PROLOGI.
Kaks perhekuntaa, yhtä kuuluisaa,
Veronassa — on tapaus siellä, näet —
Vihasta vanhast' uuteen vimmaan saa
Ja kansan verin tahraa kansan käet.
Katala kohtu noiden riitaisten
Kaks lempivää luo kovan onnen lasta,
Ja kurja loppu näiden poloisten
Sovittaa kuoloss' isäin vainon vasta.
Näidenpä kahden surman-suosimain
Kamalat vaiheet sekä isäin raivon,
Jonk' asettaa voi lasten kuolo vain,
Parissa tunniss' esitellä aivon.
Kuunnelkaa kärsivällisesti vaan,
Parantaa puutteet voimin koetetaan.