TOINEN NÄYTÖS.-32

KORTESUO. Sinä olet viaton, Anna Liisa, minä tiedän, että sinä olet viaton. Tahdon vaan kuulla sen omasta suustasi, ennenkuin toimitan heille ansaitun rangaistuksen. Sinä olet aivan viaton, eikö niin?

 

JOHANNES. Vastaa, Jumalan tähden, vastaa!

 

RIIKKA. Mitä tuota kysyykään. Kiusaatte häntä vaan suotta.

Puolipyörryksissä on raukka muutenkin, näettehän sen.

KORTESUO. Vaiti, ja anna minun puhua. Rohkaise mieltäsi, Anna Liisa, ei saa noin hämmentyä. Tulet sinä vielä oikeuden edessäkin vastaamaan puolestasi, saatikka nyt tässä.

 

ANNA LIISA. Voi, armollinen Jumala!

 

KORTESUO. onhan se pelkkää valhetta kaikkityyni, alusta loppuun? Sano vaan: on, en sinulta sen pitempiä selityksiä pyydä.

 

RIIKKA. Hyvä, rakas lapsi, etkö sinä kuule, mitä isä pyytää. »On valhetta»—ne sanat kun vaan saisit esille.

 

JOHANNES (raskaasti). Hän ei saa niitä sanotuksi!

 

KORTESUO. Anna Liisa, mitä tämä on? Etkö kuule, vai etkö tajua?

 

ANNA LIISA. Isä—anteeksi, isä!

 

KORTESUO. Sinua ei syyttömästi tuomita, ole ihan huoleti. Ja edesvastaukseen he tulevat.

 

ANNA LIISA (vaipua polvilleen). Äiti—isä—Johannes, armahtakaa!

 

KORTESUO. Armahtakaa? Mitä armahtakaa? Jos sinä kerran olet syytön, niin.—(vaipuu vavisten penkille), mitäs minä ajattelinkaan sanoa? Riikka—onhan hän syytön?