【诗篇】第2章

2:1 Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
2:2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:
2:3 "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."
2:4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.
2:5 Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:
2:6 "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni."
2:7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä
sinut synnytin.
2:8 Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
2:9 Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."
2:10 Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.
2:11 Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.
2:12 Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy
äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.