ROVASTI. Meitäkö säikähditte?
MIKKO. Eipä me juuri säikähdettykään, mutta polska kun juuri sattui päättymään.
ROVASTI. Päivää, isäntä! Toivotan onnea. Ja emännälle samoin.
KAUPPIAS. Tokko olitte edes kirkossa kuulemassa, kun tytärtänne kuulutettiin?
KORTESUO. Eihän me.—
KAUPPIAS. Minäpä olin. Ja voin vakuuttaa, että kaikki kävi hyvässä järjestyksessä. Nuorten miesten mieltä vaan kovasti kirveli.
MIKKO. Vai kirveli? Tuota minä jo ajattelin. Saanko luvan kysyä—ehkäpä vihlasi kauppiaan omaakin sydäntä?
KAUPPIAS. No, ilmankos? Kun paikkakunnan sievin tyttö vietiin noin sivu suun.
ROVASTI. Mutta missä morsiuspari?
VALLESMANNI. Sulhasen minä näen tuolla. Tulkaa esille, Kivimaa. Mitä te siellä piileilette muiden takana!
MIKKO. Pelkää varmaan, että häntä kuritetaan, kun meille semmoiset tepposet teki.
TOHTORI. Ei kanneta vihaa semmoisesta. Kunnia voittajalle.
KAUPPIAS. Niin, eihän sille mitä mahda. onnea vaan toivotamme. Mutta oivalliset häät sinun täytyy pitää, Johannes, siitä hyvästä. Muuten katso eteesi!
MIKKO. Vähälläpä hän pääsee. Minä kun olisin kauppiaan sijassa, niin laudalta hänet löisin pois.
ROVASTI. No, noh! Eihän nyt kumminkaan.
MIKKO. Etteikö käy laatuun, arvelee rovasti? Hyvin vallan. Maksaa vaan pienet sakkorahat—ei siihen muuta tarvita.
