ROVASTI (hymyillen). Mitäs te sitä kiellätte? onhan teitä tänäpäivänä kuulutettu, totta silloin olette morsian.
VALLESMANNI. Elkää suotta kainostelko.
KAUPPIAS. Taisitte käydä hämillenne, kun otimme teitä vähän erikoistavalla vastaan. Mutta elkää olko millännekään—
TOHTORI. Kunniaa me vaan tahdoimme osoittaa.
MIKKO. Niin, kunniaahan me vaan, me kuuliaisvieraat—
ANNA LIISA. Minua tosin on kuulutettu tänään. Mutta en ole siltä morsian. Kaikki on rauennut sikseen.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, nyt ei kiitetä! Ohhoh, tämäpä oli ikävää.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Sanopas muuta! Minun menee ihan pääni sekaisin—en tajua kohta mitään.
KORTESUO. Mitä sinä ajattelet, Anna Liisa? Kun näin häiritset vieraiden iloa.
RIIKKA. En ymmärrä häntä—(Katsoo avuttomasti Kortesuohon.) Mikä tässä nyt tulee eteen?
ROVASTI. Te olette siis vakaasti päättänyt purkaa?
ANNA LIISA. Se on jo purettu. Se täytyi purkaa.
HUSSO. Siinä nyt kuulet, Pirkko. Mitä olen minä sanonut koko ajan? Anna Liisa ei ole Johannesta rakastanutkaan. Mitä sitä niin hämmästytään. Kerrankos semmoista tapahtuu. Olen minä nähnyt että vihiltäkin vielä morsian peräytyy, saatikka sitten kuulutuksen jälkeen. Sano sinä vaan totuus, Anna Liisa, elä yhtään ujostele.
ROVASTI. Mitä sulhanen tähän arvelee?
JOHANNES. Anna Liisa on oikeassa. Meidän välimme on jo rikottu.
