Myllynrenki ja kissa 穷磨房小工和猫

Eräässä myllyssä eli vanha mylläri, jolla ei ollut vaimoa eikä lapsia, ja kolme renkiä oli hänen palveluksessansa. Kun nuot sitten muutamia vuosia olivat hänen tykönänsä palvelleet, hän kerta heille sanoi: "minä jo olen vanha ja halusta siis istuisin huoletonna kiukaan ääressä; lähtekää te ulos mailmalle, ja kuka minulle parahimman hevosen tuopi tänne kotia, hänelle minä myllyn annan ja hänen tulee siitä minut elättää kuolin-päivääni saakka." Mutta kolmas rengeistä oli juoksu-poika, häntä toiset pitivät typeränä eivätkä olisi hänelle myllyä suoneet; eikä poju itsekään siitä paljoa piitannut.

 

He sitten kaikin kolmen läksivät, ja kun olivat kylän edustalle ennättäneet, sanoi nuot kaksi tuolle typerä-Hannulle: "jää sinä vain tänne, sinusta ei iki-päivinä huonoimman koninkaan saajaa paisu." Mutta Hannu kuitenkin heidän seurassansa meni, ja yön tullessa he erähäsen luolaan poikkesivat ja panivat sinne maata. Nuot kaksi viisasta siinä hereillä loikottivat odottaen, kunnes Hannu oli nukkunut, sitten makuulta nousivat ja pötkivät tiehensä, jättäen poika paran nukkumaan sekä arvellen oikein sukkelasti menetelleensä; noh niin, eipä teidän kuitenkaan tule liioin kehuttavasti käymään!

 

Kun tuosta auringon noustua Hannu heräsi, hän syvässä luolassa makasi; hän kaikkialle kurkisteli ympärillensä ja huudahti; "voi kamalaa! missähän häijyssä minä nyt lienen?" Sitten hän nousi ja könti ulos luolasta, läksi metsää astumaan ja ajatteli: "täällähän minä olen ypö yksinäni oman onneni nojassa! mitenkä nyt siis minulta käynee hevosen saaminen?" Hänen siinä näin ajatuksissaan kierrellessänsä tuli häntä vastaan pieni, kirjava kissa, joka aivan ystävällisesti lausui: "mihinkä sinä, Hannu, ai'ot?" - "Voi sentään! ethän sinä kuitenkaan minua kykene auttamaan." - "Minä aivan hyvin tiedän, mitä sinä haluat," sanoi kissa, "tahtoisitpa kauniin hevosen; tule meille ja palvele uskollisesti seitsemän vuotta renkinäni, niin kyllä minä sinulle semmoisen annan, jopa kaunihimmankin, kuin mitä milloinkaan olet eläissäsi ennen nähnyt." - "Tuo vasta eriskummainen kissa," ajatteli Hannu, "mutta sopii maar minun koettaa, lieneeköhän totta, mitä se sanoo." Kissa nyt otti pojan mukaansa lumottuun linnahansa, ja olipa siellä paljaita kissoja sitä palvelemassa; nämät ketterästi juoksentelivat portahia ylös ja alas, sekä olivat iloisia ja ystävällisiä. Illalla kun ruo'alle istuivat, täytyi kahden olla siinä soittelemassa; toinen rumpua päristeli, toinen voimainsa takaa vaski-torvea puhalsi, että posket olivat pullollansa. Kun sitten syömästä oli päästy, pöytä vietiin pois ja kissa sanoi: "tule nyt, Hannu, minun kanssani tanssimaan." - "Empä vainen," vastasi poika, "minä en kissan tanssi-kumppaniksi rupee, sitä en vielä ole tehnyt milloinkaan." - "Saattakaa hänet sitten levolle," käski tuo toisia kissoja. Yksi sitten häntä näytti makuu-kamarihin, toinen häneltä riisui kengät jalasta, kolmas sukat, ja viimeimpä yksi sammutti kynttilän. Seuraavana aamuna taas tulivat ja auttoivat häntä vuoteelta vaatteihin: yksi veti sukat hänen jalkaansa, toinen sitoi polustimet kiinni, kolmas toi kengät, neljäs hänet pesi ja viides hälinällänsä pyyhki hänen kasvonsa kuivaksi, "Tämäpä oikein mukavalta vetää!" sanoi Hannu. Mutta hänen myöskin täytyi kissoja palvella ja joka päivä niille puita pienentää; tuota varten sai hän hopeisen kirveen, hopeiset vaajat, hopeisen sahan ja vaskisen nuijan. Siellä hän nyt puita pienenteli, pysyi kotona sekä sai hyvää syötävää ja juotavaa tarpeeksensa, mutta eipä nähnyt muita ketään, kuin tuon kirjavan kissan ja sen palkolliset.

 

Kerta tuo määräsi: "mene niittämään niittyäni ja toimita heinät kuivaksi," sekä antoi hänelle hopeisen viikatteen ja kultaisen kovasimen, mutta käski myöskin hänen tuoda net eheinä takaisin. Hannu silloin meni ja teki, mitä oli käsketty; työnsä suoritettuaan hän viikatteen, kovasimen ja heinät vei kotia sekä kysyi, eikö jo annettaisi hänen palkkaansa. "Eipä vielä," vastasi kissa, "yksi työ sinun vielä pitää minulle ennen tekemän; tästä saat hopeiset rakennus-aineet, salvo-kirveen, nurkka-raudan ja mitä muuta tarvitaan, hopeisia kaikki, rakenna minulle pieni huone." Hannu huoneen rakensi valmiiksi ja sanoi sitten: "jo nyt on tehty kaikki tehtäväni, eikä minulla vielä ole mitään hevosta;" kuitenkin oli hänen mielestänsä nuot seitsemän vuotta kulunut yhtä pian, kuin tavallisesti puoli. Kissa kysyi, tahtoisiko Hannu nähdä talon hevosia. "Kyllä," vastasi poika. Se silloin hänelle avasi tuon pikku huonehen oven, ja tämän au'ettua siinä seisoi kaksitoista hevosta, oi ihmettä! nuot vasta uljaita olivat! net oikein kiilsivät ja välkkyivät niin, että ihastuksesta sydän pojassa rupesi kovasti sykkimään. Kissa sitten hänelle syötävää ja juotavaa antoi sanoen: "lähde nyt kotia, hevostas en vielä anna sinun myötäs, mutta kolmen päivän päästä minä tulen sitä sinulle tuomaan."

 

Hannu siis lähtöä teki ja kissa hänelle osoitti, mistä tie kävi myllylle. Mutta eipä se ollut poju paralle antanut edes uutta vaate-kertaakaan, vaan hänen täytyi, kuin täytyikin, pukea yllehen vanha rääsyinen mekkonsa, jossa hän jo tullessansa rehenteli, ja joka noitten seitsemän vuoden kuluttua oli kauttaaltaan kovin ahtahaksi käynyt. Kun hän sitten kotia tuli, sinne jo oli palannut hänen molemmat renki-kumppaninsa ja kumpikin tuonut hevos-kaakin muassaan, mutta toisen koni oli silmä-puoli, toisen taas patti-kontti. He nyt kysyivät: "missä, Hannu, on sinulla hevoses?" - "Kyllä se kolmen päivän päästä tulee." Silloin he nauraen sanoivat: "kai vain! mistähän sinä, Hannu, olisit hevosen saanut? tuota vasta tulee oikein hupainen nähdä!" Hannu tupaan meni, mutta mylläri tiuskasi, ett'ei hän pöytähän pääsisi, koska muka oli niin rikkinäisissä ryysyissä, että vallan hävettäisi, jos ketään vierasta sattuisi tulemaan. Sitten hänelle hiukka ruokaa vietiin tuonne ulos, ja kun illalla mentiin maata, eivät nuot kaksi häntä vuoteelle laskeneet, vaan hänen viimein täytyi kontata kana-koppiin, jossa löysi lepo-sijaksensa kovia olkia vähäsen. Aamulla hänen herätessänsä oli jo kolme päivää umpehen kulunut, ja tulipa nyt komeat vaunut, joita veti kuusi hevosta, hei vain! nuot vasta kiiltävän kaunihia, että silmiä oikein huikaisi! ja olihan siinä vielä palvelia, joka myllärin-renki raukan varalle talutti seitsemännen. Mutta vaunuista astui komea kuninkaan-tytär ja meni sisälle myllyyn, ja olipa tuo kuninkaan-tytär sama pieni kirjava kissa, jonka palveluksessa Hannu parka oli seitsemän vuotta ollut. Hän mylläriltä kysyi, missä oli tämän pikku renki, tuo juoksu-poika. Siihen mylläri vastasi: "häntä ei meidän sovi myllyhyn laskea, hän aivan rääsyissä ompi ja makaa kana-kopissa." Silloin käski kuninkaan-tytär, että kohta mentäisiin häntä noutamaan. Poika sentähden kopistansa tuotiin, ja oikein sovittamalla hänen täytyi kääriä mekkonsa ylleen, ett'ei paljasta paistaisi. Palvelia nyt mytystä otti uhkeat vaattehet sekä pesi ja puki pojan, ja kun hän kerran valmihina oli, eipä mikään kuningas saattanut muhkeammalta näyttää.

 

Sitten neitonen tahtoi nähdä myöskin net hevoset, jotka nuot toiset myllärin-rengit olivat tuoneet ja olipa toinen niistä silmä-puoli, toinen taas patti-kontti. Silloin hän antoi palveliainsa tuoda näytteelle tuon seitsemännen hevosen. Sitä nähdessään sanoi mylläri, ett'ei sen mokomaa milloinkaan ollut hänen pihallansa käynyt; "ja se kolmannen myllärin-renkin oma ompi," lausui neito. "Hänen siis pitää saaman myllyni," huudahti mylläri-ukko, mutta kuninkaan-tytär sanoi: "pitäkää te itse sekä hevonen että mylly," ja otti uskollista Hannua kädestä, vei hänet vaunuihin sekä Iäksi tiehensä hänen kanssaan. Ensin ajoivat tuon pikku tupasen edustalle, jonka Hannu oli noilla hopeisilla työ-kaluilla rakentanut; se nyt oli isoksi linnaksi paisunut, ja siinä kaikki paljasta hopeaa ja kultaa. Kuninkaan-tytär sitten Hannun otti puolisoksensa, ja hän rikkaaksi tuli, jopa niin äveriään rahalliseksi, että tuota rikkautta yllin kyllin kesti koko hänen elinkautensa. Sempä tähden ei sovi kenenkään sanoa, ettei typerämäisestä ikinä miestä paisu.

 

有一个上了年纪的磨房主，他没有妻子和孩子，只有三个学徒伺候他。 由于他们跟他已有多年了，有一天他便对他们说："我老啦，只想坐在炉子后面取取暖啦。你们都出去吧，谁回来的时候给我带来匹好马，这磨房就归谁啦。可是有个条件，他得伺候我给我送终。"老三最笨，二个师兄觉得他太傻，根本就不配得到磨房，连他自己都没一点信心。 他们三个一块出去到了庄子上，二个师兄对傻汉斯说："你最好等在这里，你一辈子也弄不到一匹马。"可是汉斯还是坚持要跟他们走。 到了晚上他们在一个山洞里过夜，二个聪明的师兄等汉斯睡着后起来离去了，把汉斯一人丢在了洞里。 他们认为这招很聪明，可事后却让他们后悔。 太阳升起来了，汉斯一觉醒来，发现他睡在一个深深的洞里。 他看了看四周，感叹道："噢！老天爷，我这是在哪儿？"他站起来爬出洞，走进了森林。 "现在我被遗弃至此，孤单一人，如何弄到马匹呀？"正当满腹愁思，边走边想的时候，他碰见了一只小花猫。 小花猫客气地问他："汉斯，你去哪儿？""哎，你帮不了我。""可我知道你在想什么，"猫说，"你不就是想要一匹骏马嘛，跟我来，为我当一名忠实的仆人，伺候我七年，我就给你一匹你一辈子也没见过的最好的骏马。""阿哈！这只猫真有意思，"汉斯想，"可我得去看看她说的是否是真的。"她带他到了她那被使了魔法的城堡，里面除了一些小猫--他们都是她的仆人，其它一无所有。 他们轻快地在楼上楼下跳来跳去，一片快乐无忧的景象。 晚上他们坐下吃晚饭，席前有三只小猫在演奏乐曲，一只拉大提琴，一只拉小提琴，第三只吹号，他鼓着腮帮子使劲地吹着。 吃完饭，桌子被撤去，花猫说："现在，汉斯，你陪我跳舞吧。""不，"他说，"我可不跟母猫跳舞，我从来没这么干过。""那么，带他上床吧。"她向其它猫命令。 于是，一只猫点起灯引他去卧室，一只给他脱鞋，一只脱袜子，最后一只吹灭了蜡烛。 第二天早晨他们又来伺候他起床，一只给他穿袜子，一只系袜带，一只穿鞋，一只洗漱，一只用尾巴给他擦干脸，"这感觉好柔和。"汉斯说。 但是他还得去伺候花猫，然后每天去砍柴，砍柴工具是一把银斧头，还有银凿子和银锯子，锤子是铜的，他将柴劈得细细的。 他留在城堡里天天好吃好喝，天天和花猫以及她的仆人们相守，再也见不到其他任何人了。 一天她对他说："去草地割点草，然后把草晒干。"说着给了他一把银镰刀和一块金磨石，但要他小心使用安全归还。 汉斯去草地，把活儿干完了，他拿着镰刀、磨石和干草回到了屋里，问是否该给他工钱了。 "不，"花猫拒绝说，"你必须先为我多做些事。这儿有银木，木匠的斧子、角铁和各种所需要的东西，全都是银子的。用这些东西你给我盖座小房子。"汉斯把小房子盖好了，他说他什么事都干了，可仍然没得到马。 其实七年过得很快，就如同六个月似的。 花猫问他是否愿意去看看她的马，"愿意。"汉斯说。 她于是便打开了小房子的门，里面关有十二匹马，匹匹毛亮体壮。 见到这些骏马，汉斯的心里乐开了花。 后来她请他吃饭，然后说："回家吧，只是我现在不能给你马；三天后我会去找你，把马带去。"于是汉斯出发了，她告诉汉斯回磨房的路。 然而她连一件新衣服都没给他，他只好还穿着那件又脏又破的外套。 这外套是他穿来的，七年过去了，这衣服他穿着哪儿都显小。 他到家后，二个师兄也在那里，而且每人都带了一匹马，但一匹是瞎马，另一匹是瘸马。 他们问汉斯他的马呢，"三天后就会来的。"他们听后笑道："真是的，傻汉斯你到哪儿去找马呀？是匹骏马吧！"汉斯进到厅里，可磨房主说不许他入座，因为他穿得又脏又破，如果别人进来的话他会使他们丢脸的。 所以他们给他一口饭，让他到外边吃。 晚上，大家休息了，可是二个师兄不让他上床，最后他只好钻进了鹅窝，在一堆干草上过了夜。 三天已经过去了，来了一辆六匹马拉的马车，这六匹马相当漂亮，看上一眼简直是无比的享受。 仆人还拉了第七匹马，这就是给那位贫穷的磨房小工的。 有一位高贵的公主从车里出来，走进磨房，这位公主就是那只小花猫，汉斯已经伺候她七年啦。 她问磨房主他的笨徒弟在哪儿？ 磨房主答我们不能让他呆在这磨房里，他太脏啦；他在鹅窝里睡觉呢。 可是国王的女儿让他们立刻把他找来，于是他们把他带了出来。 他使劲扯着那件小外套想掩住自己的身体。 仆人们打开豪华的衣服，替他洗干净，装扮起来。 收拾完毕后，他变成了最英俊的国王啦。 这时姑娘想看看师兄们带来的马，发现一匹是瞎马，另一匹是瘸马。 她命令仆人把第七匹马牵来，磨房主见了这匹马说这样的马从没进过他的院子。 "这是给你的第三个徒弟的。"她说。 "那他就应该拥有这间磨房。"磨房主答道。 可是国王的女儿却说把马留在这儿，磨房还属于他，然后她拉着忠实的汉斯上了车，一同离开了那里。 他们先到了那座小房子，这房子是他用银工具盖的，可现在变成了一座大宫殿，里面的东西全是金和银的。 然后她嫁给了他，他从此很富有，一辈子不愁吃喝，也再没有人说傻瓜不能成为重要人物啦。