(Sama tupa. Riikka seisoo ikkunassa oikeaan ja tähystelee ulos.)
RIIKKA. Niin istuu kuin kuvapatsas. Ei niin että kättä liikuttaisi.
KORTESUO (tulee sisään). Lähetin hakemaan sekä Johannesta että Mikkoa.
Jotain selvyyttä tästä pitää tuleman, illalla kun jäi kaikki kesken.
RIIKKA. Anna Liisa vaan ei paikaltaan hievahda. Koko yön hän nyt on istunut tuolla rannalla yhtämittaa.
KORTESUO. Hae hänet sisään sieltä.
RIIKKA. Voi, kun olen käynyt houkuttelemassa monet kerrat, mutta enhän tuota saa tulemaan.
KORTESUO. Mitä hän sanoo?
RIIKKA. Ei mitään. Katsoa tuijottaa vaan eteensä silmät levällään eikä tajua, vaikka hänelle mitä puhelisi. Jotain hän siellä hautoo mielessään.
KORTESUO. Mitä se olisi?
RIIKKA. Kun ei vaan hyppäisi järveen lopulta. Sitä tässä olen seisonut ja vahtinut kaiken aikaa eilisestä saakka, niin etten ole silmiäni ummistanut.
KORTESUO. Se se vielä puuttuisi! Itsemurhan kun tekisi onneton, kaiken muun hyvän lisäksi.
RIIKKA. Sinäkin hänet säikytit niin pahasti illalla. Miltähän sinusta tuntuu, jos tyttö raukka vielä menee sekaisin päästään.
KORTESUO. Kas niin! Minunko syykseni se nyt käännetään kaikki?
RIIKKA. Eipä niin sinunkaan syyksesi. Mutta olisit sinä saanut häntä hiukan ihmisiksi kohdella yhtäkaikki. Oma lapsesi hän kumminkin on.
