【诗篇】第49章

49:1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi.
49:2 Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,
49:3 sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.
49:4 Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.
49:5 Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.
49:6 Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?
49:7 He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.
49:8 Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
49:9 Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,
49:10 että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.
49:11 Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät
toisille tavaransa.
49:12 He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät
maatiloja nimensä mukaan.
49:13 Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
49:14 Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän
puheisiinsa. Sela.
49:15 Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset
astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.
49:16 Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.
49:17 Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.
49:18 Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.
49:19 Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,
49:20 täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.
49:21 Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.