Eräällä isällä oli kaksi poikaa, joista vanhempi oli viisas ja ymmärtäväinen sekä aina tiesi tehtävänsä tehdä, mutta nuorempi oli tyhmä, ei saanut mitäkään päähänsä pystymään eikä oppinut mitään; ja ihmiset, jotka hänen näkivät, sanoivat tavallisesti: "tuostapa vasta on isälle raskas rasitus vielä syntyvä." Milloinka vain oli jotakin toimitettavana, täytyi vanhemman aina toimehen ryhtyä; mutta jos isä tämän käski mennä myöhään illalla taikka yötis-aikaa jotakin noutamaan ja matka silloin sattui kirkko-tarhan tahi jonkun muun kammoksuttavan paikan ohitse, vastasi hän tavallisesti: "voi isä, minua pahasti pöyristyttää," sillä hän pelkäsi. Taikka kun iltasin pesä-valkian ääressä tarinoita juteltiin sellaisia, että oikein karvoille kävi, huusivat kuunteliat monasti: "voi, ihan meitä pöyristyttää." Nuorempi poika silloin nurkassa istui kuunnellen eikä saattanut ensinkään ymmärtää, mitä tuo tiesi. "Aina he sanovat: minua tuo kamoittaa, oikeimpa kauheasti pöyristyttää; minä en kauhistuksesta enkä pelon-pöyristyksistä mitään tiedä, tuohan lienee konsti semmoinen, jota en ollenkaan ymmärrä."

 

Nytpä tapahtui, että isä kerran sanoi hänelle: "kuuleppas sinä tuolla nurkassa! tulethan isoksi ja väkeväksi, ja sinun siis myös tulisi oppia jotakin, millä saattaisit elatusta itselles hankkia. Etkö näe, miten veljes panee parastansa, vaivojansa säästämätä, mutta sinuhun ei mitään pysty.." - "Oi isäni," vastasi poika, "tahtoisimpa halusta jotakin oppia; niimpä, jos vain kävisi laatuhun, minua kovin haluttaisi oppia tuota kauhistumista, sillä enhän sitä ollenkaan käsitä." Vanhempi veli tätä kuullessaan naurahti ja ajatteli itseksensä: "noh hyvänen aika! onhan tuo veljeni oikea pöhkö, josta ei iki-päivinä miestä paisu; sillä mistä koukkua koetat, sitä ajoissa taivuta." Huo'aten isä taas vastasi: "pelkäämistä ja kauhistumista kyllä vielä joudut oppimaan, mutta siitä ei ole sinulle leipää lähtevä."

 

Muutaman päivän päästä lukkari heillä kävi vieraissa. Tälle isä silloin suruansa valitti sekä kertoi, mitenkä hänen nuoremman poikansa oli kehnosti laita, tuo kun ei mitään ymmärtänyt eikä oppinut. "Ajattelkaappa! kun kysyin häneltä, millä hän elatustansa aikoi ansaita, vastasi hän tahtovansa oppia pelkäämistä." - "Jollei sen vaikeampaa vaadita," lausui lukkari, "niin kylläpä hän tuota saattaa minun tykönäni oppia; lähettäkää hänet vain minun luokseni, jopa vaikka kohta otan hänen myötäni." Tästä isä oikein tuli mieli-hyvilleen, arvellen itseksensä: "oppineehan kuitenkin poika jotakin." Lukkari pojan siis vei kotihinsa ja työksi hänelle määrättiin kellojen soittamista. Parin päivän kulutta tuo uusi isäntä poju paran herätti sydän-yöllä ja käski hänen pukea vaatteet yllensä sekä mennä kirkon-torniin soittamaan. "Ehkäpä nyt jo oppinet, mitä pelkääminen tietää," lukkari itseksensä ajatteli, pujahtaen salaa tornihin edeltä, ja kun poika oli sinne ylös ehtinyt sekä kääntyi kellon-nuorahan ruvetaksensa, näki hän valkoisen haamun seisovan portahilla kumu-reiän vasta-päätä. "Kuka siellä," hän huusi, mutta tuo haamu ei vastannut mitään, ei siirtynyt paikaltansa eikä edes hiukkaakaan liikahtanut. "Vastaa kohta," hän sitten kirkasi, "taikka mene heti tiehes, sillä täällä ei sinulla yötis-aikaa ole mitään tekemistä." Liikahtamata lukkari kuitenkin jäi paikalleen, jotta poika hänen luulisi aaveeksi. Tämä silloin huusi toisen kerran: "mitäs täältä tahdot? jos olet rehellinen mies, puhu suus puhtaaksi, taikka ma sinun viskaan portahia alas." Lukkari ajatteli: "eihän tuo kuitenkaan toden totta lienee," eikä äänen hiiskaustakaan laskenut, vaan seisoi kuin kivi liikkumatonna. Nytpä poika kolmannen kerran kummitukselle kiljasi, ja kun ei siitäkään sen parempaa syntynyt, hyökkäsi hän aavehen kimppuun ja sysäsi sitä menemään senkin vauhtia, että se kolisten kopsahti koko kymmenen porrasta alas-päin ja jäi sinne nurkkahan makaamaan. Sitten hän kelloa soitti, läksi soitettuansa kotia, pani sanaakaan sanomata vuoteellensa maata ja nukkui sinne. Lukkarin vaimo kau'an miestänsä odotti, mutta eipä tuo tuloa tehnyt. Silloin hän viimein herätti pojan ja kysäsi häneltä: "tiedätkö, mihin mieheni on jäänyt? hän ennen sinua läksi tornihin." - "En," vastasi poika, "mutta seisoi siellä kumu-rei'än vastapäätä joku portahilla, ja koska ei se minulle mitään vastannut eikä tahtonut tiehensä mennä, arvelin sen joksikin konnaksi ja töyttäsin luistamaan portahia alas. Menkää vain sinne, kyllä sitten näette, hänkö tuo oli, oikeinhan siitä olisin pahoillani." Vaimo nyt riensi pois ja löysi tornista miehensä, joka vaikeroiden makasi loukossa, häneltä kun oli toinen jalka taittunut.

 

Kannettuansa lukkarin kotia, juoksi vaimo, pahasti parkuen pojan isän luoksi. "Teidän poikanne on," huusi hän, "meille saattanut kamalan onnettomuuden, hän on mieheni viskannut tornin-portahia alas niin rajusti, että toinen sääri on poikki murtunut; korjatkaa kohta tuo heittiö hiitehen meidän talostamme!" Isä kovasti pelästyi, riensi kiiruimman kautta lukkarin talohon ja torui poikaa oikein pahan-päiväisesti. "Mihinkähän konnan- kujeihin sinä täällä olet ruvennut? nuot varmaankin ovat itse pahan-hengen synnyttäminä päähäs pöllähtäneet!" - "Isäni," vastasi tämä, "kuultele minua vain hiukankin, minä ihan syytön olen; hän siinä sydän-yöllä seisoi, ikään-kuin joku semmoinen, jonka on paha mielessä. Minä en tietänyt, mikä tuo oli, ja käskin kolmasti hänen puhua taikka korjata koipensa." - "Voi onnetonta," lausui isä, "sinä minulle vain surua saatat, mene pois silmäini edestä, en kärsi sinua enään nähtävissäni." - "Jaa isäni, menempä aivan halusta; malttakaa vain, kunnes päivä valkenee, silloinhan tahdon lähteä, oppiakseni pelkäämistä sekä siten keksiäkseni keinon, millä itseäni elättäisin." - "Opi mitä opit," isä vastasi, "minulle se ompi ihan yhden-tekevää. Tästähän saat viisikymmentä markkaa, ota net ja lähde liikkeelle maita, mantereita kiertelemään, mutta älä kellekkään ihmiselle ilmoita, mistäs olet ja kuka sinun isäsi on, sillä minun on mahdoton olla sinua häpeämätä." - "Kyllä, isä kulta, halusta noudatan teidän tahtoanne; jollette vain vaikeampaa vaadi, minä helposti tuon pidän mielessäni."

 

Kun sitten päivä koitti, pisti poika nuot viisikymmentä markkaa taskuhunsa ja läksi valta-maantietä vaeltamaan, yhä jupisten itseksensä: "jospa vain osaisin pelätä, jospa minua vain kauhistuttaisi." Silloin häntä vastahan tuli mies, joka kuuli, mitä poika itsekseen puheli, ja kun he olivat ehtineet kappaleen matkan päähän, mistä näkivät hirsi-puun, sanoi hän pojalle: "katsoppas, tuolla on puu, jossa seitsemän miestä on köydenpunojan tyttären kanssa häitänsä pitänyt, ja siinäpä he nyt lentämään oppivat, mene sinä istumaan tuonne puun juurelle ja jää sinne yöksi, niin kyllähän pian opit pelkäämään." - "Jollei tuohon muuta tarvita, eihän se sitten vaikeata olekkaan, mutta jos noin näppärästi opin pelkäämähän, annan sinulle minun viisikymmentä markkaani; palaja huomenna varahin minun luokseni." Sitten meni poika hirsi-puun juurelle, istahti sinne ja odotti, kunnes tuli ilta. Ja koska häntä siinä rupesi viluttamaan, kantoi hän puita kokohon ja sytytti net palamaan; mutta sydän-yön aikoihin rupesi käymään niin kylmä tuuli, että vilu häntä oikein värisytti, vaikka hän ihan valkean ääressä oleskeli. Ja kun tuuli noita hirtetyitä paiskeli toisiansa vastaan, niitä sinne tänne heilutellen, ajatteli hän: "ompa minun vilu täällä alhaalla valkean vieressäkin, mitähän sitten noitten, jotka tuolla ylhäällä itseänsä vääntelevät kylmän kourissa." Ja hellä-mielinen kun oli, pystytti hän tika-puut, kiipesi ylös, irroitti hirsi-puusta toisen hirtetyn toisensa perästä sekä kantoi net kaikki seitsemän sieltä alas. Sitten hän valkeaa korjasi, puhalteli sitä paremmin palamaan ja asetti ruumihit sen ympärille istumaan, jotta heidän siinä sopisi lämmitellä. He tuossa liikahtamata istua kököttivät, ja valkea tarttui heidän vaatteihinsa. Hän silloin huudahti: "varokaa vain, taikka minä teidät taas roikkumaan ripustan." Mutta nuot kuollehet eivät mitään kuullet, net vain vaiti pysyivät ja antoivat vaateriepujensa yhä palaa. Silloin hän heille sanoi suuttuneena: "jollette tahdo itsestänne vaaria pitää, en minä teitä saata auttaa, minua ei haluta palaa teidän kansanne poroksi," ja ripusti heidät järjestänsä tuonne ylös. Sitten hän meni valkean äärehen istumaan sekä nukkui sinne, ja seuraavana aamuna tuli tuo eilinen mies hänen tykönsä sekä vaati viisikymmentä markkaa kysyen: "jokohan nyt ymmärrät, mitä pelkääminen tietää?" - "En," vastasi poika, "mistähän olisin tuon tiedon saanut? nuot tuolla ylhäällä eivät ole suutansa avanneet, ja olivatpa niin tyhmiä, että antoivat palaa, mitä heillä muutamia vaaterääsyjä oli yltänsä." Silloin mies ymmärsi, ett ei hänestä viidenkymmenen markan omistajaa sinä päivänä syntyisi, ja läksi tiehensä sanoen: "tuommoista en vielä ole koskaan tavannut."

 

Eipä poikakaan sinne jäänyt, vaan rupesi edemmäksi astelemaan yhä lausuen itseksensä: "oi jospa vain oppisin pelkäämään, oi voi jospa vain oppisin pelkäämään!" Tämän kuuli eräs ajuri, joka hänen takanansa kulki, sekä kysäsi: "kuka sinä olet?" - "Empä tiedä," vastasi poika. Ajuri sitten kysyi: "mistäpäs olet?" - "En tiedä." - "Kuka on sinun isäs?" - "Tuota en arvaa sanoa." - "No mitäshän siinä itsekses yhä mötiset?" - "Voi," vastasi poika, "sydämmestäni soisin, että pelkäämistä oppisin, mutta eipä ole ketään, joka minua opettaa osaisi," - "Heitä hiitehen lörpötykses," sanoi ajuri, "tule minun mukaani, ja sopiihan koettaa, saanko sinua oppimaan." Poika nyt ajurin kumppaniksi rupesi, ja illalla he ennättivät erähäsen ravintolaan, jonne aikoivat jäädä yöksi. Tupahan tullessaan poju taas ääneensä lausui: "jospa vain oppisin pelkäämähän, voi jospa minua pelko vain kerrankin pöyristyttäisi!" Tämän kuuli isäntä ja sanoi naurahtaen: "jos sinun tuota tekee mieli, kylläs sitä täältä saat tarpeekses." - "Vaiti vain," virkkoi emäntä, "liian montahan uhka-rohkean uteliasta jo on henkensä menettänyt, surku ja sääli minun oikein tulisi noita kauniita silmiä, jolleivät net enään pääsisi päivän-valoa ihailemaan." Mutta poika tähän vastasi: "Vaikkapa tuo olisi kuinkakin vaikeata, tahdon sitä kuitenkin oppia, sillä sempä tähdenhän minä olen liikkeelle lähtenytkin." Eikä hän isännälle rauhan rahtua suonut, kunnes tämä hänelle kertoi, että lähistössä siellä oli lumottu linna, missä kyllä saisi pelkäämistä oppia, jos valvoen siinä vain viettäisi kolme yötä. Sille, joka tuon uskaltaisi tehdä, kuningas muka oli puolisoksi luvannut tyttärensä, joka oli mailman ihanin tyttönen; linnassa myöskin löytyi kätkettynä suuret aartehet, joita vartioitsi häijyt haltiat, ja nämät tavarat, jotka köyhimmästäkin pian tekisivät uppo-rikkahan, tuo rohkea saisi ihan omaksensa periä. "Linnahan," lisäsi hän, "on kyllä moni mennyt, mutta ei kukaan ole sieltä palannut." Seuraavana aamuna poika sitten meni kuninkaan puheille ja sanoi: "jos vain lupa minulle suodaan, minä aivan halusta tuolla lumotussa linnassa kolme yötä valvoisin." Kuningas silloin poikaa katseli tarkasti, näkyi mieltyneen hänehen ja lausui: "kolmellaista saat pyytää mukahasi linnaan, mutta niitten tulee olla hengettömiä kaluja." Poju siihen vastasi: "soisimpa saavani valkeaa ja sorvaus-penkin sekä veistin-penkin veitsineen."

 

Päivällä kuningas nämät kaikki lähetti linnahan hänen käytettäväksensä. Kun sitten yö lähestyi, meni poika sinne, sytytti erähäsen kamariin kirkkaasti palavan valkean, nosti sen vierehen veistin-penkin veitsineen ja asettui itse istumaan sorvaus-penkille. "Oi jospahan vain oppisin pelkäämään, mutta tuskin maar täälläkään sitä tulen oppimaan." Sydän-yön aikahan hän valkeaa kerran aikoi kohentaa; kun hän nyt siinä tulta puhalteli, kuului äkkiä nurkasta naukunta: "au, miau, miten meitä viluttaa!" - "Te hupsut," huusi poika, "mitä siellä mangutte? Jos teidän on vilu, niin tulkaatte valkean äärehen istumaan teitänne lämmittelemään." Tuskin nämät sanat hänen suustansa olivat lähteneet, jopa yhdellä harppauksella hänen luoksensa hypähti kaksi suurta mustaa kissaa, jotka asettuivat istumaan yksi hänen kummallekkin puolellensa, hehkuvin silmin häntä hurjan tuimasti katsellen. Hetkisen siinä lämmiteltyänsä net pojalle lausuivat: "entäpäs toveri kulta, jos yhdessä rupeisimme korttia lyömään." - "Vaikka vain," vastasi hän, "mutta näyttäkää ensin minulle käpälänne hiemasen." Kissat nyt häntä kohden kynsiänsä kurottivat. "Oi voi," poika silloin huudahti, "teilläpä vasta on pitkät kynnet! malttakaappa, minun täytyy net ensin hiukan leikata." Sitten hän heitä otti niskasta, nosti heidät veistin-penkille ja kiersi ruuvilla heidän käpäliinsä kiinni. "Jo nyt näin teidän sormenne," sanoi hän, "ja sepä kortinlyönnin-halun minusta ihan haihdutti," tappoi heidät sitten ja viskasi vetehen. Mutta kun hän näistä kahdesta oli päässyt ja taas aikoi valkean vierehen istahtaa, silloimpa joka komerosta kaikkialta tuli häntä kohden mustia kissoja ja mustia koiria, tuliset vitjat kaulassa, ja kamalasti niitä karttumistansa yhä karttui, kunnes poika viimein oli huutavaan hukkahan joutumaisillansa, sillä nuothan hirveästi kiljuivat, tunkivat hänen valkeansa vierehen, kiskoivat sieltä kekäleitä ja koettivat sammuttaa tulen. Tuota hän tuokion aikaa katseli hätäilemätä, mutta kun melu hänen mielestänsä liiaksi yltyi, sieppasi hän puukkonsa, huutaen: "pois edestä roistot," sekä hyökkäsi noitten kimppuhun. Muuttamat tiehensä juoksivat, toiset hän löi kuoliaksi ja viskasi ulos lammikkoon. Ulkoa palattuansa puhalsi hän valkeansa taas vireille ja lämmitteli siinä itseänsä. Hänen tuossa nyt istuessansa silmät umpehen pakkasivat, sillä häntä rupesi unettamaan. Hän silloin ympärillensä katsahti ja näki nurkassa ison sängyn: "tuopa vasta minun mieleistäni," hän itseksensä virkahti ja laski sinne pitkällensä maata. Mutta kun hän juuri oli nukkumaisillansa, rupesi sänky itsestänsä liikkumaan ja läksi linnan huoneita kiertelemään. "Hyväpä tämä," lausui poika, "paremmin vain vielä." Silloin sänky vasta kulkemahan, ikään-kuin sitä olisi kuusi hevosta vetänyt, ja kiisi hurjaa vauhtia sinne tänne, hypähtäen kynnysten ylitse sekä lennellen portahia ylös ja alas; yht'äkkiä, hei hopsis! siinä kaikki kiertyi mullin mallin, mitä päällimpänä oli ollut, se alimmaksi joutui, ja ihan vuoren-korkuinen taakka nyt painoi poika parkaa. Mutta tämä peitot ja patjat päältänsä viskasi, kapusi pois sängystä, sanoen: "hullu enään ajelkohon!," pani maata tulen äärehen ja nukkui siinä, kunnes päivä valkeni. Aamulla kuningas huonehesen saapui, ja nähtyänsä pojan makaavan laattialla luuli hän, että peikot olivat tämän tappaneet ja että poju nyt tuossa kuolleena kelletteli. Hän silloin virkkoi: "oikeinhan minun on tuota kaunista nuorukaista sääli!" Tämän kuuli poika ja nousi pystyyn, vastaten: "eipä vielä hätää." Tätä kuningas vasta ihmettelemään, mutta joutuipa hän siitä ihan iloiseksi ja kysäsi, mitenkä oli käynyt. "Aivan hyvin," vastasi poika, "onhan jo yksi yö kulunut ja toivompa noitten kahdenkin vielä kuluvan." Kun hän sitten ravintolaan palasi, isäntä vasta hämmästymään. "Empä hiukkaakaan luullut," hän huudahti, "että sinua elävänä enään näkisin; oletkos nyt jo oppinut, mitä pelkääminen tietää?" - "En," kuului pojan vastaus, "turhaan minä parastani panin; oi jospa vain joku minun saisi oppimaan."

 

Seuraavaksi yötä meni hän toistamiseen tuonne linnahan, istui valkean viereen ja rupesi taas vanhaa virttänsä virittämään: "voi jospa vain kerrankin pelko minua värisyttäisi!" Puoli-yön lähestyessä rupesi melua ja kolinaa kuulumaan, ensin hiljaista, sittemmin yhä kovempaa, mutta loppuipa se hetkiseksi peräti, ja kamalasti karjuen savu-torvesta viimein kapsahti alas ihmisen puolikas, pudoten permannolle pojan etehen. "Jopa jotakin," hän huudahti, "toinen puoli vielä puuttuu, eihän tuosta tarpeeksi!" Silloin uudestansa syntyi melua, ulvomista laskettiin mitä hurjimman raivokkainta, ja toinen puolikaskin kolahti alas laattialle. "Maltappas," sanoi hän nyt, "jahkahan minä saan valkean puhalletuksi vähän paremmin vireille sinun kunniakses." Kun hän tämän tehtyänsä taas katsahti taaksensa, olivat molemmat puolikkaat yhtehen yhdistyneet ja hänen paikallansa istui hirveän-näköinen mies. "Empä tuota tarkoittanut," puhui poika, "penkki on minun." Mies kyllä häntä koetti pois, mutta poika ei tuohon suostunut, vaan työnsi hänen väkisin tiehensä ja meni vanhalle palkallensa istumaan. Silloimpa sinne pudota rojahti vielä useampia miehiä, joilla oli muassansa yhdeksän kuolleen luut ja kaksi pääkalloa; luut he sitten asettivat pystyhyn ja rupesivat keilasille. Poikaa myös rupesi haluttamaan, ja hän heiltä kysäsi: "kuulkaappa! pääsenkö minäkin juokkohon?" - "Aivan halusta, jos sinulla vain on rahaa." - "Ompa sitä vaikka liikenemäänkin," tämä vastasi, "mutta teidän pallonne eivät oikein ympyriäisiä ole." Sitten hän otti pää-kallot, laski sorvaus-penkille ja teki net siinä ihan ympyriäisiksi. "Kas nythän net luistavat," lausui hän, "nytpä vasta oikea ilo alkaa." Poika sitten pelihin ryhtyi ja markkoja häneltä meni muutamia, mutta kun kello löi kaksitoista, katosi kaikki hänen nähtävistänsä; hän laski maata ja nukkui sikeään unehen. Seuraavana aamuna tuli kuningas sinne tiedustelemaan. "Kuinka sinun on tänä yönä käynyt?" kysyi hän. "Olempa ollut keilasilla ja pari markkaa menettänyt." - "Olethan toki välihin vähän pelännyt?" - "Mitä maar," poika vastasi, "oikein on hupaisesti yö kulunut, ja hartahimmasti vieläkin haluan oppia, miltä pelkääminen tuntunee!"

 

Kolmannen yön alkaessa hän penkillensä taas istahti ja lausui aivan suutuksissansa: "voi jospa jo kerrankin pelko minua edes hiukkasen pöyristyttäisi!" Vähän myöhäsempään sitten tuli kuusi isoa miestä kantaen ruumiin-arkkua huonehesen. Poika silloin sanoi: "voi, voi, tuossa varmaankin on serkkuseni, joka vasta pari päivää sitten kuoli," viittasi sormellansa ja huusi: "tule, serkku kulta tule!" Miehet arkun laskivat laattialle, ja hän kiiruusti juoksi sen vierehen sekä nosti pois kannen; kuollut mies makasi arkussa. Poika hänen kasvojansa koetteli, mutta net olivat kylmiä, kuin jää. "Maltappas," hän virkahti, "minä sinua vähäsen lämmittelen," meni tuosta valkean etehen, lämmitti siinä kätensä ja laski sen sitten kuolleen kasvoille; mutta kuollut pysyi kylmänä. Nyt hän sen nosti arkusta, meni valkean viereen istumaan, otti sen sylihinsä ja rupesi sen käsi-varsia hieromaan, jotta veri suonissa taas pääsisi liikkeelle. Mutta kun ei tuostakaan näkynyt apua lähtevän, juolahti hänen mieleensä: "milloinka kaksi makaa vuoteella vieretysten, lämmittelevät he toisiansa," ja nytpä hän kuolleen kantoi sänkyhyn, levitti peittoja hänen päällensä ja meni itse viereen. Hetkisen kuluttua kuollut myös lämpeni ja rupesi jo liikahtamaan. Silloin sanoi poika: "huomaatko, serkkuseni? enkö ole sinua lämmittänyt?" Mutta kuollut nousi istualle ja huusi: "nytpä tahdon sinun kuristaa kuoliaksi." - "Mitä," vastasi siihen poika, "tuommoistako palkkaa minulle ai'ot? ihan paikalla olet arkkuhun joutuva takaisin," nosti hänen ylös, paiskasi sinne menemään ja pani kannen kiinni; sitten tuli sisälle nuot kuusi miestä ja arkun he veivät taas pois. "Empä vain rupee pelkäämään," sanoi poika, "täällä en sitä ikänäni opi."

 

Silloin sinne sisälle astui mies, joka oli kaikkia muita kookkaampi ja näytti hirveän julmalta: mutta hän oli vanha, ja pitkä, harmaa parta riippui hänen rinnoilleen. "Voi sinuas kehnoa kurjaa!" hän huusi, "nyt piankin olet oppiva, miltä pelkääminen tuntuu, sillä sinun täytyy kuolla." - "Eipä liiaksi hätää," vastasi poika, "eihän jänes menemätä satu satimehen." - "Jo nyt kohta tahdon sinun kaapata," sanoi tuo hirviö. "Hiljaa, hiljaa, äläppäs ennen aikojas ylpeile; olenhan minä yhtä väkevä, kuin sinä, ehkäpä vielä väkevämpikin." - "Kyllä tuo pian on nähty," lausui vanhus, "jos sinä olet minua vahvempi, sallin sinun täältä mennä menojas, lähtekäämme nyt vain koettamaan!" Sitten hän pojan vei pajahan pimeitä käytäviä pitkin, sieppasi kirveen ja sivalsi yhdellä iskulla alasimen tykkänään menemään alas maahan. "Paremmin minä toimitan työni," sanoi poika astuen toisen alasimen etehen, sinne viereen tuli vanhus, tarkemmin selittääksensä, ja hänen harmaa partansa ulottui aina alasimeen asti. Silloin poika otti kirveen, halkaisi alasimen kerrassaan ja likisti samassa parran tuonne rakohon. "Siinäpäs nyt jouduit pahaan pintehesen," sanoi poika, "nyt on sinun vuoros kuolla." Sitten kaappasi hän rauta-kangen ja huimi sillä vanhusta, kunnes tuo vaikeroiden sekä suuria aarteita luvaten rupesi rukoilemaan, että hän jo lakkaisi lyömästä. Poika nyt veti kirveen alasimesta ja laski ukon irti. Tämä taas vei hänen takaisin linnaan ja näytti hänelle eräässä kellarissa kolme arkkua, jotka olivat kultaa täynnänsä. "Tästä saakoon köyhät yhden osan sekä kuningas toisen, ja kolmas jääköön sinun hyväkses." Sillä välin kello löi kaksitoista, aave kohta katosi, ja poika jäi pilkko pimeään. "Ehkähän tästä sentään selvinnee," hän itseksensä virkkoi, läksi sitten haporoitsemaan, osasi takaisin kamarihin ja nukkui sinne valkean ääreen. Seuraavana aamuna tuli kuningas ja kysyi: "joko nyt olet oppinut, mitä pelkääminen tietää?" - "En," vastasi poika, "mitä vielä! täällä kyllä kävi serkku vainajani, ja parta-suu ukko minulle tuolla alhaalla näytti paljon rahaa, mutta pelkäämisen konstia ei kukaan ole minulle opettanut." Silloin sanoi kuningas: "sinä olet linnan päästänyt taioksista ja sinun siis tulee saada tyttäreni puolisokses." - "Tuopa toki kyllä hyvä," hän tähän vastasi, "mutta ainakaan en vielä ymmärrä, mitä pelkääminen oikeastaan ompi."

 

Sitten kulta kannettiin pois kellarista ja juotiin häitä, mutta vaikka nuori kuningas kylläkin rakasti puolisoansa ja muutoin myös oli hyvällä mielin, mutisi hän kuitenkin ehtimiseen: "voi jospa vain pelätä ymmärtäisin! jospa kerrankin pelon pöyristykset minua värisyttäisivät!" Tuosta viimein suuttui hänen puolisonsa. Silloin sanoi kamari-neitsyt: "helpostihan tuo on autettavissa, minä kyllä tiedän keinon, millä häntä piankin opetan pelkäämähän." Tämän sanottuansa meni hän puutarhaan puron rannalle ja otti purosta salakoita ämpärillisen. Yöllä, nuoren kuninkaan nukkuessa, hänen puolisonsa sitten veti pois peiton ja kaasi hänen päällensä kaikki mitä ämpärissä oli kylmää vettä ja salakoita, niin että pikku kaloja kaikkialla pyristeli hänen ympärillänsä. Hän silloin heräsi huutaen: "voi vaimoseni, kuinka pelästyin pahasti! Nythän hyvinkin ymmärrän, mimmoiselta maistu pelon-pöyristykset."

 

有位父亲，膝下有两个儿子。 大儿子聪明伶俐，遇事都能应付自如；小儿子呢，却呆头呆脑，啥也不懂，还啥也不学，人们看见他时都异口同声地说："他父亲为他得操多少心哪！"

遇到有什么事儿要办的时候，总得大儿子出面去办；不过，要是天晚了，或者深更半夜的时候，父亲还要他去取什么东西的话，而且要路过墓地，或者其它令人毛骨悚然的地方，他就会回答说："啊，爸爸，我可不去，我害怕！"他是真的害怕。

晚上，一家人围坐在火炉旁讲故事，讲到令人毛发悚立的时候，听故事的人里就会有人说："真可怕呀！"小儿子在这种时候，总是一个人坐在屋角里听他们说话，却怎么也不明白他们说的是什么意思，于是他常常大声地说："他们都说，'我害怕！我害怕！'可我从来不害怕。我想这一定是一种本领，是一种我完全弄不懂的本领。"

有一天，父亲对他说："你就呆在角落里，给我听好了。你已经是一个强壮的小伙子了，也该学点养活自己的本事了。你看你哥哥，多么勤奋好学；你再看看你自己 ，好话都当成了耳边风。 "

"爸爸，你说的没错，"小儿子回答说，"我非常愿意学点本事。要是办得到的话，我很想学会害怕，我还一点儿也不会害怕呢。"

哥哥听了这话，哈哈大笑起来，心想，"我的天哪，我弟弟可真是个傻瓜蛋；他一辈子都没什么指望了。三岁看小，七岁看老嘛。"父亲叹了一口气，对小儿子回答说："我保证，你早晚能学会害怕；不过，靠害怕是养活不了自己的。"

过了不多日子，教堂的执事到他们家来作客，于是父亲向他诉说了自己的心事，抱怨他的小儿子简直傻透了，啥也不会 ，还啥也不学。 他对执事说："您想一想，我问他将来打算靠什么来养活自己，他却说要学会害怕。"

执事听了回答说："如果他想的只是这个的话，那他很快能学会的。让他跟我走好啦，我替你整治他。"

父亲满口答应，心想，"不论怎么说，这小子这回该长进一点啦。"于是，执事就把小儿子带回了家，叫他在教堂敲钟。

几天后的一个深夜，执事把小儿子叫醒，要他起床后到教堂钟楼上去敲钟。 "这回我要教教你什么是害怕。"执事心里想着，随后悄悄地先上了钟楼。 小儿子来到钟楼，转身去抓敲钟的绳子的时候 ，却发现一个白色的人影儿，正对着窗口站在楼梯上。

"那是谁呀？"他大声地问，可是那个影子却不回答，一动不动地站在那儿。

"回话呀！"小伙子扯着嗓子吼道，"要不就给我滚开！深更半夜的你来干啥！"

可是执事呢，仍然一动不动地站在那儿，想叫小伙子以为他是个鬼怪。

小伙子又一次大声吼道："你想在这儿干啥？说呀，你实话实说，不说我就把你扔到楼下去。"

执事心想："他不会那么做"，因此他依然一声不响，一动不动地站在那儿，就像泥塑木雕的一般。

接着小伙子第三次冲他吼叫，可还是没有一点儿用，于是小伙子猛扑过去，一把将鬼怪推下了楼梯。 鬼怪在楼梯上翻滚了十多级，才躺在墙角不动了。 接着小伙子去敲钟，敲完钟回到了他自己的房间后，一言未发，倒头便睡。

执事的太太左等右等却不见丈夫回来，后来她感到很担忧，就叫醒了小伙子，问他："你知不知道我丈夫在哪儿？他在你之前上的钟楼。"

"不知道，"小伙子回答说，"不过，有个人当时对着窗口站在楼梯上。我朝他大吼大叫，他不答话，也不走开，我想那一定是个坏蛋，就一下子把他从楼梯上推了下去。您去看看，就知道是不是您丈夫了。要是的话，我非常抱歉。"

执事的太太急匆匆跑了出去，发现她丈夫正躺在墙角，一边呻吟一边叹息，因为他的一条腿给摔断了。

执事的太太把他背回了家，随后跑去见小伙子的父亲，对着他大喊大叫："你的那个小子闯下了大祸。他把我丈夫从钟楼的楼梯上一把给推了下来，腿都摔断了。把这个废物从我们家领走吧。"

一听这些，父亲惊慌失措，风风火火地跑到执事家，对着儿子破口大骂："你一定是着了魔，竟干出这等混账事来！"

"爸爸，"小伙子申辩说，"一点儿都不怪我呀。您听我说：他深更半夜的站在那里，好像是来干坏事的。我哪里知道那是谁呀！我一连三次大声地告诉他，要么答腔儿，要么走开。"

"唉！"父亲说道，"你只会给我召灾惹祸。你给我走得远远的，别让我再见到你。"

"好吧，爸爸，"小伙子回答说，"可得等到天亮才成。天一亮，我就去学害怕。起码我要学会养活自己的本事。"

"你想学啥就去学吧，"父亲说道，"反正对我都是一回事。给你五十个银币，拿着闯荡世界去吧。记着，跟谁也别说你是从哪儿出去的，你父亲是谁。有你这样一个儿子我脸都丢光了。"

"那好吧，爸爸，我就照您说的去做好啦。"小伙子回答说，"如果您不再提别的要求的话，这事太容易办到啦。"

天亮了，小伙子把那五十个银币装进衣袋里，从家中走出来，上了大路。 他一边走，一边不停地自言自语："我要是会害怕该多好啊！我要是会害怕该多好啊！"

过了不久，有一个人从后面赶了上来，听见了小伙子自言自语时所说的话。 他们一块儿走了一段路程，来到了一个看得见绞架的地方，这个人对小伙子说："你瞧！那边有棵树，树上一共吊着七个强盗。你坐在树下，等到天黑了，你准能学会害怕。"

"如果只要我做这个的话，那太容易啦。"小伙子回答说，"要是我真的这么快就学会了害怕，我这五十个银币就归你啦。明天早晨你再来一趟。"

小伙子说完就朝绞架走去，然后坐在绞架的下面，等着夜幕的降临。 他坐在那里感到很冷，于是就生起了一堆火。 可是夜半风起，寒冷难耐，他虽然烤着火，还是感到很冷。 寒风吹得吊着的死尸荡来荡去，相互碰撞。 他心想，"我坐在火堆旁还感到挺冷的，那几个可怜的家伙吊在那里，该多冷呀。"小伙子的心肠可真好：他搭起梯子，然后爬上去，解开了这些被绞死的强盗身上的绳索，再一个接一个地把他们放下来。 接着他把火拨旺，吹了又吹，使火堆熊熊燃烧起来。 然后他把他们抱过来，围着火堆坐了一圈，让他们暖暖身子。 可是这些家伙坐在那里纹丝不动，甚至火烧着了他们的衣服，他们还是一动也不动。 于是小伙子对他们说："你们在干什么？小心点啊！要不我就把你们再吊上去。"可是这些被绞死的强盗根本听不见他的话，他们仍然一声不吭，让自己的破衣烂衫被火烧着。

小伙子这下子可真生气了，于是就说："你们一点儿都不小心，我可帮不了你们啦，我才不愿意和你们一起让火烧死呢。"说完，他又把他们一个接一个地全都吊了上去。 然后，他在火堆旁坐了下来，不一会儿就睡着了。

第二天清早，那个人来到小伙子面前，想得到他的五十个银币。 他对小伙子说："喂，我想你现在知道什么是害怕了吧？"

"不知道哇，"小伙子回答说，"我怎样才能知道呢？上边吊着的那些可怜的家伙，怎么都不开口，个个是傻瓜，身上就穿那么点儿破破烂烂的衣服，烧着了还不在乎。"

听了这话，那个人心里就明白了，他是怎么也赢不到小伙子的五十个银币了，于是，他就走了，走的时候说道："我活这么大岁数还从来没有见到过这样的人呢。"

小伙子又上了路，路上又开始嘀嘀咕咕地自言自语："我要是会害怕该多好啊！我要是会害怕该多好啊！"

一个从后面赶上来的车夫听见了小伙子的话，就问道：

"你是谁呀？"

"我不知道。"小伙子答道。

车夫接着问道："你打哪儿来呀？"

"我不知道。"

"你父亲是谁？"

"这我可不能告诉你。"

"你一个劲儿地在嘀咕些啥呢？"

"咳，"小伙子回答说，"我想学会害怕，可没谁能教会我。"

"别说蠢话啦，"车夫说道，"跟我走吧。我先给你找个住的地方。"

小伙子跟着车夫上了路，傍晚时分他们来到了一家小旅店，打定主意要在这儿过夜。 他们进屋时，小伙子又高声大嗓门地说了起来："我要是会害怕该多好啊！我要是会害怕该多好啊！"

店主无意中听到了这话，就大声地笑了起来，然后说：

"你要是想这个的话，这里倒是有一个好机会呀。"

"别再说了，"店主的太太说道，"有多少冒失鬼都在那里送了命啊。要是这个小伙子的那双漂亮的眼睛，再也见不到阳光了，那多可惜呀。"

听了店主太太的这番话，小伙子却说："我一定要学会，不管多么艰难，我都不在乎。正是为了这个我才从家里出来闯荡的。"小伙子死缠着店主不放，店主只好告诉他：离小旅店不远，有一座魔宫，谁要想知道害怕是怎么一回事，只要在那里呆三个夜晚就行了。 国王已经许下诺言，谁愿意到魔宫里一试身手，就把公主许配给谁。 那位公主啊，是天底下最最美丽的少女呢。 在魔宫里，藏着大量的金银财宝，由一群恶魔把守着。 谁要是能得到这些金银财宝，就是一个穷光蛋也会成为大富翁的。 不少人冒险进到魔宫里去，可是都是有去无还。

第二天早晨，小伙子去见国王，他对国王说："如果能得到您的允许，我很高兴到魔宫里去守夜三天。"

国王对小伙子上下打量了一番，觉得他挺不错的，就回答说："你可以去，你还可以要三样东西带到魔宫里去，但必须是无生命的东西。"

"那么，"小伙子回答说，"我就要一把火、一个木匠工作台，还要一台带刀的车床。"

国王吩咐把小伙子所要的东西在白天搬深到魔宫里去。 黄昏时分，小伙子走进魔宫，在一个房间里生起了一堆熊熊燃烧的大火，把木匠工作台和车刀放在火堆旁边，自己则靠着车床坐下。 "我要是会害怕该多好啊！"他说道，"没准在这儿我还是学不会害怕。"

快到半夜的时候，小伙子打算往火堆里添柴，好让火烧得旺些。 正当他使劲儿吹火的时候，突然听到从房间的一个角落里传来的叫声："喵儿，喵儿，我们好冷啊！"

"你们这帮笨蛋，"小伙子说道，"喵喵地叫喊个啥？要是真冷，就坐过来烤烤火。"

他话音刚落，就一下子跳过来两只大黑猫，在他身旁坐下，一边坐一只，瞪大眼睛恶狠狠地盯着他。 过了一会儿，两只黑猫烤暖和了，就对小伙子说："伙计，咱们一起打牌怎么样？"

"那敢情好，"小伙子回答说，"不过呀，得先让我看看你们的爪子。"两只黑猫果真把爪子伸了过来。

"哎呀呀，你们的指甲好长啊！"小伙子大声说道，"等一下，我来给你们剪一剪吧。"

小伙子说着就掐住它们的脖子，把它们放在木匠工作台上，牢牢地夹住它们的爪子。 然后他说："我已经看过你们的爪子了，我不喜欢和你们打牌。"说完，他把两只黑猫给打死了，扔到了外面的水池里。

可是，他刚刚收拾了这两只黑猫，准备回到火边坐下的时候，从房间的各个角落、各个洞穴又钻出成群的黑猫和黑狗，还拖着烧得火红的链子，而且越来越多，多得连小伙子藏身的地方都没有了。 这些黑猫黑狗尖叫着，声音非常吓人，接着它们在火堆上踩来踩去，把火堆上燃烧的柴火拖得到处都是，想将火弄灭。 起先，小伙子一声不吭地忍受着它们的恶作剧，可等到它们闹得太不像话了，他一把抓起车刀来，大声喝道："都给我滚开，你们这帮流氓！"说着他就开始左劈右砍。 有的猫狗逃之夭夭，没逃掉的就被他砍死了，扔进了外面的水池里。

他回屋后，把余烬吹了又吹，使火重新熊熊燃烧起来，然后坐在火边暖和暖和身子。 他这样做着坐着，眼睛渐渐地就睁不开了，他很想睡上一觉。 他环顾四周，发现角落里有一张大床。 "这正是我需要的东西。"他说道，然后就躺了上去。 谁知他刚要合眼，大床却开始移动，接着在魔宫中到处滚动。

"接着滚，挺好的，"小伙子喊叫着说，"想滚多快都行啊。"话音刚落，大床就像有六匹马拉着似的，上下翻腾，飞也似的向前滚动，越过一道道门槛，翻越一段段楼梯。 忽然间，轰隆一声巨响，大床翻了个个儿，来了一个底朝天，像一座大山一样压在了小伙子的身上。 可小伙子把床垫枕头什么的猛地一掀，就钻了出来，然后说道："现在谁想乘坐，就请便吧。"

说完他便躺在火堆旁，一觉睡到大天亮。

第二天早上，国王驾到。 国王看见小伙子躺在地上，以为他丧生于鬼怪，确实死了，国王于是长吁短叹，说道："多可惜啊！多帅的小伙子啊！"

小伙子听到这话，一跃而起，说道："还没到这份儿上！"

国王见此情景又惊又喜，问他情况如何。

"很好，"小伙子回答说，"已经过去了一夜，另外两夜也会过去的。"

小伙子回到旅店，店主惊得目瞪口呆。 他对小伙子说：

"我以为再也见不到你了。你学会害怕了吗？"

"还没有呢，"小伙子回答说，"完全是白费力气。要是有谁能教我学会害怕就好啦！"

第二天晚上，小伙子又走进古老的魔宫。 他在火堆旁坐下来之后，又开始老调重弹："我要是会害怕该多好啊！"

时近午夜，小伙子听见一片嘈杂声，由远及近，越来越响，随后又安静了一小会儿，接着顺着烟囱跌跌撞撞下来一个半截人，一步跨到小伙子的面前。 "喂，"小伙子说，"还得有半截才行，这成什么样子！"

说完，嘈杂声又响了起来。 随着一阵喧嚣，另半截身子也摇摇晃晃地落了下来。 "等一等，"小伙子说，"我把火吹旺一点。"

当小伙子把火吹旺了，转过头来时，那两个半截身子已经合在了一起，变成了一个面目狰狞可怕的家伙，正端坐在小伙子的座位上。

"我可没这个意思，"小伙子大声地嚷嚷说，"那座位是我的。"

那个家伙想把小伙子推开，可小伙子怎么会答应呢，一用劲儿把那家伙推开，重又坐在自己的座位上。 随后，越来越多这样的家伙从烟囱落到地面，他们随身带着九根大骨头和两个骷髅，把骨头立在地上就玩起了撞柱游戏。 小伙子一见心里痒痒的，也想玩这种游戏，于是就问他们："喂，算我一个好吗？"

"好哇，"他们回答说，"有钱就来玩。"

"钱我有的是，"小伙子回答说，"不过你们的球不太圆。"

说完他就抓起骷髅，放在车床上把骷髅车圆了。

"圆啦，"小伙子喊叫着说，"这回就滚得更顺溜啦。我们会玩得很痛快！"

小伙子和他们一块儿玩了起来，结果输了一些钱。 说也奇怪，午夜十二点的钟声响起时，眼前的一切消失得无影无踪。 于是小伙子默默地躺下睡觉。

第三天晚上，小伙子又坐在工作台上，心情烦躁地叨咕：

"我要是会害怕该多好啊！"

话音刚落，突然走进来一个高大的男人，个头比小伙子见过的任何人都高，样子特别可怕。 他已上了年纪，留着长长的白胡子。

"嘿，淘气鬼！"他吼叫道，"你马上就学会害怕啦！你死到临头啦！""没那么容易吧，"小伙子回答说，"要我死，先得我答应。"

"我这就宰了你。"这个恶魔咆哮道。

"忙什么，忙什么，"小伙子对他说，"别尽吹牛皮。我觉得我和你的劲一样大，或许比你的劲还要大。"

"那咱们较量较量。"老头儿大叫道，"要是你比我劲大，我就放你走。过来，咱们比试比试吧。"

他领着小伙子穿过黑乎乎的通道，来到一座铁匠炉前。 老头儿举起一把斧头，猛地一下，就把一个铁砧砸进了地里。

"我会干得比这更漂亮。"小伙子一边说着一边朝另一个铁砧走过去。 老头儿站在一旁观看，白花花的胡子垂在胸前。 小伙子一把抓起斧头，一斧就把铁砧劈成两半，还把老头儿的胡子紧紧地楔了进去。

"这下我可逮住你啦，"小伙子大叫道，"是你死到临头啦！"

说着小伙子顺手抓起一根铁棍，对着老家伙就乱打起来，打得他鬼哭狼嚎，央求小伙子住手，并告诉小伙子说，如果他住手，他会得到一大笔财富。 于是小伙子将斧头拔了出来，放开了老家伙的长胡子。

老头儿领着小伙子回到魔宫，给他看了三只大箱子，箱子里装满了黄金。 "一箱给穷人，"他说道，"一箱给国王，另一箱就是你的了。"

正说着话的当儿，午夜十二点的钟声敲响了，这个老妖怪一下子就无影无踪了，只剩下小伙子一个人站在黑夜之中。

"我自己能离开这个地方。"小伙子说道，说完就开始在四周摸索，终于找到了回房间的路。 回到房间后，他就在火堆旁睡着了。

次日早上，国王再次驾到，问小伙子："我想这回你终于学会害怕了吧？"

"没有，真的没有，"小伙子回答说，"害怕到底是怎么回事呢？来了一个白胡子老头儿，让我看了好多金子，可他并没告诉我害怕是怎么回事啊！"

"好吧，"国王对小伙子说，"既然你解除了宫殿的魔法，你就娶我的女儿为妻吧。"

"那可真是太好啦。"小伙子回答说，"可我现在还是不明白害怕到底是怎么回事啊！"

黄金被取出来后，就举行了婚礼。 小伙子非常爱他的妻子，感到生活无比幸福，可是他仍然不停地唠叨："我要是会害怕该多好啊！我要是会害怕该多好啊！"对此他年轻的妻子终于恼火了，于是她的贴身丫环对她说，"我来想个办法，准叫他学会害怕。"

说罢她来到流经花园的小溪边，让人把满满一桶虾虎鱼放到屋里，然后告诉她的女主人，等到她丈夫夜里熟睡时，把被子掀开，再把桶里的鱼和水一古脑倒在他身上，这样一来，虾虎鱼就会在他全身乱蹦乱跳。

果然小伙子一下子就惊醒了，大喊大叫："我害怕！哎呀，哎呀！到底是什么使我害怕的呀？亲爱的，这下我可知道害怕是怎么回事啦！"