I.
Oli muinoin lapsukainen, jolle äiti joka ilta antoi maitoa kupillisen sekä nisu-leivän palasen, ja lapsi pihalle istuutui saaliinensa. Mutta kun se syömään rupesi, tuli haltia-käärme kivi-aidan raosta madellen, pisti päänsä kuppihin ja alkoi myöskin syödä. Lapselle siitä oli iloa, ja kun tuo pikkarainen siellä istui, kuppi kädessä, eikä käärme kohta viereen tullut, hän sille huusi:
"käärme! joudu luokseni,
tule, pieni, tyköni!
maitoa sä maiskuta,
leipää älä unhota!"
Silloin haltia-käärme kiiruusti sinne saapui ja nautti mielihyvällä osansa. Myöskin osoitti se kiitollisuutta, sillä sala-aartehistostaan se lapselle toi kaikellaisia kauniita kapineita, kiiltäviä kiviä, helmiä ja kultaisia leikki-kaluja. Mutta käärme ainoastansa maitoa joi eikä leipään koskenutkaan. Lapsi sentähden kerta otti pikku lusikkansa, naputti sillä hiljaa tuota kumppaniansa päähän ja sanoi: "syö myöskin leipää, sinä lölleröinen!" Äiti, joka oli kyökissä, kuuli, että lapsi jonkun kanssa puhui, ja nähtyään, että se lusikallaan käärmettä tavoitteli, sieppasi hän halon, juoksi pihalle ja tappoi tuon kiltin elävän.
Siitä saakka lapsi muuttumaan rupesi. Niin kau'an, kuin käärme oli sen ruoka-kumppanina, se yhä kasvoi ja voimistui, mutta nyt sen ihanista poskista puna katosi ja pienokainen laihtumistansa laihtui. Eikä aikaakaan, jopa rupesi öisin kuolon- varpunen uikuittamaan, kultarinta-kerttunen lehtiä ja pieniä oksia kokoeli, ja pian sen jälkehen lapsi parilla nukkui kuoleman unta.
II.
Eräs orpolapsi kaupungin muurin ääressä istui kehräämässä ja näki silloin tarha-käärmeen tulevan rei'ästä mataen muurin alta. Vilppaasti hän viereensä levitti sinisen silkkihuivinsa, jommoisiin nuot käärmehet ovat hyvin mieltyneet, ja joita kohden aina tulevat. Vaattehen huomattuansa käärme takaisin läksi, mutta palasi piankin, tuoden tullessansa pienen kulta- kruunun, laski sen visusti huivin päälle ja kiersi sitten tiehensä. Tyttö päähänsä pani kruunun, se kirkkaasti kimalteli ollen hienoista kulta-kuiduista tehtynä. Hetkisen kuluttua käärme sinne toistamiseen palasi, mutta kosk'ei se enään kruunua nähnyt, suikersi se muurin juurelle ja huiski suruissansa päätään kiviä vasten niin kauan, kuin vain hiukankin vielä kesti voimia, kunnes viimein makasi siinä kuoliana. Jos tyttö olisi antanut kruunun olla paikallaan, käärme varmaankin olisi tuonne tuonut luolastaan aartehiansa vielä enemmän.
III.
Haltia-käärme huusi: "huhuu, huhuu!" Lapsi sanoi: "tule ulos piilostas!" Käärme tulikin ja lapsi siltä kysyi sisartansa: "oletko missään Punasukkaa nähnyt?" Käärme vastata tokasi: "empä vainenkaan; mutta entähän sinä sitten? huhuu, huhuu, huhuu!"
```一```
从前有一个小孩，她的妈妈每天下午给她一小碗牛奶和一些面包，让她端着食物坐在院子里。 每当她开始吃的时候，就有一只蛤蟆从一个墙洞里爬出来，把它的小脑袋伸进盘子里同她一起吃。 孩子很高兴这样，只要她端着小盘子坐在那儿的时候，蛤蟆没同时出来，她就会高声唱：
"蛤蟆，蛤蟆，快出来，
到这里来，你这个小东西，
吃点面包，喝点奶，
吃好，喝好，身体好。 "
这时蛤蟆会急忙出来，津津有味地吃起来。 为了表示它的谢意，蛤蟆从洞里搬出了它珍藏的各式各样的宝物，宝石呀，珍珠呀，和金子的玩具呀。 可是蛤蟆只喝牛奶却不吃面包渣。 一天，小孩子用她的小勺子轻轻地敲了敲蛤蟆的脑袋说："小家伙，你也得吃面包渣呀。"在厨房里的妈妈听见了小孩子在和谁说话便往外看，当她看见小孩子正用勺子敲一只蛤蟆时，她抄起一根长木头冲了出去，把那只善良的小生灵打死了。
从那时开始小孩就变了，那蛤蟆与她一同进餐的时候，她长得又高又壮，可是现在她失去了红红的脸蛋，而且越来越瘦。 不久送葬鸟在夜里开始哭丧，红胸鸲衔来树枝和树叶编成了一个花圈，不久小孩子就躺在了灵床上。
```二```
有一个孤儿坐在城墙边纺线，她看见从城墙下面的一个洞里爬出一只蛤蟆。 她迅速地将一块蓝色丝手帕在它旁边铺开，据说蛤蟆十分喜欢蓝色手帕，经常要爬到上面。 所以蛤蟆一看见手帕，就回到洞中取出一个小小的金皇冠放到手帕上，然后又离开了。 小姑娘拿起皇冠，只见皇冠闪着金光，是用细细的金线织成的宝物。 不一会蛤蟆回来了，见到皇冠不在了，它冲着墙爬去，绝望地用小小的脑袋撞墙，它用全身的力量不停地撞呀，撞呀，直至最后倒地死去。 如果小姑娘将皇冠留在那里，蛤蟆一定会从洞里取出更多的宝贝来给她的。
