Kyseessä on vasta viides kerta kun amurinleopardi on saatu kuvattua infrapunakameralla Kiinassa sitten elokuun 2011.
Changbaishanin luonnonsuojelualueelle asennettu infrapunakamera onnistui taltioimaan otoksen kissaeläimestä toukokuun 16. päivänä, ja uudestaan kesäkuun 15. päivänä.
Amurinleopardi on yksi uhanalaisimmista lajeista maailmassa. Leopardeja arvioidaan olevan jäljellä enää noin 30-35 yksilöä, kertoo Kansan Päivälehti.
Viime aikoina myös siperiantiikeri on saatu valokuviin samalla seudulla. Alue on julistettu luonnonpuistoksi ja alueella pyritään tekemään kaikki mahdollinen, jotta siperiantiikerit ja amurinleopardit säilyisivät.
英语
日语
韩语
法语
德语
西班牙语
意大利语
阿拉伯语
葡萄牙语
越南语
俄语
泰语
丹麦语
对外汉语