HUSSO. Sinäkö puhut sydämestä ja omastatunnosta? Sinä, joka olet murhannut lapsesi ja nyt kumminkin tahdot käydä kunniallisesta naisesta. Petät sulhasesi, petät koko maailman. Ja puhut sitten vielä sydämestä ja omastatunnosta.—Ha, ha, ha! Oikein minua naurattaa. Entä jos minun omatuntoni pakottaa minua ilmituomaan totuutta? Mitäs siihen sanot?
ANNA LIISA. Menkää! Tehkää kuin tahdotte. Te tiedätte päätökseni.
HUSSO. Ja sinä siinä muka pysyt?
ANNA LIISA. Pysyn.
PIRKKO (tulee juosten sisään, paljain jaloin. Hän on noin 12-vuotias, terävä ja vilkas). Anna Liisa, onko se totta? Sano pian, onko se totta?
ANNA LIISA. Mikä niin?
PIRKKO. Että sinua kuulutetaan ensi pyhänä? Isä ja Johannes siitä puhuvat tuolla ulkona.
HUSSO. Ohoo—vai ollaan sitä jo niin pitkällä! No, no! tänäpäivänä on vasta perjantai. Vielä on matkaa pyhään. Hyvästi, Anna Liisa, hyvästi! (Menee.)
PIRKKO. Sano nyt, sano! onko se totta?
ANNA LIISA. Voih—! Enhän minä tiedä. (Menee luomapuille, pyörähyttää niitä muutamia kertoja.)
PIRKKO. Tiedätpäs, elä narraa. Koska kuulin, kun Johannes sanoi, että olette yhdessä tuumanneet.—Tuleeko tänne sitten paljon vieraita, Anna Liisa? Tuleeko? Vastaa sinä!
ANNA LIISA. Anna minun olla rauhassa. Sinä rupatat aina niin kauheasti.
(Heittää luomapuut, menee ikkunaan oikealle.)
PIRKKO. Ka, mitä sinä olet niin pahalla tuulella? Riitelittekö te Husson kanssa?
