Eräänä päivänä otti muuan talonpoika nurkasta koivukeppinsä ja sanoi vaimollehen: "kuules Kaisaseni! minä nyt vieraihin lähden ja palaan kotia vasta kolmen päivän päästä. Jos karja-kauppias sillä välin tänne poikkee ja tahtoo ostaa meidän lehmämme, sopii sinun net myydä pois, mutta älä millään muotoa niitä jätä vähemmästä, kuin kahdestasadasta markasta; muista se vain!" - "Mene sinä toki huoleti," vastasi vaimo, "kyllähän minä tuon asian toimitan." - "No niin, akkaseni!" sanoi mies, "sinä pienenä kakarana kerran päistikkaa kopsahdit laattiahan, ja siitä sinun on pääs vähän viirossa vielä tänäkin hetkenä. Mutta sen mä sinulle vakuutan että, jos sinä jonkun hullutuksen teet, minä selkä-nahkaa aivan siniseksi sivallan, maalia ollenkaan käyttämätä, paljaalla tällä sauvalla, joka nyt on kädessäni, ja tuleepa tuo maalaus kumminkin koko vuosikauden pysymään haihtumata; usko pois se!" Tämän sanottuansa mies matkoihinsa meni.

 

Seuraavana aamuna tuli karja-kauppias, eikä vaimon tarvinnut hänen kanssaan pitkiä puheita pitää, sillä tämä lehmiä katseltuansa ja kuultuaan hinnan sanoi kohta: "sen minä halusta maksan, sillä, näin ystäväin kesken sanoen, tuon net kyllä kannattavat. Minä kohta vien elukat mukahani." Kauppias nyt irroitti lehmät kytkyestä ja ajoi net navetasta ulos. Kun hän sitten pihan veräjästä oli lähtemäisillänsä, vaimo häntä takin-hiasta kaappasi ja virkkoi: "teidän ensin täytyy minulle antaa kaksisataa markkaa, muutoin en minä suinkaan teitä laske pihasta pois." - "Oikein niin!" vastasi mies, "minulta vain on raha-kukkaroni kotia unohtunut. Mutta olkaa aivan huoleti, minä teille täyden vakuuden heitän, kunnes maksamaan tulen; kaksi lehmää otan mukaani, mutta kolmannen jätän tänne teidän haltuunne, joten saatte kelpo takauksen." Vaimosta tämä aivan hyvältä näytti, hän miehen laski lehminensä menemään ja ajatteli itseksensä: "nyt maar Hannu vasta mieliinsä tulee nähdessään, miten minä olen viisahasti menetellyt." Kolmantena päivänä talonpoika tuli kotia, niin-kuin oli luvannutkin, ja kysyi kohta, oliko vaimo myynyt lehmät. "Olen kuin olenkin, rakas Hannuseni," vastasi tämä, "ja kahdestasadasta markasta, kuten määräsit. Tuskimpa tuon arvoisia olivatkaan, mutta mies net otti ihan tinkimätä." - "Missä on rahat?" kysäsi talonpoika. "Net eivät vielä ole minulla," vastasi vaimo, "sillä kauppias oli raha-kukkaronsa unohtanut kotia, mutta lupasipa hän piankin tulla maksamaan ja heitti minulle oikein oivan pantin." - "Noh minkähän merkillisen?" - "Yhden noista kolmesta lehmästä; sitä ei hän saa ennen, kuin on toisista hinta suoritettu. Minä oikein viisaan työn tein: pidimpä täällä pienimmän, joka vähimmällä ruo'alla toimeen tulee." Nytpä talonpoika kovasti vihastui ja nosti sauvansa korkealle, aikoen ruveta tuohon uhattuun maalaamis-työhön. Yhtäkkiä hän kuitenkin sauvan laski laattiaa vasten ja sanoi: "sinä tyhmin houkkio olet, mitä koko maan päällä löytyy, mutta minun tulee sinua sääli. Tahdon sentähden mennä maantielle kolmeksi päivää odottamaan, tapaisinko ketään sinua tyhmempää. Jos tuo minulta onnistuu, pääset selkä-saunasta, mutta jollen tuommoista tapaa sinä täysin määrin olet perivä ansaitun palkkasi."

 

Talonpoika sitten meni valta-maantielle, istahti tien viereen kivelle ja odotti, mitä oli tuleva. Silloin häntä läheni häkki-rattahat ja niissä seisoa törötti akka, vaikka hänen kylläkin olisi sopinut istua, rattailla kun oli olki-lyhde, taikka kävellä härkänsä vieressä, sitä taluttamassa. Talonpoika ajatteli: "tuo varmaankin on yksi sitä lajia, jommoisia minä haen," hypähti ylös istualtaan ja juoksi rattahien etehen sinne tänne, ikään-kuin järjen viassa oleva. "Mitä te siinä puuhaatte, kummiveljeni?" kysyi akka, "minä en teitä tunne; mistähän te tulette?" - "Mitenkä te minua tuntisittekaan, minä alas taivaasta olen pudota kopsahtanut," vastasi mies, "enkä tiedä, kuinka sinne taas pääsisin; ehkä te tulisitte minua kyyditsemään?" - "Eihän sovi," pani akka, vastaukseksi, "minä en tietä osaa. Mutta koska te taivaasta tulette, te ken-tiesi tiedätte kertoa, miten jaksaa ukko vainajani, joka jo kolme vuotta on siellä ollut; varmaankin olette hänen nähneet." - "Olen maar minä tuon tavannut, mutta eipä kaikkien ihmisten sovi käydä hyvin. Hän lampurina ompi ja nuot lammas kullat hänelle paljon hääräämistä tuottavat; ne vuorille karkaavat ja eksyvät erä-maahan, ja hänen täytyy noitten perästä juoksennella sekä hakea net taas kokohon. Repaleissa hän myös käypi, ja vaate-rääsyt ehkä piankin peräti putoavat hänen yltänsä. Eikä räätäliä siellä ole yhtään, sillä eipä Pyhä Pietari tuonne laske ketään semmoista, kuten jo sadustakin tietänette." - "Kuka maar tuon olisi aavistanutkaan!" huudahti akka, "minä riennän teille tuomaan hänen juhla-takkiansa, se siellä kotona riippuu kaapissa ja ompi vielä aivan uhallinen pidettäväksi. Tehkää se hyvä työ, että mennessänne viette takin hänelle." - "Eipä tuo käy laatuhun," vakuutti talonpoika, "taivahasen ei saa viedä vaattehia, net ovella otetaan tuojalta pois." - "Tietkääs!" sanoi siihen akka, "minä juuri olen kauniit nisuni myynyt ja niistä saanut kelpo rahasumman, tämän minä ukolleni lähetän. Jos te kukkaron pistätte hänen taskuunsa, ei sitä kukaan huomaa." - "Jollei tuo muuten luonnistu," vastasi talonpoika, "kyllähän minäkin sen toimitan teidän mieliksenne." - "Jääkää siis tänne istumaan vähäksi aikaa," pyysi muija, "minä kotia lähden kukkaroani noutamaan; ihan kohta minä luoksenne palaan, empä mene olki-lyhteelle istumaan, vaan seison rattaillani, jotta juhta parka huokeammalla pääsisi." Hän sitten härkäänsä tokutti astumaan, ja talonpoika ajatteli: "tuossapa hyvä pöhkö-pään alku! Jos muori todellakin rahat tuopi, sopii minun vaimoni kiittää onneansa, sillä pääseepä hän selkä-saunaa saamasta." Eikä aikaakaan, johan akka tuli juosten ja toi rahansa, pisti itse net miehen taskuhun, lausuipa vielä hänelle tuhansia kiitoksia hänen avuliaisuudestansa sekä läksi sitten tiehensä.

 

Kotia taas tultuaan mummo tapasi poikansa, joka oli pellolta palannut. Tälle hän kertoi, mitä ihmeellisiä asioita oli nähnyt ja kuullut, sekä lisäsi vielä: "olen maar siitä oikein iloissani, että näin luonnikkaasti sain ukko paralleni hiukan lähetetyksi; kuka maar olisi aavistanutkaan, että hän taivaissa mitään tietäisi puuttehesta." Poika kummastuksesta oikein ällistyi ja sanoi: "äiti kultaseni! eipä joka päivä tänne alas tule taivaan-asujamia, minä kohta lähden hakemaan, vieläkö tämän miehen löytäisin; häneltä saan kuulla, miltä taivaissa näyttää ja mitenkä siellä työt tehdään." Sitten hän hevosen satuloitsi ja ratsasti kiiruimman kautta pois kotoa sekä tapasikin tuon talonpojan, joka istui kukkaro kädessä, paju- pensaan juurella, rahojansa lukemassa. "Oletteko," huusi hänelle poika, "sen miehen nähneet, joka taivaista on tullut?" - "Olen," vastasi talonpoika, "hän on taas lähtenyt paluumatkalle ja kiivennyt ylös tuonne vuorelle, josta väli käypi vähän lyhyemmäksi. Ehkä hänen kuitenkin vielä saavutatte, jos ratsastatte aika vauhtia." - "Voi sentään!" sanoi poika, "minä koko päivän olen raskaassa työssä hääriellyt, ja tämä ratsastaminen minun on pannut aivan uuvuksihin; te tuon miehen tunnette, olkaa siis hyvä, istukaa minun hevoseni selkään ja kehoittakaatte häntä tänne tulemaan." - "Ahaa!" ajatteli talonpoika, "ompa tuossakin yksi, jonka pää parka on ajatusta vallan vailla." - "Miksi maar olisin teidän mieltänne noudattamata," sanoi hän, hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti menojansa aika kierua. Poika jäi sinne istumaan, kunnes tuli yö, mutta eipä talonpoikaa kuulunut. "Varmaankin," arveli hän itseksensä, "on miehen ollut niin kova kiiru taivaihin takaisin, ett'ei hän enään ole joutunut tänne palaamaan, ja talonpoika arvattavasti on hänelle hevosen heittänyt isälleni vietäväksi." Hän siis läksi kotia ja kertoi äidillensä, mitenkä oli käynyt, ja että hän oli isällensä lähettänyt hevosen, jott'ei muka ukon aina tarvitsisi jalka-patikkaa tallustella. "Sinä oikein kelpo työn teit," vastasi äiti, "sinulla vielä on notkeat sääret ja joudathan kyllä nuoremmakses liikkua jalkaisin."

 

Päästyänsä kotia talonpoika hevosen pani navettaan pantiksi jätetyn lehmän rinnalle, meni sitten vaimonsa luoksi ja sanoi: "noh Kaisa! sepä sinun onnea, että tapasin kaksi, jotka ovat sinua vielä tyhmempiä; tämän kerran sinulta löylytys jääpi saamata, mutta minä sen säästän toistaiseksi." Sitten hän viritti piippunsa, istui noja-tuoliin ja sanoi: "tämä vasta oli hyvä kauppa, kahden laihan lehmän verosta minulla nyt on lihava hevonen ja vieläpä rahaa aika kukkarollinen. Jos tyhmyys aina näin paljon tuottaisi, minä sitä halustakin pitäisin suuressa kunniassa." Noin tuo talonpoika ajatteli, mutta sinä yksinkertaisista varmaankin pidät enemmän.

 

一天，一位农夫从屋子的角落拿出他那根做工精良的榛木拐棍，对老婆说："特日娜，我准备出趟远门，得过三天才能回来。在我出门的期间，如果牛贩子上门来买咱们的三头母牛的话，你得抓紧和他讲价钱，但是不得少于二百块银元，你记住了吗？决不能。""老天爷作证，你放心去吧，"农妇回答，"我会处理这件事的。""你呀，你，"农夫不放心地叮嘱，"你小时候摔坏过脑袋，到现在还有后遗症。我警告你，如果你干了傻事，我可要让你的后背青一块紫一块，不过不是用油彩，我向你保证，而是用手里的这根拐棍，那颜色可是一整年都褪不下去的，我这话可是真的。"说完，农夫上了路。

第二天早晨，牛贩子来了，农妇对他没有过多的寒喧。 他看了牛并了解了价钱后表示："我同意接受这个价钱。老实讲，它们得要这个价，我这就把牛牵走。"他把缰绳解开，赶着牛出了牛圈，可是就在他还没出院门的当儿，农妇一把抓住了他的衣袖，说道："你必须现在付给我二百银元，否则我不能让牛走。""那当然，"男人答，"可是不巧的是我忘了系上我那装钱的腰带。不过没关系，我会向你提供我付款的担保抵押。我牵二头牛走，留下一头，这样你就有了很好的抵押品啦。"农妇以为这里油水不小，就让牛贩子牵走了牛，她自己暗想："如果汉斯知道我将此事处理得如此之好，他得多高兴呀！"第三天，农夫按期回到家，进门就问牛卖了没有。 "是的，当然啦，亲爱的汉斯，"农夫答，"照你说的，卖了二百银元。它们不值这么高的价钱，那个男的没表示异议就把牛牵走了。""钱在哪儿？"农夫问。 "噢，我还没拿到钱，"农妇答，"他碰巧忘了带装钱的腰带，可他很快就会把钱带来的，而且他还留下了一大笔抵押。""什么抵押品？"农夫又问。 "三头牛中的一头，他得把其它那二头牛的钱付了，才能牵走这头牛。我耍了个花招，我留下了那头最小的，它吃得最少。"农夫气坏啦，他举起拐棍，正准备像曾警告她的那样揍她一顿，忽然又放下拐棍说道："你是上帝创造的地球上最傻最傻的人啦，我为你感到难过。我要去马路上等上三天三夜，看能不能找到比你更傻的人。如果有这样的人，那你就不必受罚啦，可是如果我没找到，你就得不打折扣地接受你该接受的奖赏。"

他出门到了大马路上，坐在一块石头上等待着。 不一会儿他看见一辆农民的牛车朝他过来，一个农妇直直地站在车中间，而不是坐在身边的草垛上或牵着牛走。 农夫想到："这肯定就是我要找的人啦。"他跳起身来，在牛车前面跑前跑后，活像一个脑子不正常的人。 "你想干什么，我的朋友？"农妇问他，"我不认识你，你打哪儿来？""我从天上掉了下来，"农夫回答，"我没法子回去啦，你能用车送我回去吗？""不行，"农妇说，"我不认识路，如果你真是从天上来，你一定能告诉我我的丈夫如何，他上那儿去已有三年啦。你肯定见过他吗？""噢，可不是吗，我见过他，不过那儿的人都混得不怎么样。他在放羊，放羊这活儿挺累挺忙。它们在山上乱跑，满山遍野经常迷路，他得跟在羊群后面，防止它们跑散了。他的衣服全都撕破了，马上就穿不住啦。那儿没有裁缝，圣彼得不让他们进来，你听过这故事。""谁能想到这个呢？"农妇禁不住哭了起来，"我跟你说，我要给他拿礼拜天的礼服，这衣服仍在家里的柜子里挂着呐。他可以穿上，那样看起来会庄重些。劳您驾，把衣服给他带去。""那可不太好办，"农夫正经地答，"人们不让把衣服带进天堂，到门口就被没收啦。""那么你听好，"农妇说，"昨天我把麦子卖了个好价钱，我想把钱给他。如果你把钱包藏在你的口袋里，没人知道你带着钱呢。""如果你没有其它的法子，"农夫答应，"我也只好帮你这个忙啦。""你坐在这儿别动，"她说，"我回家拿钱包，马上回来。我不坐在草垛上，我站在车上，这样会轻些，牛可以省点儿劲。"她赶着牛车走了，农夫想："这个女人是个十足的蠢货，如果她真把钱带来，我老婆可就万幸啦，她可以免去一顿揍。"不长时间，她拿着钱急急忙忙地回来了，她亲手把钱放到了他的口袋里。 对他的仗义相助，她是千感万谢，直到二人分手。

当农妇回到了家，碰见她的儿子从地里回来。 她告诉他她所遇到的意外之事，然后说："我真高兴有机会送点东西给我可怜的丈夫。谁会想到在天堂他还会缺衣少穿呢？"儿子满心惊诧。 "母亲，"他说，"不是每天都有人这样从天上下来的 ，我马上去看看他是不是还在那儿。 他必须告诉我天上是个什么样子，那儿的活儿是怎么干的。 "他给马套上鞍子，骑上马全速奔去。他看见农夫坐在一棵柳树下正要点包里的钱。"您看见那个从天堂上掉下来的人吗？ "年轻人朝他大声叫道。""是呀，"农夫回答，"他已经上路回去啦，他去那座山上，那儿要近一些；如果你快些骑，还能追上他。""哎呀，"年轻人说，"干了一整天的活，够累的了，刚才骑马到这儿，我是一点劲都没有啦。既然您认识那人，劳驾您骑我的马把他追回来。""啊哈！"农夫暗喜："这儿又来了一个没脑子的人！""这忙我怎能不帮呢？"说完他骑上马，一溜烟地跑了。 年轻人一直等到天黑，农夫还没回来。 "天堂来的人肯定很着急，不会回来啦。"他想，"毫无疑问那农夫让他把马也给我父亲带去啦。"他回了家，告诉母亲事情的经过，而且说把马也给父亲带去了，免得他经常跑来跑去的。 "你作得很好，"她夸奖道，"你的腿比他的年轻，你可以走路。"

分享到：