JOHANNES. Elä pyydäkään. Minä en lähde. En hievahda paikaltani. Mikolla ei ole sinulle semmoista puhuttavaa, jota en minä voisi kuulla.
ANNA LIISA. Heitä toiseen kertaan, Mikko. Ensi viikoksi—onhan silloinkin vielä päiviä.
JOHANNES. Sinäkö estelet häntä puhumasta asiataan minun kuullen? En totta totisesti kohta tiedä, mitä tästä pitää ajatteleman.
ANNA LIISA. Ei—enhän minä estä—. Arvelin vaan, ettei sillä niin kiirettä olisi. Malta mieltäsi, Mikko, jätä tuonnemmaksi.
MIKKO. Ei sitä jätetä tuonnemmaksi. Minä tahdon selvyyttä aivan tänä päivänä, tällä hetkellä.
JOHANNES. Selvyyttä mistä?
MIKKO. Siitä, onko tyttö sinun vai minun?
JOHANNES. Kuka tyttö?
MIKKO. Anna Liisa, tietysti. Ei suinkaan tässä nyt muista ole puhetta.
JOHANNES. Se sinulla mahtanee olla selvillä kysymättäkin.
ANNA LIISA. Elkää riidelkö! Voi, elkää riidelkö!
MIKKO. Ratkaise, kummalleko meistä tahdot kuulua?
JOHANNES. Sen hän jo on tehnyt. Mene kirkkoon huomenna, niin saat kuulla.
MIKKO. Seuraukset tiedät. Ratkaise!
