KOLMAS NÄYTÖS.-12

KORTESUO. Elkää alkako vaan riitaa, hyvät ihmiset.

 

HUSSO. Ei suinkaan, ei millään tavalla. Mitäpä se minua liikuttaakaan.

Pääasia, että Mikko sai Anna Liisan. En huoli muusta mistään.

PIRKKO (tulee kirkkopuvussa, virsikirja kädessä). Terveisiä kirkosta!

Nyt ne sieltä pudotettiin alas saarnastuolista että rumahti.

MIKKO. Vai oikein rumahti!

 

PIRKKO. Olisit ollut kuulemassa, Johannes. Kirkko oli, tiedättekös, täpösen täynnä väkeä, ja niin hiljaa olivat kaikki, kun näiden nimiä mainittiin, että olisi kuullut nuppineulan lattiaan kilahtavan.

 

MIKKO. Jo nyt lasket lipettiä.

 

PIRKKO. Pidä sinä suusi kiinni! Mitä sinä aina sotket toisen puhetta.

 

MIKKO. No, no! jatka, jatka. Nuppineulan olisi kuullut lattiaan kilahtavan.

 

PIRKKO (kääntyy muihin). Tuntui niin somalta, minun oikein sydämeni pamppaili, kun pappi luki, että: »nuorimies, talollinen Johannes Kivimaa ja talontytär, siveä, nuori neiti»—siveä nuori neiti, se joltakin kuuluu, se.

 

MIKKO. Kukas nyt keskeytti.

 

PIRKKO. Vaiti, sinä! Minä en puhu sinulle, minä puhun muille.—Niin; »siveä nuori neiti Anna Liisa Kortesuo, joiden aijottu avioliitto nyt ensi kerran kuulutetaan».

 

MIKKO. Anna Liisaako siellä kuulutettiinkin? Kun minä luulin koko ajan että Pirkkoa.