ROUVA PENTTINEN. Ihme kumma, missä se tohtori Spruuper viipyy? Ja Wellmannin herrasväki. Käskitkö sinä, pappa, niitä tulemaan kello kuus'?
PENTTINEN. Kello kuus' käskin. Muistutin vielä moneen kertaan.
ROUVA PENTTINEN. Olisivatkohan saaneet esteitä?
ROUVA AHLBOM. Vai tulevat Fellmaninkin? En tiennytkään, että olette kanssakäymisessä.
ROUVA LINDEMAN (nykäisee toisia, salatulla naurulla). Entäs tohtori
»Spruuper»? Milloinka hän on tehnyt visiittinsä?
ROUVA PENTTINEN. Voi, aikoja sitten! Hän on ollut meillä monet kerrat.
ROUVA LINDEMAN. Monet kerrat? Soo, soo! Aikooko hän vävypojaksi taloon, vai kuinka se on ymmärrettävä?
FANNY. Ei, ei, muuten hän vaan, kun oli tutustunut isään—
ROUVA PENTTINEN. Elä narraa. Sinun tähtesi tulee, sano vaan suoraan. Meidän kesken puhuen, hän jo on papalta pyytänyt tytärtä. (Fanny väistyy kiusattuna perälle huonetta.)
ROUVA LINDEMAN. Ooho? Sitten teillä vietetäänkin kait kihlajaisia tänä iltana?
ROUVA PENTTINEN. Ei—eihän sitä vielä tänä iltana. Kun Vanny ei vielä ole antanut varmaa vastuuta.—No, viimeinkin! Tuollahan ne nyt tulevat! (Menee etehiseen vastaan.)
(Fellman ja Broberg tulevat etehiseen.)
ROUVA LINDEMAN. Totta tosiaan, eikös tule sitten!
ROUVA RANK. No, ei minun päiviäni! Jokohan saavat tohtori Brobergin vävykseen? Silloin ne eivät enää mahdu nahkoihinsakaan.
FANNY (erikseen Penttiselle). Pappa, kuulkaa, kun sanon. Mitä varten on viinakarahviini esillä? Ettehän vaan tarjoa sitä vieraille?
PENTTINEN. Tarjoon tietystikin. Viinaa ensin, sitten kahvia, sen jäljestä totia.
