TOINEN NÄYTÖS.-17

JOHANNES. Senkin jo kuulin.

 

ANNA LIISA. Isä on niin hyväntahtoinen. Hän soisi kaikille iloa.

 

MIKKO. Soisikohan tuo minullekin?

 

ANNA LIISA. Tietysti sinullekin. Ottihan hän sinua eilen niin ystävällisesti vastaan kuin suinkin voi.

 

MIKKO. Minäpä en tyydy niin vähään. Suurempaa iloa minä vaadin.

 

ANNA LIISA. Ja pyysi sinua kuuliaisiin heti samassa.

 

MIKKO. Sinä arvatenkin toivoisit, etten tulisi? Vai kuinka?

 

ANNA LIISA. Voi, kun vaan olisit ihmisiksi, et kiusottelisi alituiseen, etkä tuottaisi minkäänlaista häiriötä, niin näkisin sinut mielelläni täällä muiden joukossa.

 

MIKKO. Mutta et rinnallasi?

 

JOHANNES. Ohoh? Vai rinnalle pyrkisit?

 

MIKKO. Kah! Johan sinä sait kuulosi jälleen. Pianpa!

 

ANNA LIISA. Tuolla tavalla kun jatkat, turmelet ilon sekä itseltäsi että muilta.

 

MIKKO. Minä kysyin, jos sallit minun olla rinnallasi huomenna.

 

JOHANNES. Se paikka on minulla, niinkuin tiedät.

 

MIKKO. Niin tätä nykyä. Mutta on se ollut aikoinaan muillakin.