MIKKO. Minäkö osallinen? Lapsenmurhaan?
ANNA LIISA. Ellet suorastaan siihen, niin—
MIKKO. Mutta siitähän juuri on kysymys. Ei lapsen synnyttämisestä kuritushuonetta anneta, tunnet kait sinä lakia sen verran?
(Anna Liisa vaikenee.)
MIKKO. Mutta murhasta annetaan.
ANNA LIISA. Sekö sitten on tarkoituksesi, että saatat minut kuritushuoneesen? Täytyy sanoa—sinä olet tosiaan hyvin jalomielinen.
MIKKO. Ehk'ei tarvitse mennä niin pitkälle. Kenties jo riittää, jos isäsi ja Johannes saavat tietää sinun salaiset asiasi.
(Anna Liisa vaikenee neuvottomana.)
MIKKO. Vai mitä luulet? Eiköhän tule teille silloin jo ero?
ANNA LIISA. Tulee. Kaiken varmaan meille silloin tulee ero.
MIKKO. Sitä minäkin. Johanneksen rakkaus sammuu sillä kertaa. Sillä ei ole sen syvempiä juuria.
ANNA LIISA. Enkö minä sitten koskaan maailmassa saa toivoa onnea? onhan sitä kaikilla muilla ihmisillä, miksi ei milloinkaan minulla?
MIKKO. Siltä haaralta sitä et saa.
ANNA LIISA. Mikko, sääli minua, olenhan jo kärsinyt niin paljon.
