MIKKO. Ahaa—hän käy jo levottomaksi.
ROVASTI. Mutta morsian—? Missä morsian?
VALLESMANNI. Niin, häntä emme vielä ole saaneet tervehtiäkään.
KORTESUO. Kyllä hän kohta tulee.
RIIKKA. Pirkko, menepä kiirehtimään! Käske tulemaan sukkelasti! Sano että rovasti ja kaikki muutkin vieraat kaipaavat.
PIRKKO. Kyllä. (Pyörähtää pois.)
MIKKO. Ja me otamme hänet juhlallisesti vastaan, eikö niin? Asetumme molemmin puolin tupaa,—naiset tuolle puolen, miehet tälle. Näinikään. Sitten kun hän astuu sisään, niin huudamme »eläköön» yhteen ääneen.
KORTESUO. Mikko, mitä sinä taaskin vehkeilet siellä? Anna olla—
RIIKKA. Elä, herran tähden, semmoisia asettele. Hän säikähtää, ties kuinka pahasti.
KAUPPIAS. Eikös mitä! Eikä se niin vaarallista, jos vähän säikähtääkin, onpa täällä tohtori saapusalla.
TOHTORI. Kyllä minä vastaan säikähdyksen puolesta.
VALLESMANNI. Hyvä tuuma vallan. Rovasti jos sitten vielä pitää pienen puheen—toivottaa onnea meidän kaikkien puolesta ja niin poispäin.
ROVASTI. Mielelläni.
KAUPPIAS. Kuulkaas vielä—kun sanon. Heti kun rovasti on lopettanut puheensa, niin huudamme uudelleen »eläköön», ja sitten painamme hänet tuoliin ja kannamme ympäri.
MIKKO. Ympäri tupaa ensin, sitten ympäri pihamaan ja taas takaisin tupaan.—Hyvä juttu, sanoi Sumelli, kun selkäänsä sai!
RIIKKA. Voi, voi, minua pelottaa—
