ANNA LIISA. Kuuletteko, mitä isäkin sanoo. Järkevät miehet eivät sillä tavoin menettele. Ja olettehan te järkeviä molemmat, ettekä mitään tappelupukaria, eikös niin?
RIIKKA: Mistä ihmeeltä teille on tullut tuo viha väliin? Neljä vuotta on Mikko ollut seutuvilta poissa—jos jotain vanhaa rettelöä on ollutkin, niin johan sen olisi pitänyt unohtua.
MIKKO. Ei se mitään vanhaa vihaa ole, nyt se vasta on syntynyt.
KORTESUO. Vanhaa tai uutta, niin sopikaa pois. Suuttukaa ja leppykää, elkääkä antako auringon laskea vihanne yli, sanoo apostoli Paavali.
JOHANNES. Minä puolestani en riitaa halua.
KORTESUO. Mikosta se lähtee, minä arvaan. Kuulepas, veli hopea, sinussa taitaa olla vähän äitisi luontoa. Suo anteeksi, mutta minä tunnustan suoraan, että sitä eukkoa minä en koskaan ole oikein kärsinyt. Siellä hän muuten taaskin näkyi seisoskelevan kartanolla.
MIKKO. Mitä pahaa hän teille on tehnyt, kosk'ette voi häntä kärsiä?
KORTESUO. Ei mitään pahaa, eipä siltä, ei mitään pahaa.
MIKKO. Mutta hyvää.—Niin juuri, hyvää hän teille on tehnyt, mutta siitä te ette edes tiedäkään.
KORTESUO. Enpä tosiaan tiedä, että hyvääkään.
MIKKO. Tahdotteko kuulla, niin kerron.
ANNA LIISA. Mikko—tiedätkös että täällä huomenna tanssitaankin? Vieläkö osaat? Sinähän ennen olit siinä niin mainio. Me molemmat— meidän täytyy koetella, käykö meiltä yhtä hyvin kuin silloin.
