芬兰语学习网

  • 高级搜索
  • 收藏本站
  • 网站地图
  • RSS订阅
  • 设为首页
  • TAG标签
  • TAG列表
  • 关键字列表
当前位置:首页 » 芬兰语阅读 » 儿童读物 » 正文

芬汉双语故事:Prinsessa Ruusunen/睡美人-3

时间:2012-02-18来源:互联网 进入芬兰语论坛
核心提示:Kansan parissa kerrottiin tarinaa kauniista Ruususesta, sill siten nimitettiin kuninkaan tytrt. Aika ajoin saapui paikalle kuninkaan poikia, jotka yrittivt tunkeutua pensaikon lvitse linnaan. Mutta sinne pseminen oli kerta kaikkiaan mahdoto
(单词翻译:双击或拖选)
Kansan parissa kerrottiin tarinaa kauniista Ruususesta, sillä siten nimitettiin kuninkaan tytärtä. Aika ajoin saapui paikalle kuninkaan poikia, jotka yrittivät tunkeutua pensaikon lävitse linnaan. Mutta sinne pääseminen oli kerta kaikkiaan mahdotonta. Okaat pysyivät tiiviisti kiinni toisissaan ihan kuin niillä olisi ollut raudanlujat kädet, ja nuorukaiset jäivät niiden otteeseen.

于是,关于这个王国流传开了这样一个传说,一个漂亮的正在睡觉的公主的传说,人们所说的公主其实就是国王的女儿。从那以后,有不少王子来探险,他们披荆斩棘想穿过树篱到王宫里去,但都没有成功,不是被蒺藜缠住就是被树丛跘倒在里面,就像是有无数只手牢牢地抓住他们难以脱身一样,他们最终都痛苦地死去。


Monen, monen vuoden kuluttua tuli kerran taas eräs kuninkaanpoika paikalle. Muuan vanha mies kertoi hänelle orjantappurapensaikosta. Sen keskellä oli linna, sanoi mies. Ja linnassa nukkui ihmeellisen kaunis kuninkaantytär, jonka nimi oli Ruusunen. Hän oli nukkunut siellä jo sata vuotta. Ja hänen mukanaan nukkuivat myös kuningas ja kuningatar sekä koko hovi.

许多许多年过去了,一天,又有一位王子踏上了这块土地。一位老大爷向他讲起了蒺藜树丛的故事,说树篱之内有一座漂亮的王宫,王宫里有一位仙女般的公主,她的名字叫玫瑰公主,她和整座王宫及里面的人都在沉睡。


Mies oli myös kuullut isoisänsä kertovan, että monet kuninkaanpojat olivat tulleet paikalle ja yrittäneet tunkeutua orjantappurapensaikon lävitse, mutta kaikki olivat takertuneet siihen ja saaneet surmansa.

他还说,他曾听他的爷爷谈起有许许多多的王子来过这儿,他们都想穿过树篱,但都被缠在里面死去了。


Silloin nuori kuninkaanpoika sanoi: "Minä en pelkää! Minä haluan raivata tieni linnaan ja nähdä kauniin Ruususen!"

听了这些,这位王子说:“所有这些都吓不倒我,我要救玫瑰公主出来!”


Vanhus yritti estää häntä, mutta nuorukainen ei välittänyt hänen sanoista. Kuninkaanpoika ei lainkaan halunnut kuunnella häntä.

老人劝他不要去试,可他却坚持要去。
顶一下
(0)
0%
踩一下
(0)
0%

热门TAG: 芬汉双语故事 芬兰版睡美人 芬兰童话故事


------分隔线---------- ------------------
栏目列表