Punahilkka小红帽

 

 

Olipa muinoin pieni suloinen tyttö; tätä rakasti jokainen, joka hänen näki, mutta enimmän kuitenkin iso-äiti, joka lapselle aina anteli jos jotakin. Kerta hän hänelle lahjoitti punaisesta sametista tehdyn lakin, ja koska se oli sievän mukava eikä tyttö enään tahtonut muuta lakkia panna päähänsä, ruvettiin häntä nyt kutsumaan 'Punahilkka'. Sanoipa sitten kerta hänelle äiti: "tule, Punahilkkaseni, tuossa kakkua palanen ja viiniä potillinen, vienet iso-äidille; hän on kipeänä, heikkona, ja antimes häntä on virvoittava. Mutta käytä itses kauniisti ja kohteliaasti, älä kohta tupaan tultuas joka nurkkahan kurkistele äläkä unhoita sanoa 'hyvää huomenta.' Kulje myöskin siivosti äläkä polulta poikkea, muuten lankeet ja potti särkyy; silloin ei iso-äiti mitään saisi."

 

Punahilkka äidilleen kätensä kurotti sekä lupasi kaikki hyvin toimittaa. Mutta iso-äiti metsässä asui, kylästä puolen tunnin matkan päässä. Kun sitten Punahilkka oli metsään ennättänyt, tuli susi häntä vastaan. Mutta tyttö ei tietänyt, mitenkä häijy tuo eläin, eikä sitä ollenkaan pelännyt. "Hyvää päivää, Punahilkkaseni," peto lausui. "Paljon kiitoksia, susi kulta." - "Minne nyt, Punahilkka. näin varahin?" - "Iso-äitini luoksi." - "Mitäs tuolla vyö-liinas alla kannat?" - "Kakkua ja viiniä; meillä eilen leivottiin, ja minä nyt kipeälle, heikolle iso-äidilleni hiukan lämpimäisiä vien, tuo hänelle varmaankin hyvää tehnee ja häntä vähän virkistänee." - "Missä, tyttöseni, iso-äitisi asuu?" - "Jos metsää vielä kuljet runsaan neljänneksen tunnin matkan, näet hänen huonehensa; se siinä seisoo kolmen ison tammen suojassa ja ala-puolella pähkinäpensaat, kyllähän jo tiedät," vastasi Punahilkka. Susi itseksensä ajatteli: "tuo nuori, hempeä tyttö vasta oikea maku-pala, hän toki paremmalta maistunee, kuin akka ikä-kulu; nyt viekkautta vaaditaan, jotta sinun kävisi saada molemmat kaapatuksi." Se nyt kappaleen aikaa Punakertun rinnalla tassutteli ja sanoi sitten: "katsahda kerrankin, tyttöseni, noihin kauneihin kukkasiin, joita täällä joka taholla kasvaa! Miksi et hiukkaakaan kurkistele ympärilles? Luulempa jo, ett'et ollenkaan kuule, mitenkä lintuset suloisesti laulelevat! Astuskelethan sinä siinä ajatuksissas, juuri-kuin olisit kouluun menossa, ja ompa kuitenkin täällä ulkona metsässä oikein ihanan ihanaa."

 

Nytpä Punahilkka ympärillensä katsahti, ja nähdessään, miten auringon-säteet puitten välissä välähtelivät sekä kuinka kaikkialla mitä ihanimpia kukkia kasvoi kosolta, juolahti hänen mieleensä: "entä jos iso-äidille noukkisin kauniin kukkas-kimpun, se häntä ilahuttaisi; ompa vielä aamu varahinen, kyllähän minä sentään ajoissa ehdin perille," ja nytpä hän metsään juoksi kukkasia poimimaan. Ja yhden poimittuansa näki hän tuolla vähän matkan päässä kasvavan vielä kauniimman sekä riensi sitä kohden, joutuen täten yhä edemmäksi metsähän. Mutta susi suoraa päätä juosta jolkutteli iso-äidin huoneelle ja kolkutti ovea. "Kuka tuolla ulkona?" - "Täällä Punahilkka, joka sinulle kakkua ja viiniä tuopi, aukase ovi." - "Vedä vain kääkästä," huusi iso-äiti, "minä sairaana makaan enkä pääse nousemaan." Susi kääkästä veti, astui huonehesen ja tallusteli, sanaakaan sanomata, suorastaan iso-äidin vuoteen vierehen sekä söi hänet suuhunsa. Sitten se hänen vaatteensa otti, puki net yllensä, pani hänen myssynsä omaan päähänsä, laskihe vuoteelle maata ja veti uutimet eteen.

 

Punahilkka sillä aikaa oli juoksennellut kukkasia hakemassa, ja kun hänelle niitä oli karttunut niin paljon, ett'ei enempää saanut kannetuksi, muistui hänen mieleensä iso-äiti, ja hän läksi taas tämän tupaa kohden tipsuttelemaan. Perille tultuansa hän sitä kummasteli, että ovi auki oli, ja tupahan astuttuaan tuntui hänestä niin oudolta, että hän itsekseen ajatteli: "voi kamalaa, mikä tuska minua tänään vaivaa! olenhan minä aina ennen oikein hyvin viihtynyt iso-äidin luona." Hän "hyvää huomenta" sanoi, mutta eipä vastausta saanut. Sitten hän vuoteen äärelle astui ja lykkäsi uutimet pois edestä; siinä iso-äiti makasi, myssy silmillä ja kovin kummallisen näköisenä. "Voi mummo kultaseni, miten teidän korvanne ovat pitkiksi venyneet!" - "Paremminhan puhettasi nyt saatan kuulla." - "Voi mummoseni, miten silmänne ovat suuriksi tulleet!" - "Selvemminhän saan sinut nähdyksi." - "Voi muori armas, kovinhan isoiksi teidän kätenne ovat kasvaneet!" - "Paremmimpa nyt käy sinua kouraseminen." - "Mutta mummo kulta, hirveän leveäksi suunne on muuttunut." - "Sukkelammin sinä sinne suikahdat." Ja tämän sanottuansa susi vuoteelta hypähti sekä nielasi kitaansa Punahilkka paran.

 

Saatuaan himonsa tyydytetyksi susi taas vuoteelle oikoilemaan, ja nukkuipa se heti sekä rupesi kovin kuorsaamahan. Siitä metsästäjä juuri osasi ohitse kulkea ja arveli itseksensä: "kamalastihan tuo vanha rouva tuolla kuorsaa, pitää maar minun mennä katsomaan, vaivaako häntä mikään." Tämä siis tupaan poikkesi ja näkipä, vuotehen viereen päästyänsä, siellä suden makaavan. "Jopa jo viimeinkin jouduit tavattaviini, sinä harmaa-pää vanhus," hän virkahti, "olenhan kauan sinua hakenut." Nyt hän pyssyänsä juuri oli laukaisemaisillaan, mutta juolahtipa silloin hänen mieleensä, että susi ken-tiesi oli akan syönyt ja että häntä ehkä vielä kävisi pelastaminen, eikä ampunutkaan, vaan otti sakset sekä rupesi nukkuvalta sudelta mahaa leikkaamaan auki. Leikata tokasi sitten pari kertaa, jopa näkyi punainen lakki, ja vielä parin leikkauksen perästä tyttö vatsasta kopsahti huutaen: "voi! olempa kamalasti pelännyt, suden vatsassa vasta pimeä." Ja sitten myös vanha iso-äiti sieltä vähissä hengin kömpi. Mutta Punahilkka vilppaasti toi isoja kiviä; joita pistettiin suden vatsa täyteen, ja kun peto herättyänsä koetti tiehensä juosta, painoi kivet niin pahasti, että se kohta maahan vaipui sekä heitti henkensä.

 

Nytpä oli mielissänsä nuot kaikki kolme; metsästäjä sudesta nahan nylki, iso-äiti söi kakun ja joipa myöskin viinin, jonka tyttö oli muassansa tuonut, sekä tointui taas terveeksi, mutta Punahilkka päätti: "enhän minä enään polulta juokse metsähän, jos on äitini minua kieltänyt."

 

 

Kerrotaampa myöskin, että kerta, kun Punahilkka iso-äidille taas vei lämpymäisiä, toinen susi häntä puhutteli ja koetti houkutella polulta pois. Tyttö nyt kuitenkin oli varuillansa, astui suorastaan matkansa perille sekä kertoi iso-äidille, tavanneensa suden, joka kyllä "hyvää päivää," toivotti, mutta kovin ilkeästi hänehen tuijotti, "ja," lisäsi Punahilkka, "jollen olisi ankeaa tietä kulkenut, se varmaankin olisi minin syönyt." - "Aiai, joudu pian," sanoi iso-äiti, "pane ovi lukkuhun, ett'ei tuo tänne pääsisi." Vähän ajan päästä susi ovea koputti ja lausui: "laske sisälle, iso-äitiseni, minä, Punahilkka, sinulle maistiaisia tuon." Mutta huoneesta ei hiiskaustakaan kuulunut eikä ovea avattu. Peto nyt kerran kaksi tuvan ympäri hiipi sekä kapusi sitten katolle odottamaan, kunnes illalla tyttö kotia palaisi, jolloinka sen oli aikomus pujahtaa perään sekä pimeässä syödä hänet suuhunsa. Mutta iso-äiti huomasi, mitä sillä mielessä. Osuipa nyt huoneen vieressä olemaan tavattoman iso kivi-kaukalo, ja akka tytölle virkkoi: "eilen minä makkaraa keitin, mutta vesi jäi pataan; ota nyt, Punahilkkaseni, ämpäri sekä korjaa tuo liemi tuonne kaukaloon." Ja Punahilkka sitä sinne kantoi niin kau'an, kunnes kaukalo täpö täytehen tuli. Tuosta makea makkaranhaju suden sieramiin nousi; peto nyt nuuskielemaan, maata kohden kurkistelemaan, kunnes viimein pisti päänsä niin pitkälle, ett'ei se enään saanut itseään katolla pysytetyksi, vaan rupesi alas päin luiskahtamaan ja luistipa sitten luistamistansa suoraa päätä kaukaloon, että lotkahti, sekä upposi liemeen. Mutta Punahilkka iloisena kotia riensi eikä kukaan hänelle mitään pahaa tehnyt.从前有个可爱的小姑娘，谁见了都喜欢，但最喜欢她的是她的奶奶，简直是她要什么就给她什么。 一次，奶奶送给小姑娘一顶用丝绒做的小红帽，戴在她的头上正好合适。 从此，姑娘再也不愿意戴任何别的帽子，于是大家便叫她"小红帽"。

一天，妈妈对小红帽说："来，小红帽，这里有一块蛋糕和一瓶葡萄酒，快给奶奶送去，奶奶生病了，身子很虚弱，吃了这些就会好一些的。趁着现在天还没有热，赶紧动身吧。在路上要好好走，不要跑，也不要离开大路，否则你会摔跤的，那样奶奶就什么也吃不上了。到奶奶家的时候，别忘了说'早上好'，也不要一进屋就东瞧西瞅。"

"我会小心的。"小红帽对妈妈说，并且还和妈妈拉手作保证。

奶奶住在村子外面的森林里，离小红帽家有很长一段路。 小红帽刚走进森林就碰到了一条狼。 小红帽不知道狼是坏家伙，所以一点也不怕它。

"你好，小红帽，"狼说。

"谢谢你，狼先生。"

"小红帽，这么早要到哪里去呀？"

"我要到奶奶家去。"

"你那围裙下面有什么呀？"

"蛋糕和葡萄酒。昨天我们家烤了一些蛋糕，可怜的奶奶生了病，要吃一些好东西才能恢复过来。"

"你奶奶住在哪里呀，小红帽？"

"进了林子还有一段路呢。她的房子就在三棵大橡树下，低处围着核桃树篱笆。你一定知道的。"小红帽说。

狼在心中盘算着："这小东西细皮嫩肉的，味道肯定比那老太婆要好。我要讲究一下策略，让她俩都逃不出我的手心。"于是它陪着小红帽走了一会儿，然后说："小红帽，你看周围这些花多么美丽啊！干吗不回头看一看呢？还有这些小鸟，它们唱得多么动听啊！你大概根本没有听到吧？林子里的一切多么美好啊，而你却只管往前走，就像是去上学一样。"

小红帽抬起头来，看到阳光在树木间来回跳荡，美丽的鲜花在四周开放，便想："也许我该摘一把鲜花给奶奶，让她高兴高兴。现在天色还早，我不会去迟的。"她于是离开大路，走进林子去采花。 她每采下一朵花，总觉得前面还有更美丽的花朵，便又向前走去，结果一直走到了林子深处。

就在此时，狼却直接跑到奶奶家，敲了敲门。

"是谁呀？"

"是小红帽。"狼回答，"我给你送蛋糕和葡萄酒来了。快开门哪。"

"你拉一下门栓就行了，"奶奶大声说，"我身上没有力气，起不来。"

狼刚拉起门栓，那门就开了。 狼二话没说就冲到奶奶的床前，把奶奶吞进了肚子。 然后她穿上奶奶的衣服，戴上她的帽子，躺在床上，还拉上了帘子。

可这时小红帽还在跑来跑去地采花。 直到采了许多许多，她都拿不了啦，她才想起奶奶，重新上路去奶奶家。

看到奶奶家的屋门敞开着，她感到很奇怪。 她一走进屋子就有一种异样的感觉，心中便想："天哪！平常我那么喜欢来奶奶家，今天怎么这样害怕？"她大声叫道："早上好！"，可是没有听到回答。 她走到床前拉开帘子，只见奶奶躺在床上，帽子拉得低低的，把脸都遮住了，样子非常奇怪。

"哎，奶奶，"她说，"你的耳朵怎么这样大呀？"

"为了更好地听你说话呀，乖乖。"

"可是奶奶，你的眼睛怎么这样大呀？"小红帽又问。

"为了更清楚地看你呀，乖乖。"

"奶奶，你的手怎么这样大呀？"

"可以更好地抱着你呀。"

"奶奶，你的嘴巴怎么大得很吓人呀？"

"可以一口把你吃掉呀！"

狼刚把话说完，就从床上跳起来，把小红帽吞进了肚子，狼满足了食欲之后便重新躺到床上睡觉，而且鼾声震天。 一位猎人碰巧从屋前走过，心想："这老太太鼾打得好响啊！我要进去看看她是不是出什么事了。"猎人进了屋，来到床前时却发现躺在那里的竟是狼。 "你这老坏蛋，我找了你这么久，真没想到在这里找到你！"他说。 他正准备向狼开枪，突然又想到，这狼很可能把奶奶吞进了肚子，奶奶也许还活着。 猎人就没有开枪，而是操起一把剪刀，动手把呼呼大睡的狼的肚子剪了开来。 他刚剪了两下，就看到了红色的小帽子。 他又剪了两下，小姑娘便跳了出来，叫道："真把我吓坏了！狼肚子里黑漆漆的。"接着，奶奶也活着出来了，只是有点喘不过气来。 小红帽赶紧跑去搬来几块大石头，塞进狼的肚子。 狼醒来之后想逃走，可是那些石头太重了，它刚站起来就跌到在地，摔死了。

三个人高兴极了。 猎人剥下狼皮，回家去了；奶奶吃了小红帽带来的蛋糕和葡萄酒，精神好多了；而小红帽却在想："要是妈妈不允许，我一辈子也不独自离开大路，跑进森林了。"

人们还说，小红帽后来又有一次把蛋糕送给奶奶，而且在路上又有一只狼跟她搭话，想骗她离开大路。 可小红帽这次提高了警惕，头也不回地向前走。 她告诉奶奶她碰到了狼，那家伙嘴上虽然对她说"你好"，眼睛里却露着凶光，要不是在大路上，它准把她给吃了。 "那么，"奶奶说，"我们把门关紧，不让它进来。"不一会儿，狼真的一面敲着门一面叫道："奶奶，快开门呀。我是小红帽，给你送蛋糕来了。"但是她们既不说话，也不开门。 这长着灰毛的家伙围着房子转了两三圈，最后跳上屋顶，打算等小红帽在傍晚回家时偷偷跟在她的后面，趁天黑把她吃掉。 可奶奶看穿了这家伙的坏心思。 她想起屋子前有一个大石头槽子，便对小姑娘说："小红帽，把桶拿来。我昨天做了一些香肠，提些煮香肠的水去倒进石头槽里。"小红帽提了很多很多水，把那个大石头槽子装得满满的。 香肠的气味飘进了狼的鼻孔，它使劲地用鼻子闻呀闻，并且朝下张望着，到最后把脖子伸得太长了，身子开始往下滑。 它从屋顶上滑了下来，正好落在大石槽中，淹死了。 小红帽高高兴兴地回了家，从此再也没有谁伤害过她。