芬兰语学习网

  • 高级搜索
  • 收藏本站
  • 网站地图
  • RSS订阅
  • 设为首页
  • TAG标签
  • TAG列表
  • 关键字列表
当前位置:首页 » 走进芬兰 » 芬兰要闻 » 正文

Ulkomaalaisten sosiaalivakuutusmaksuja yksinkertaistetaan

时间:2012-06-20来源:互联网 进入芬兰语论坛
核心提示:11 maata, mukaan lukien Suomi, Singapore, Tanska, Espanja ja Sveitsi ovat ilmoittaneet halukkuutensa neuvotella Kiinan kanssa asiasta. Sds jonka mukaan kaikki Kiinassa tyskentelevt ulkomaalaiset kuuluvat sosiaaliturvan piiriin astui voimaan
(单词翻译:双击或拖选)
11 maata, mukaan lukien Suomi, Singapore, Tanska, Espanja ja Sveitsi ovat ilmoittaneet halukkuutensa neuvotella Kiinan kanssa asiasta. Säädös jonka mukaan kaikki Kiinassa työskentelevät ulkomaalaiset kuuluvat sosiaaliturvan piiriin astui voimaan lokakuun 15. päivä 2011.
 
”Olemme keskustelleet kolmeen otteeseen Japanin kanssa ja kerran Ranskan kanssa, sekä olemme pitäneet alustavia keskusteluita Ruotsin ja Belgian kanssa”, sanoi Xu Yanjun sosiaalivakuutushallinnon varajohtaja.
 
Kiinan sosiaalivakuutuslaki takaa ulkomaalaisille työntekijöille oikeuden eläkkeeseen, sairaus- ja työtapaturmavakuutukseen, työttömyysvakuutukseen sekä äitiysvakuutukseen. Kiinan kansalaisilla on samat oikeudet.
 
Kiinassa sekä työntekijät että työnantajat maksavat yhteisesti sairaus- ja työttömyysvakuutusta, mutta työntekijät ovat itse vastuussa työtapaturmavakuutuksen sekä äitiysvakuutuksen maksamisesta.
 
Saksa ja Etelä-Korea ovat solmineet sopimukset Kiinan kanssa. Kiinan ja Saksan välisen sopimuksen mukaan työntekijä vapautuu maksamasta toiseen maahan työttömyysvakuutusta. Etelä-Korean kanssa solmittu sopimus taas vapauttaa työntekijän maksamasta henkivakuutusta toiseen maahan, Xu sanoi.
 
Tämän kaltaiset sopimukset ovat tavallisia muissa maissa, sillä niiden ansiosta vältetään kaksinkertaiset sosiaalivakuutusmaksut.
 
Kiinassa työntekijöiden palkasta menee kahdeksan prosenttia eläketilille. Lisäksi työnantajat maksavat noin 20 prosenttia työntekijän palkasta kuukaudessa eläketilille. Työntekijän tulee maksaa eläkettä ainakin 15 vuoden ajan voidakseen nostaa rahaa jäätyään eläkkeelle.
顶一下
(0)
0%
踩一下
(0)
0%

热门TAG: Ulkomaalaisten sosiaalivakuutu


------分隔线---------- ------------------
栏目列表