RIIKKA. Ymmärrän, ymmärrän! Ja lopeta nyt, hyvä ihminen. Ellet herkiä kiukkuilemasta, niin ei tule parempaa selvyyttä nyt kuin eilenkään, sen minä sanon. Suotta vaan laitoit hakemaan Johannesta ja Mikkoa.
KORTESUO. Kuka tässä kiukkuilee, sinä vai minä?
RIIKKA. Ei riidellä. Asia ei sillä parane kumminkaan.
KORTESUO. Millä se sitten paranee? Jos tiedät, niin sano.
RIIKKA. Vaiti nyt! Täällä tulee Johannes.
JOHANNES (tulee). Mitäs tänne kuuluu?
RIIKKA. Huonoa vaan, mitäs muuta. Ukko tuossa riitelee, ja Anna
Liisa—(pyyhkii kyyneleitään) taitaa olla ihan mennyttä kalua.
JOHANNES. Hän näkyi istuvan rannalla. Ei älynnyt minua, vaikka kuljin siitä ohitse.
RIIKKA. Eihän se, poloinen, näe eikä kuule enää mitään. (Itkee ja tähystelee ulos.)
KORTESUO. Kuinkas nyt teemme, Johannes? Sinä, tietystikin, tahdot purkaa
Anna Liisan kanssa?
JOHANNES (painuneella mielellä). Eihän siinä ole muu edessä. Hän ei ole se ihminen, jona häntä pidin.
KORTESUO. Niin, niin! Hän tekeytyi toiseksi, kuin mitä hän oli. Petti meidät kaikki.
