JOHANNES. Sitten saamme heti kuulla. Mutta nyt syliini ensin.
ANNA LIISA. Elähän vielä. Meillä olisi niin paljon puhuttavaa, Johannes.
JOHANNES. Voimme sen tehdä, vaikka istut tässä polvellanikin.
ANNA LIISA. Ei siitä tule mitään. Tiedäthän sen ennestäänkin.
JOHANNES. No, puhutaan sitten pian.—hyvin pian.
ANNA LIISA. Minä vaan en tiedä, kuinka alkaisin.
JOHANNES. Ala lopusta.
ANNA LIISA. Ei, eläpäs laske leikkiä. Puhutaan ihan vakavasti.
JOHANNES. Puhu sinä, minä kuuntelen, enkä naura ensinkään.
ANNA LIISA. Ennenkuin mennään pappilaan, minä vielä kysyisin sinulta,
Johannes: oletko varma siitä ettet tätä koskaan kadu?
JOHANNES. Minkätähden katuisin, kun minä sinua rakastan?
ANNA LIISA. Niin, mutta rakastatko sillä rakkaudella, joka kaikki kestää, kaikki kärsii, kaikki anteeksi antaa?
JOHANNES. Eikä koskaan sammu. Juuri sillä, tyttöseni. Ja nyt on minun vuoroni puhua.
ANNA LIISA. Puhu.
