KORTESUO. Olkoot vaan. Viis' niistä kaikista uusista muodeista. Meillä on ja meillä tarjotaan. Muutamia ryyppyjä ainakin, että vieraat tulevat iloiselle tuulelle. Pikkuinen humala ei se haittaa.
PIRKKO. Isä, saankos minä nyt riisua hevosen ja viedä hakaan?
KORTESUO. Saat.
PIRKKO. Ja saanko ajaa ensin hevosen selässä pikkusen maantiellä?
KORTESUO. No saat, koska mielesi tekee.
PIRKKO (kirkasee ja hyppii ilosta). Ai, ai, kuinka hauskaa! Nyt katsokaa ikkunasta kaikki, kun minä annan ruunan mennä täyttä laukkaa. (Juoksee ulos.)
RIIKKA. Et olisi antanut. Hän ei tasaannu ikinä tällä tavoin.
KORTESUO. No, tämän kerran jos hän nyt saakin vielä!
RIIKKA. Mikähän siitä tytöstä lopulta paneksen? Ihmistä hänestä vaan ei tule milloinkaan maailmassa.
KORTESUO. No, miehet, mitäs te niin totisen näköisiä olette? Ettehän vaan liene täällä kinailleet taaskin?
ANNA LIISA. Kuinkas sitten! Jumalan onni, että tulitte kotiin, isä. Ei tiedä, mitä täällä muuten olisi tapahtunutkaan.
RIIKKA. Ettäkö yritti jo tappelu tulla?
ANNA LIISA. Ei paljonkaan puuttunut. Minä täällä jo olin pahemmassa kuin pulassa heidän kanssaan. Niin,—ettekös ole nyt vähän hämillänne molemmat koko jutusta?
