芬兰语学习网

  • 高级搜索
  • 收藏本站
  • 网站地图
  • RSS订阅
  • 设为首页
  • TAG标签
  • TAG列表
  • 关键字列表
当前位置:首页 » 走进芬兰 » 芬兰要闻 » 正文

Kiinan ensimmäinen virallinen Angry Birds Land Hainingiin

时间:2012-06-26来源:互联网 进入芬兰语论坛
核心提示:Hainingin puistoon Lappset toimittaa noin 5000 nelimetrin suuruisen puistokokonaisuuden laitteineen. Puisto valmistunee syyskuussa. Lappsetin toimitusjohtaja Juha Laakkonen kertoo Kiinan viennin olevan kasvussa. (Lhde: Lappsetin kuvapankki)
(单词翻译:双击或拖选)
Hainingin puistoon Lappset toimittaa noin 5000 neliömetrin suuruisen puistokokonaisuuden laitteineen. Puisto valmistunee syyskuussa.
 
 
Lappsetin toimitusjohtaja Juha Laakkonen kertoo Kiinan viennin olevan kasvussa. (Lähde: Lappsetin kuvapankki)
Chengduun tulee puolestaan Kiinan suurin Angry Birds -aktiviteettimaailma osaksi kaupunkiin rakennettavaa pohjoismaista muotoilua ja elämänlaatua mukailevaa kaupunginosaa. Nordic City of Living & Learning -kaupunginosan suunnittelussa korostuvat oppiminen, tulevaisuus ja eri-ikäisten aktiivisuus. Chengdun puiston kokonaispinta-ala on noin 18 000 neliömetriä, josta ensimmäinen osa valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.
 
Lappsetin toimitusjohtajan Juha Laakkosen mukaan tavoitteena on solmia pitkäaikainen kumppanuussopimus Chengdun Nordic Cityn kanssa yhteistyössä Rovion kanssa.
 
Kiinan merkitys Lappsetille kasvussa
 
Kaikki aktiviteettipuistoihin tulevat välineet valmistetaan Suomessa Lappsetin Rovaniemen tehtaalla.
 
Kiinan merkitys Lappsetin kauppakumppanina on kasvussa ja vienti Kiinaan kompensoi Etelä-Euroopan vaikeaa taloustilannetta.
顶一下
(0)
0%
踩一下
(0)
0%

热门TAG: Kiinan ensimmäinen virallinen


------分隔线---------- ------------------
栏目列表