HUSSO. Anna Liisa—minä varoitan sinua. Ajattele ensin vähän suhteitasi ja päätä sitten vasta mitä teet. Saattaisi muuten kaikki käydä päin mäntyyn.
ANNA LIISA. Kuinka niin? Mitä sillä tarkoitatte?
HUSSO. Tarkoitan niitä entisiä seikkoja.
ANNA LIISA. Mihin te tahdotte oikeastaan tulla? Mitä ne tähän kuuluvat?
HUSSO. Hyvinkin paljon.—Etkös jo käsitä?
ANNA LIISA. En. En ollenkaan käsitä.
HUSSO. Jos salaiset asiat tulisivat ilmi?
ANNA LIISA. Ilmi—? Kuinka ne nyt enää tulisivat ilmi. Johan siitä on kulunut niin pitkä aika—neljä vuotta!
HUSSO. Vaikka neljäkymmentä. Ei se siitä riipu.
ANNA LIISA. Mutta millä tavalla ne tulisivat ilmi? Kun niistä ei tiedä muut kuin me kolme—te molemmat ja minä.
HUSSO. Siinähän sitä onkin.
ANNA LIISA. Ettäkö te—? Ei, sehän on mahdotonta.
HUSSO. Miksikä niin mahdotonta? Sillähän me ainakin saisimme naimisesi estymään Johanneksen kanssa. Luuletko, että hän huolii sinusta sitten enää, kun kuulee minkälaisissa väleissä sinä olet ollut rengin kanssa? Niin ylpeäluontoinen mies kuin Kivimaan nuori isäntä on.
ANNA LIISA. Ja te saattaisitte sen tehdä? Te saattaisitte mennä hänelle sitä kertomaan? Teillä olisi sydäntä särkeä minun onneni?
