MIKKO. Enpä paljon. Nuoren tytön mieli on kuin vesi kaukalossa, se häilyy sinne ja tänne. Anna Liisankin ajatukset voivat muuttua vielä toisaanne päin, ennenkuin hän tästä on niin pitkälle päässyt, että kuulutetaan.
ANNA LIISA. Ei muutu. Ole varma siitä: minun ajatukseni eivät muutu.
JOHANNES. Mitäs sanot siihen?
MIKKO. Niin siihenkö? Sanon, että ellei Anna Liisan mieli muutu, niin— muuttuu sinun mielesi.
JOHANNES. Sen valehtelet!
MIKKO. Minä valallani vannon: ellei muutu Anna Liisan mieli tästä sunnuntaihin, niin muuttuu sinun mielesi.
RIIKKA. Elkää, hyvät ihmiset, kinailko suotta. Pianhan sen näkee.— Antakaa kun kaadan teille kahvia vähän lisää. Vielä täältä pannusta heruu.
PIRKKO (menee Anna Liisan luokse). Anna Liisa, kuules, kun minä en saa näitä silmiä ylös.
ANNA LIISA. Toimita tuo mies täältä ulos, Pirkko. Keksi joku keino.
PIRKKO. Niin Mikkoko?
ANNA LIISA. Hän juuri. Toimita nyt heti.
PIRKKO. Kudotko sinä sitten minun sukkani valmiiksi?
ANNA LIISA. Kudon, kudon!
PIRKKO. Hyvä juttu! (Pistää sukankutimen Anna Liisan käteen, puikkelehtii salavihkaa ovelle ja hiippasee ulos.)
