TOINEN NÄYTÖS.-23

JOHANNES. Voithan sen hänelle sanoa, koska hän välttämättä niin tahtoo.

 

ANNA LIISA. Elkää kiusatko minua. Jättäkää minut rauhaan.

 

JOHANNES. Oma syysi. Olisit antanut minun tehdä mieleni mukaan, niin aikoja sitten olisin ajanut tuon miehen ulos.

 

MIKKO. Ohoh? Sinäkö olisit ajanut minut ulos? Sinä, kiisken poika? Jopa sinä sitten mies olisitkin.

 

JOHANNES. Nyt herkiä, taikka minä sinulle näytän.

 

ANNA LIISA. Elkää, hyvä miehet, elkää! Johannes, sinä lupasit—!

 

MIKKO. Tule koettamaan, jos uskallat. Minä sinut nutistan yhdellä kertaa—ja sen teen oikein suurella halulla.

 

ANNA LIISA. Ei tappelua, ei, ei! Johannes, Mikko! (Hevonen pysähtyy portaiden eteen, ääniä ja askeleita kuuluu ulkoa.) Kuulkaa—Jumalan kiitos, isä tulee. (Kortesuo, Riikka ja Pirkko tulevat kantaen juomatavaraa, sokuritoppia ynnä muuta. Pirkko hinaa selässään suurta jauhopussia, jonka laskea tössähyttää penkille.)

 

PIRKKO. Ahhah! sanoi akka, kun hautaan laskettiin.

 

KORTESUO. Täällä sitä tuodaan muonaa huomiseksi.

 

PIRKKO. Ja vieläpä häiksi asti. Näetkös, Anna Liisa, näin paljon vehnäjauhoja? Syntyy sinun leipoa niistä suuria rinkeliä ja jos mitä.

 

RIIKKA. Se meidän olisi pitänyt tehdä jo kuuliaisiakin varten. Nyt meni vakaiset rahat leipuriin.

 

KORTESUO. Luuletkos, että ne vehnäjauhot sitten ilmaiseksi tulevat?— Pitäisi kait näiden riittämän, vai mitä arvelette, miehet? Näiden juomain, tarkoitan? Eipähän sitä nykyaikana enää ryypittäne niinkuin ennen.

 

RIIKKA. Raittiuskestithän nuo kuuluvat olevan muodissa. Ei tarjota väkijuomia minkäänlaisia.