PIRKKO. Mikko on, ja Husso on hänellä matkassa. Kysyivät sinua, ja minä sanoin, että voivat lähteä matkaansa ja tulla toisen kerran, pyhän jälestä, ettet sinä nyt ole kotona. Mutta Husso katsoi minua silmiin ja sanoi: valehtelet. Uhkasi itse tulla katsomaan. Nyt, jos tahdot heitä välttää, niin pakene pian uunille tuonne.
ANNA LIISA. Ei, antaa heidän tulla. Täytyy kait heitä puhutella, ei he kumminkaan päästä minua vähemmällä.
PIRKKO. Käskenkö heidät sitten tupaan, tänne?
ANNA LIISA (vaipuu masentuneen penkille). Käske!
PIRKKO (tulee lähemmäksi). Mutta kuule—ellet sinä tahdo heitä nähdä, niin minä heidät lähetän täältä tiehensä, vaikka millä konstilla.
ANNA LIISA. Ei, ei. Ei se pitkälle auta. He olisivat takaisin samaa päätä. Tulkoot vaan heti, että ehtivät pois, siksi kuin Johannes on täällä.
PIRKKO. Minä pidän varalta siellä ulkona, enkä päästä Johannesta sisään, ennen kuin ovat menneet tiehensä.
ANNA LIISA. Tee se, hyvä Pirkko.
PIRKKO. Kyllä! (Aukaisee oven, lähteäkseen ulos.) Kas, täällähän se
Mikko jo vahtiikin oven takana. Käy vaan sisään, kotona näkyy olevan
Anna Liisa.
(Mikko tulee.)
MIKKO. Hyvää iltaa!
ANNA LIISA. Sinä olet käynyt minua hakemassa?
MIKKO. Kävinhän minä eilen iltapäivällä. Ja odottelin täällä hyvät aikaa, mutta sinua ei vaan kuulunut kotiin. Arvelin jo, että tahallasi minua välttelit.
