Neuvokas pikku räätäli 聪明的小裁缝

Eli muinoin kuninkaan-tytär kovin kopea: milloin tuli joku kosia, prinsessa tälle määräsi arvoituksen arvattavaksi, ja jollei tuo siitä saanut selkoa, häntä pilkallisesti ajettiin tiehensä. Olipa myöskin julistettu, että keneltä kävisi arvaaminen, hän prinsessan puolisoksi pääsisi, olkoon arvaaja kuka hyvänsä. Sattui silloin kolme räätäliä yhteen. Näistä kaksi oli koko kisälleitä ja he siis päättivät, että, koska neulalla jo olivat monen monituista sievimmän sievintä pistämää osaavasti pistäneet, heiltä ihan varmaankin yhtä osaavasti kävisi myös tuon arvoituksen selittäminen; kolmas oli pieni joutava riehakko, joka ei edes ammattiansa oikein osannut, mutta hänkin uskoi osaavansa oikein arvata, sillä mitenhän muka muutoin hänelle onnenpäivä koittaisi. Nuot toiset silloin pojalle sanoivat: "pysy sinä siivosti kotona, eihän kuitenkaan sinun järki-rahtuses kau'as kannata." Mutta eipä pikku räätäli ottanutkaan kuntoansa epäilläkseen, vaan vakuutti, että, koska hän kerran oli tuon pannut päähänsä, hänessä myöskin olisi miestä saattamaan päätöstänsä perille, sekä läksi, kuin läksikin, niin ypö ylpeänä, ikään-kuin olisi koko mailma hänen määrättävissänsä.

 

Sitten he kaikin kolmen menivät prinsessan puheille ja pyysivät, että hän heidän arvattavakseen esitäisi arvoituksensa: olipa nyt tullut muka oikeat miehet, joitten oli äly niin hienon terävä, että sen saisi vaikka neulan silmästä pujotetuksi. Silloin sanoi prinsessa: "minun on päässäni hiuksia kahta lajia, minkä karvainen siis tukkani lienee?" - "Vai eikö tämän vaikeampaa vaadita?" vastasi ensimmäinen, "siinä mustaa ja valkoista, kuten muinaisen miehen vaate-kankaassa." - "Väärin arvattu," virkkoi prinsessa, "koettakohon nyt toinen." Tuo silloin sanoa tokasi: "kosk'ei se ole musta ja valkoinen, se varmaankin on ruskea ja punainen, kuin isäni juhla-takki." - "Aivan päin mäntyä!" nauroi kuninkaan-tytär, "mutta jopa on kolmannen vuoro, se poika minusta oikein näyttää rikki-viisaalta; sinä maar luuletkin tämän arvaavasi." Silloin astui esille pikku räätäli ja sanoi: "hiukset prinsessan päässä ovat hopeaa ja kultaa, siinä tuo kahden-karvaisuus." Tämän kuultuansa kuninkaan-tytär vaaleni ja oli pelästyksistä laattiaan ihan lotkahtamaisillansa, sillä pikku räätäli oli arvattavansa oikein arvannut, mutta prinsessa lujasti uskonut, ett'ei maki mailmassa yksikään ihminen siitä saisi selvää. Sitten taas toinnuttuansa sanoi hän: "tällä et kuitenkaan vielä ole minua ansainnut omakses, vaan ompa sinun vieläkin yksi tehtävä tekemätä: tuolla tallissa loikoilee karhu, sen seurassa sinun nyt tulee olla yötä; jos aamulla noustessani vielä olet hengissä, sinä minun puolisokseni pääset." Mutta arvelipa prinsessa täten pääsevänsä tuosta räätälistä, sillä eipä karhu ennenkään ollut koskaan henkihin heittänyt yhtään ihmistä, joka kerran oli sen kouriin joutunut. Pikku räätäli ei kuitenkaan ottanut säikähtyäksensä, vaan lausui iloisena: "rohkeasti ruvennut jo on puoli-välihin päässyt."

 

Illan tultua räätäli poika meidän nyt tuonne karhun kumppaniksi vietiin. Peto myöskin kohta hyökkäsi tuota pikku miestä kohden, käpälällään hänelle terve-tulisia toivottaaksensa. "Hiljaa, hiljaa!" sanoi räätäli pienoinen, "kyllähän minä piankin panen hätäs häätymään." Sitten hän aivan vitkallisesti, ikään-kuin ihan huoletonna, otti saksan-pähkinöitä taskustansa, puri niistä kuoret rikki ja söi sisustan. Tämän nähtyänsä karhukin rupesi pähkinöitä tahtomaan. Poika sille taskustansa antoi koko kourallisen, mutta eihän siinä pähkinän alkuakaan, vaan paljaita kali-kiviä. Karhu net pisti kitaansa, mutta eipä saanut noita rikki, vaikka se pureskellen kyllä pani parastansa. "Noh olethan sinä senkin tyhmä tolvana," ajatteli itseksensä karhu, "et saa edes pähkinän-kuorta rikki purruksi," sekä sanoi pikku räätälille: "veli kulta! auta sinä minua näitä särkemään." - "Siinähän nyt näet, mointako sinussa on miestä," vastasi räätäli poika, "vaikka on kitas kyllä iso, et kuitenkaan kykene pienen pähkinän särkiäksi." Sitten hän kivet otti, pisti näppärästi niitten sijasta pähkinän suuhunsa, ja rauskis! jopa oli kuori halki. "Täytyy maar minun vielä kerrankin tuota koettaa," sanoi karhu; "kun sitä näin katselen, luulisinhan, että sen pitäisi minultakin luonnistuman." Pikku räätäli silloin taas antoi karhulle kali-kiviä ja tämä kyllä tarmonsa takaa noita purra karskutteli: -- mutta luuletko, lukiani, siitä mitään valmista syntyneen? -- tuskin maar. Kun viimeinkin karhu oli koettamasta suuttunut, otti räätäli pieni takkinsa liepeen alta viulun ja soitti sitä vähäsen. Soittoa kuullessaan ei karhu enään saanut alallansa olluksi, vaan rupesi tanssimaan, ja siinä kappaleen aikaa tanssittuansa se soitantohon niin mieltyi, että kysyi pikku räätäliltä: "kuuleppas, onko tuo viulun-soittaminen kylläkin vaikeata?" - "Aivanhan se on helpon helppoa; katsoppas! vasemman käden sormilla minä kieliä painan ja oikealla kädelläni käytän jousta: näin tämä rattosan hauskasti käypi, vivallaleraa hei rallallaa!" - "Viulua minunkin," sanoi karhu, "tarvitsisi oppia soittamaan, jotta saisin tanssia, milloinka minun vain tekisi mieli. Mitäshän siitä arvelet? Ehkä ottaisit minua opettaakses?" - "Aivan mielelläni," vastasi pikku räätäli, "jollei sinulta kykyä peräti puutu. Mutta näytäppäs kerrankin minulle kämmeniäs, niissä kynnet niin tavattoman pitkiä, että minun ensin täytyy noita leikata vähäsen." Sitten hän kävi ruuvi-pihtejä noutamassa, ja karhu niihin pisti kämmenensä, mutta räätäli poika väänsi pihdit kiinni, sanoen: "odota nyt siinä, kunnes menen sakseja tuomaan," antoi karhun mielin määrin laskea murinaansa, pani maata nurkkahan olki-lyhteelle ja nukkui sikeään uneen.

 

Illalla kuullessansa, miten karhu julmasti mörisi, prinsessa vallan varmaksi luuli, sen muka ilosta murisevan tehtyänsä lopun räätäli parasta. Aamulla hän siis nousi aivan huoletonna ja iloisena, mutta kun hän akkunasta vilkasi talliin päin, näkyipä siinä räätäli pienoinen häärivän ihan terveenä ja reippaana, kuten vedessä pulikoitseva salakka. Silloin ei kuninkaan-tytär enään saattanut ainoallakaan sanalla väittää vastaan, koska hän julkisesti oli lupauksensa lausunut, ja kuningas kohta käski tuoda vaunut, joissa prinsessan täytyi pikku räätälin kanssa lähteä kirkkoon vihille. Kun he olivat vaunuihin astuneet, nuot molemmat toiset räätälit, jotka kavala-sydämmisinä kadehtivat kumppaninsa onnea, menivät tallihin ja päästivät sieltä karhun ulos. Peto raivoissansa syöksähti vaunujen perään. Prinsessa kuorsunan ja murinan kuuli, joutui kovaan tuskahan ja huusi: "voi, voi! karhu ihan on kintuissamme ja tahtoo sinut viedä." Mutta pikku räätäli nopeasti neuvon keksi, keikahti yht'äkkiä pää alas-päin, koivet ulos vaunun-ikkunasta ja huusi: "katsoppas ruuvi-pihtejä! jollet heti täältä korjaa luitas, olet taas joutuva pahaan pintehesen." Tämän huomattuansa karhu takaisin kiersi ja juoksi tiehensä. Pikku räätäli meidän nyt rauhassa kulki kirkkohon, prinsessa vihittiin hänen avio-vaimoksensa, ja poika sitten puolisoinensa eleli iloisena kuin puuleivonen. - Joka ei tätä usko, hän markan maksakoon.

 

从前有位公主非常骄傲，每当有人前来向她求婚，她总要出个谜语让他猜，如果猜不中，她就傲慢地把他们赶走。 她还出了告示，无论是谁，只要猜中谜语，她都会嫁给他。 最后一起来了三个裁缝，两个大的以为他们一生做过那么多灵巧的活儿，这次一定能成功。 另外一个却是位身材矮小、无所作为的小玩童，他学艺不精，却抱着侥幸的心理，也想来碰碰运气。 只听那两个对他说："你还是呆在家里算了，凭你那点小聪明是成不了气候的。"可这小裁缝并不泄气，说他已拿定了主意，且会好自为之的。 于是他也出发了，一付世界就是他的样子。

他们三人来到了公主面前自报了家门，然后要她出谜语。 他们声称自己天资聪明，心细如针，只有他们才能猜出谜语。 公主说："我的头上有两种头发，它们分别是什么颜色？""就这个？"第一个说，"那一定是黑白两色，像芝麻点料子布一样。"公主说："猜错了，让第二个来猜吧。"于是第二个说："要不是黑白两色，那肯定是棕红两色，像我父亲节日礼服一样。""猜错了，"公主说，"让第三个来回答，看他那样子肯定知道。"于是小裁缝大胆地站了出来，说："公主头上有一种银发和一种金发，它们的颜色正好不一样。"公主听完，脸色苍白，吓得险些摔倒在地。 小裁缝猜对了，而她曾自信世上无人知道这秘密呢。 她镇静下来后，她说："你猜中了，但我还不能嫁给你，你还得去干件事，下面的栏里有头熊，今晚你得在那里过一夜，明天早上等我起来你还活着，你就可以娶我。"她心想，这样就可打发掉那小裁缝，因为凡是落入熊爪的人，至今还没有一个人逃脱过死。 小裁缝毫无惧意，还十分愉快地说："不入虎穴，焉得虎子。"

到了晚上，我们的小裁缝被带到了熊的身旁。 熊立刻就要扑向小伙子，用双爪给他一顿热烈的欢迎。 "别动！别动！"小裁缝说，"我很快就会教你安静的。"于是他装出若无其事的样子，从口袋中掏出一把坚果，咬开壳，吃起果仁来。 熊见了，也要吃坚果。 裁缝把手伸进口袋，掏出了满满的一把塞在了熊爪里，这其实不是坚果，而是卵石。 熊把石子塞入口中，无论怎么咬也咬不开，它想："唉！我真是个大笨蛋，我连个坚果都咬不烂！"于是它对裁缝说："给，帮我咬一下。""瞧，你真笨！"裁缝说，"嘴那么大，连个小小坚果都咬不烂。"于是他接过石子，却机灵地把一个坚果塞进口中，咔嚓一声，咬成了两瓣。 "我得再试试，"熊说，"看到你这样咬，我想我也能咬烂。"于是裁缝又给了它一颗石子，熊使劲地咬啊，咬啊，你简直难以想象它竟咬开了。 然后，裁缝从衣服里抽出一把小提琴，独自演奏起来，熊听到音乐声，情不自禁地跳起舞来。 它跳了一会儿，觉得这小玩艺儿很有趣，便对小裁缝说："喂，拉琴难吗？""太容易了，连三岁小孩都会。瞧，我左手指握在琴上，右手拉弓，拉起来得心应手。""好！"熊说，"我也要学会拉琴，这样我什么时候想跳舞就可以跳，你看怎么样？你可以教我吗？""非常乐意，"裁缝说，"不过那得看你天赋如何。让我先瞧瞧你的爪子，它们太长了，我得先给你修修指甲。"于是他拿出一把虎钳，让熊把爪子伸了进去，小裁缝把虎钳使劲地扭紧，说："呆着别动，等我拿把剪刀来。"于是他把熊丢开不管了，任它放声咆哮，他自己却在角落的一堆稻草上呼呼地睡起大觉来。

熊就这样放声哀嗥了一整夜，公主听到后，还以为熊已结果了小裁缝，现在正在高兴地嗥叫呢，早上公主起来时便显得漫不经心而又十分的高兴。 可当她向栏里一瞧时 ，发现裁缝竟安然无恙地站在她面前，脸上还露出得意的神色。 现在她别无选择了，因为她有言在先，只得同意举行婚礼。 于是国王派出了一辆马车，把她和裁缝送往教堂，让他们在那里举行婚礼。 当他俩爬上马车时，另外两个裁缝对小裁缝的幸福嫉妒不已，心怀恶意地走进木栏，放出了那头熊。 只见那熊带着满腔愤怒拼命追赶马车，边喘气边嗥啕。 公主听到这声音可吓坏了，尖叫道："啊！熊在后面想抓你！"裁缝灵机一动，头立在下，双脚伸出窗外，叫道："瞧见虎钳了吧！如果还不走我就再把你夹进去！"熊一见那家伙，立刻转过身来就跑。 于是裁缝和公主平平安安到了教堂，立即举行了婚礼，从此他们俩过上了幸福美满的日子。