是他的马生下了小马驹，所以小马驹是他的。 争吵被报到了国王面前，国王判决说：现在小东西在哪里就该留在哪里。 这样赶牛车的农民就得到了不属于他的小马驹。 另一个农民只好哭着离开，为失去他的小马驹而感到冤枉。 后来他听说王后非常仁慈，因为她也出身贫苦，就来求她，希望能帮他要回小马驹。 王后说："好的，如果你能保证不讲出是我的主意，我就会告诉你怎么做。明天一早，国王去检阅卫兵时，你站在他必须经过的路中间，拿一张大网装作打鱼的样子，一边拉网一边还要往外倒，好像网里真的装满了鱼。"然后她告诉农民如果国王问他，他该说些什么。 第二天，农民果然站在那里，在大路上打鱼。 国王经过时看见了，就派他的传令兵去问这傻子在干什么。 农民回答说："打鱼呗。"传令兵问："水都没有，怎么打鱼？"农民回答："好打，就像牛能生小马驹一样，我在干地上也能打鱼。"传令兵跑回去向国王报告了傻子的回答。 国王命令把农民带到他跟前，并对农民说，这样的主意他肯定想不出来，国王想知道是谁的主意，并要他马上坦白。 可是农民不肯照办，只是讲：上帝保佑，就是他自己想出来的。 他们把他推倒在一捆麦草上，长时间地拷打，威逼，最后农民承认了，这是王后的主意。

国王回到家中，就问他的妻子："为什么你对我虚伪？我不再要你做我的妻子了。你的好日子已经到头，回到你原来的地方--你的小农屋去吧。"不过他容许王后带走一样她认为最心爱、最珍贵的东西。 她说："好吧，亲爱的丈夫，如果你这样命令 ，我照办就是了。 "说着她扑进了国王的怀里，吻了他，向他告别。然后她叫人送来烈性的安眠水，当作告别酒。国王喝了一大口，而她却只喝了一点点。国王一会儿就睡得死死的了，她让侍从拿来一块白净漂亮的麻布，把国王包在里面。然后，侍从们奉命把国王抬到停在门前的车上，她驾着马车把他运回了自己的小屋。接着，她让国王躺在她的床上。国王一觉睡了一天一夜，他醒来时，环顾四周说："上帝呀，我在哪里呀？ "他喊他的侍从，可一个也不在。终于，他妻子走到床前说："亲爱的国王，您告诉我可以从宫中拿走一样我认为是最心爱和最珍贵的东西，我觉得没有任何东西比您更可亲，更珍贵了，所以我把您带了回来。 "国王感动得满脸是泪，说："亲爱的妻子，你应该属于我，我也应该属于你。 "然后，国王就把她带回王宫，并与她重新成为夫妻。也许至今，他们还活着呢。