PIRKKO. Hyh—! Vai vast'ikään! Kun minä täällä olen koristellut tuvan, olen riidellyt aika lailla Husson kanssa, olen tehnyt vaikka mitä, eikä häntä koko aikana ole näkynyt, ei kuulunut.
RIIKKA. Tottapahan tulee, kun joutuu.
MIKKO. Mitä, jos hyvinkin pistetään polskaksi sillä välin? Minusta näyttää, että tyttöjen varpaita jo kutkuttaa.
PIRKKO. Entä omiasi sitten? Eikö niitä muka ensinkään kutkuta?
MIKKO. No, niitä kutkuttaa niin hiton lailla.
KORTESUO. Mitäs sitten muuta, alkakaa vaan tanssia. Luulen että Riikkakin odottaa herroja, ennenkuin tarjoo meille mitään suuhun pantavaa.
RIIKKA. Niin, jos nuo hyvinkin tulisivat piakkoin.
MIKKO. Pirkko, tuletko sinä minun parikseni.
PIRKKO. Enkä tule. Minä tanssin Johanneksen kanssa.
MIKKO. Sitten täytyy minun ottaa toinen. (Tiirailee tyttöjä.) Kenenkähän noista nyt valitseisin? Yks toistaan somempi. Tässä tulee mies aivan ymmälle. Mieluummin ottaisin heidät kaikki.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Mikko taitaa olla täällä niinkuin puhemiehen virassa?
MIKKO. Niin, puhemieshän minä olen. Ei näistä ilman minua olisi mitään tullutkaan. Johannes noin hiljainen mies, mitäs hän olisi uskaltanut kosia.
KORTESUO. Niin no—alkakaahan pois.
MIKKO. Entäs isännät ja emännät? Tässä ei auta, joka ikisen pitää tanssia tänäpäivänä.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Emmehän me vanhat vielä näin alkuillasta. Sitten vasta lopussa.
MIKKO. Minun kanssani katrillia, emäntä? Niinkö? (Menee ja sieppaa yhden tytöistä käsikynkkäänsä.)
