HUSSO. Ilman minä tässä vaan aikojani.—Voi sun, taivaan tapernaakkeli!
onpa tämä sentään hauska juttu.
PIRKKO. Mikä niin? Sanokaa minullekin.
HUSSO. Mitähän sinä virkkaisit, jos Anna Liisa vielä purkaisi
Johanneksen kanssa ja menisi Mikolle?
PIRKKO. Elkää vouhkiko tyhjää, vanha ihminen.
HUSSO. Mikkopa on paljon pulskempi mies kuin Johannes.
PIRKKO. Menkää suolle!
HUSSO. Etteikö ole sitten?
PIRKKO. Menkää suolle, minä sanon!
HUSSO. Eikä se Anna Liisa ole niinkään hanakkata Johannekselle menemään. Hyvin kuuluu olleen ikävällä mielellä kaiket aamua, vaikka onkin kuuliaispäivä.
PIRKKO. Nyt, jos ette vaikene, niin ajan teidät pellolle.
HUSSO. So, so! Olepas hiljaa. Vieraita ajaa pihaan. (Asettuu keskelle ikkunaa, nojautuu molemmin käsin ikkunalautaan.) Monta monituista hevosta, Ristolan, Heimosen, Katajamäen—
PIRKKO. Ja ketä muita? (Viskaa Husson syrjään.) Pois tieltä, että minäkin näen. Siellähän on—hei, kaikki viis minun hevostani—siellähän on jo pelimannit ja muut! (Juoksee ovelle.)
