FANNY. Eikä ole! Voi, mamma hyvä—
ROUVA PENTTINEN. No, no saammehan sitten nähdä. Mutta niinpä oli Wellmanikin sanonut, ettei ole koko kaupungissa niin sievää tyttöä kuin meidän Vanny.
RIIKKA. Sitä on sanonna monj muu.
ROUVA PENTTINEN. Ja nyt kun panet sen uuden punaisen leningin päällesi—
FANNY. Enhän minä sitä näin kotona, mamma.
ROUVA PENTTINEN. Sen sinä juuri panet, sillä siinä sinä olet kaikkian nätin.
FANNY. Sepä kun on niin hirveästi koristeltu ja laiteltu. Harmaa pukuni olisi paljon sopivampi. Enkö minä saa panna sitä, mamma?
ROUVA PENTTINEN. Etkä saa, et ensinkään! Sen punaisen panet, niinkuin jo sanoin, ja sillä hyvä. Koristeltu ja laiteltu? Mitä se tekee, jos onkin koristeltu ja laiteltu? Sitä pulskempi vaan on ja komeampi. Paljon enemmän siinä toki pitäisi olla särryttimiä, mutta silloinkin panit niin vastaan, kun minä niitä olisin tahtonut.
RIIKKA. Elkee tok' harmaaseen ruvetko, siinä olisitta kuin mikähi piika tollukka. Kauniiksihan teijän pittää laittoo ihtenne tänä iltana.
ROUVA PENTTINEN. Sanos muuta. Pappa tänne varta vasten pyytää nuoria herroja, että saisi näyttää tytärtään, niin tämä ei sen vertaa, että viitsisi kuvalleen pukeutua edes. Ja kultaketjut muista myöskin ottaa, ja se uusi rossi.
RIIKKA. Ja hiuksenne piipatkee, se se teitä varsinnii kaunistaa.
ROUVA PENTTINEN. Niin, piippaa kaiken mokomin hiukset otalle. Mutta ala sinä nyt joutua punkkinesi pois, Riikka, eläkä siellä kuhnaile enää. Kahvikin pitää jo kiireimmiten panna tulelle.
RIIKKA. Jopa minä tästä jouankin.
ROUVA PENTTINEN. Minä menen tästä pukeutumaan, että olen valmis vieraiden tulemaan. Tee sinä samoin, Vanny. (Menee vasempaan.)
RIIKKA. Ei, mutta kun teille nyt jo tulloo sulhaset! Voi tokkii!
