芬兰语学习网

  • 高级搜索
  • 收藏本站
  • 网站地图
  • RSS订阅
  • 设为首页
  • TAG标签
  • TAG列表
  • 关键字列表
当前位置:首页 » 走进芬兰 » 芬兰习俗 » 正文

Päivi Vilkki: Fengshui pähkinänkuoressa

时间:2012-06-12来源:互联网 进入芬兰语论坛
核心提示:Suomen Fengshuiyhdistys vietti tn vuonna 10-vuotisjuhlaansa. Sen kunniaksi jrjestetiin luentoja ja nyttely Helsingiss. Ensi vuoden puolella yhdistys vie nyttelyn mys mys muualle Suomeen. Fengshui on viime vuosina saavuttanut suosiota Suomes
(单词翻译:双击或拖选)
Suomen Fengshuiyhdistys vietti tänä vuonna 10-vuotisjuhlaansa. Sen kunniaksi järjestetiin luentoja ja näyttely Helsingissä. Ensi vuoden puolella yhdistys vie näyttelyn myös myös muualle Suomeen.
Fengshui on viime vuosina saavuttanut suosiota Suomessakin. Pyysimme fengshuikonsultti Päivi Vilkkiä hieman avaamaan fengshuin saloja. Ensimmäinen kysymys oli tietenkin, mitä fengshui oikeastaan on.
 
Päivi Vilkki: Fengshui on muinainen kiinalainen ympäristöoppi. Se on jotain, mitä kaikki eläimet tekevät luonnossa. Se liittyy siihen, kuinka hyödynnetään ilmastoa ja maaperää parhaiten siten, että selviytyy hengissä. Kiinalaiset huomasivat muinoin, että ympäristö vaikuttaakin eri ulottuvuuksissa. Esimerkiksi riippuen siitä miten talo sulautuu ympäristöönsä tai miten se asettuu maapallon magneettikenttään, miten sen ovet on suunniteltu…nämä kaikki vaikuttavat esimerkiksi siihen miten vauraita ihmiset voivat olla. Myös terveyteen ja ihmissuhteisiin tällä on suuri merkitys.
 
Mihin fengshui sitten vaikuttaa?
 
Päivi Vilkki: Se pyrkii vaikuttamaan ympäristössä oleviin energioihin. Kiinalaisessa lääketieteessä pyritään vaikuttamaan erilaisiin energioihin kehon sisäpuolella, kun taas fengshui vaikuttaa energioihin ympäristössä, kehon ulkopuolella. Tätä elävää energiaa, jota on kaikessa elävässä, kutsutaan Qi-energiaksi. Esimerkiksi joissakin taloissa Qi-energia ei pääse kulkemaan hyvin. Fengshuin tehtävänä on avata paikkoja missä Qi-energia on tukossa.
 
Fengshuissa käytetään sellaisia eläinsymboleja kuten tiikeri ja lohikäärme. Voi kuulostaa maallikosta aika hassulta, jos fengshuikonsultti kehottaa etsimään lohikäärmeen paikkaa.
 
Päivi Vilkki: Ne ovat nimenomaan symboleja. Kiinalaisethan rakastavat symboliikkaa. Esimerkiksi lohikäärme saattaa kuvata todella montaa asiaa. Se voi olla vuoristo tai joki. Se tarkoittaa myös itää, kun taas tiikeri symbolisoi länttä.
 
Minkälaista fengshuikonsultin arkinen aherrus? Mitä työkaluja käytetään?
 
Päivi Vilkki: Perustyökalu on kompassi. Kiinalaisethan keksivät kompassin jo tuhansia vuosia sitten, nimenomaan fengshuita varten. Luultavasti vasta 500-luvulta lähtien se otettiin merenkulkijoiden käyttöön. Tuhat vuotta ennen sitä, sillä etsittiin nimenomaan suotuisia asuinpaikkoja. Fengshui kompasseja on monen kokoisia malleja. Keskellä on ihan tavallinen kompassi. Sen ympärillä olevaan kiekkoon on kuvattu kiinalainen, fyysinen maailmankaikkeus. Siinä on ilmansuunnat eri mitoin, yleensä aurinkokalenteri, joskus myös kuukalenteri. Suurimmassa on myös horisontti jaettuna tähdistöjen mukaan. Uloin rengas on astemitta.
 
Kompassilla kohteesta otetaan mittoja. Katsotaan maastomuotoja ja lasketaan talon paras suunta. Valmiissa talossa tehdään kompassin avulla laskelmat sekä talon sisä- että ulkopuolelta. Laskelmien perusteella voi suositella muutoksia asuntoon, väreistä lähtien.
 
Kuinka paljon fengshuikonsultti käyttää intuitiotaan ja kuinka paljon taas turvautuu kompassin laskelmiin?
 
Päivi Vilkki:Fengshui voidaan jakaa kahteen päähaaraan. Yksi on muotokoulukunta. Katsotaan miltä muodot näyttävät…ovatko ne hyviä, onko niissä jotain uhkaavaa. Tässä käytetään nimenomaan intuitiota. Toinen fengshuin haara on ihan matemaattinen laskeminen, karttojen ja kaavioiden käyttäminen. Hyvä fengshuikonsultti käyttää tietysti sekä intuitiotaan, että tekee harkittuja laskelmia.
 
Kommunistinen hallitus tuomitsi aikoinaan fengshuin käytön taikauskoisten turhana touhuna. Vaikka se kiellettiin kansalta, puhemies Mao halusi itse hyödyntää muinaista oppia.
 
Päivi Vilkki: Fengshui tuomittiin ainoastaan kansan käytössä. Puhemies Mao kyllä itse hyödynsi sen oppeja. Fengshuita on aina käytetty valtion hyväksi. Itse asiassa kommunistisen puoleen tultua valtaan palattiin vanhaan systeemiin, jolloin vain keisareilla oli oikeus käyttää fengshuita hyväkseen. Nykyisin fengshui on taas kansan keskuudessa hyväksyttyä osittain senkin takia, että se on länsimaissa saavuttanut niin suuren suosion.
 
Ketkä ovat Suomessa fengshuikonsultin asiakkaita? Liikeyritykset?
 
Päivi Vilkki: Suomessa on paljon liikeyrityksiä, jotka käyttävät fengshuita, mutta he eivät halua sitä julkistettavan. Suurin osa konsultoinneista menee kuitenkin tavallisille ihmisille, ihan tavallisiin koteihin.
 
Minkälaisten ongelmien takia ihmiset tulevat luoksesi?
 
Päivi Vilkki: Useimmiten vain tuntuu siltä, ettei kaikki ole hyvin. Suomi on todellinen poikkeus fengshui-alalla. Muualla maailmassa tärkein kysymys on, miten saada rahaa. Suomessa rahaa tärkeämpiä ovat ihmissuhteet, terveys…yleinen hyvinvointi.
 
Onko Suomalaisilla jotain tiettyä vahvaa ennakkoluuloa fengshuita kohtaan?
 
Päivi Vilkki: Kyllä niitä ennakkoluuloja riittää. Monet ihmiset luulevat tämän liittyvän uskontoon. Ihmiset voivat kyllä liittää omat uskomuksensa ja uskontonsa fengshuihin. Esimerkiksi Kiinassa käytetään talismaaneja, Euroopasta löytyy kristittyä fengshuita, druidien fengshuita…Kyse on kuitenkin vain puhtaasti siitä, miten fyysinen ympäristömme vaikuttaa meihin.
 
Lisätietoa fengshuista kannattaa hakea kirjastosta.Luotettavin opus on sellainen, jossa käydään läpi ilmansuuntia ja eläinsymboliikkaa. Amerikkalaisen ”pikafengshui”-oppaan tunnustaa siitä, että kannessa luultavasti luvataan mammonaa ja mainetta helposti sisustusta muuttamalla.
顶一下
(0)
0%
踩一下
(0)
0%

热门TAG: Päivi Vilkki Fengshui pähkinän


------分隔线---------- ------------------
栏目列表