Eräällä kuninkaalla oli erin-omaisen ihana tytär, mutta tuo niin pöyhkeän ylpeä oli, ett'ei mikään kosia hänelle kelvannut. Toinen toisensa perästä häneltä sai rukkaset, ja päälliseksi hän heistä vielä pilkkaa teki. Kerta kuningas suuret pidot piti ja kutsui niihin sekä läheltä että kaukaa naima-haluisia miehiä. Arvonsa ja säätynsä mukaan he kaikki järjestettiin rivihin: ensimmäisiksi asetettiin kuninkaat, sitten herttuat, ruhtinaat, kreivit ja paronit sekä ali-päähän muut aateliset. Kuninkaan tytär nyt pitkin riviä astui kosioitansa katselemassa, mutta jokaisessa hänen mielestään oli jotakin moitittavaa. Yksi muka oli liian lihava; "tuo viini-tynnyri!" sanoi hän. Toinen liiaksi pitkä; "pitkä, hoikka hoipertelee, häälyvänä käyskentelee." Kolmas liian lyhyt; "lyhyt, paksu! kömpelö on taitamaton, hopero." Neljäs kovin kelmeä; "itse kalpea kuolema." Viides liiaksi puna-poskinen; "tuo vihainen kukko." Kuudes ei ollut tarpeeksi suora-vartaloinen; "uunin päällä vääräksi kuivunut kalikka." Ja näin hän jokaisessa jotakin moitti, mutta pilkkaili erittäinkin erästä kunnon kuningasta, joka rivissä seisoi ensimmäisenä, ja jonka leuka oli kasvanut hiukan koukkuun. "No tuo nyt vasta jonkin-näköinen!" huudahti hän nauraen, "ompa hänellä leuka semmoinen, kuin rastaalla noukka," ja siitä saakka tätä kuningasta ruvettiin 'Rastaanpartaksi' kutsumaan. Mutta vanha kuningas nähtyään, että hänen tyttärensä vain pilkkasi kaikkia sinne kokoontuneita kosioita eikä ainoastakaan huolinut, suuttui kovasti sekä vannoi, että tytön täytyisi mennä vaimoksi ensimmäiselle kerjäläiselle, joka linnaan sattuisi tulemaan.

 

Muutaman päivän kuluttua pelimanni linnan akkunan edustalle saapui sekä rupesi laulamaan, pientä almua saadaksensa. Kun kuningas tämän kuuli, sanoi hän: "käskekää miehen tulla sisälle." Silloin pelimanni likaisissa vaatteissaan astui linnahan, lauloi kuninkaalle ja hänen tyttärellensä sekä rukoili almua, laulamasta lakattuaan. Tuohon vastasi kuningas: "sinun laulus on minua niin miellyttänyt, että annan sinulle vaimoksi tyttäreni." Prinsessa pahasti pelästyi, mutta kuningas sanoi: "olen valalla vannonut, että sinun antaisin ensimmäiselle kerjäläiselle, mikä sattuisi tänne tulemaan, ja tämän valani minä myöskin pidän." Siinä ei auttanut vastustelemiset, pappia käytiin noutamassa ja prinsessan täytyi kohta mennä pelimannin kanssa vihille. Kun sitten tuo toimitus oli toimitettu, sanoi kuningas: "kerjäläisen vaimona sinun ei nyt enään sovi linnaani jäädä, vaan miehines sinun pitää täältä menemän matkoihis."

 

Kerjäläinen nyt talutti ulos linnasta tytön ja tämän täytyi jalkaisin lähteä hänen kanssansa edelleen. Kun he sitten isoon metsään tulivat, kysyi prinsessa:

"Kenen tämä metsä kaunis?"

"Sen Rastaanparta kuningas

on haltuhunsa voittanut;

nyt olis se sun omanas,

jos oisit hänen ottanut."

"Oi ylpeyden pettämä

nyt olen kurja tyttö mä,

kun sijasta tuon kuninkaan

sain kerjäläisen vaan."

Tuosta niitulle tulivat ja hän taas kysyi:

"Kenen tämä ihana niittu?"

"Sen Rastaanparta Kuningas

on haltuhunsa voittanut;

nyt olis se sun omanas,

jos oisit hänen ottanut."

"Oi ylpeyden pettämä

nyt olen, kurja tyttö mä,

kun sijasta tuon kuninkaan

sain kerjäläisen vaan."

Sitten ison kaupungin läpitse kulkivat, ja taas kysäsi tyttö:

"Kenen on tämä komea kaupunki?"

"Sen Rastaanparta kuningas

on haltuhunsa voittanut;

nyt sekin ois sun omanas,

jos hänen oisit ottanut."

"Oi ylpeyden pettämä

nyt olen, kurja tyttö mä,

kun sijasta tuon kuninkaan

sain kerjäläisen vaan."

"Enhän minä tuota kärsi, että sinä alin-omaa toista miestä ikävöitset," sanoi pelimanni, "on maar minussa sinulle hyvä kylliksi." Viimein pienen huoneen edustalle ennättivät, ja nytpä tyttö lausui:

"voi, voi noin pikkaisia tupoa!

Ken siellä saattanee asua?"

Pelimanni vastasi: "tämä minun huoneheni ja myöskin sinun; siinä tulemme yhdessä asumaan." Tytön kumartua täytyi päästäkseen tuosta matalasta ovesta sisälle. "Missä palveliat ovat?" kysyi kuninkaan-tytär. "Mitä palvelioita!" vastasi kerjäläinen, "itse sinun pitää tekemän, mitä tehdyksi tahdot. Toimita vain kohta valkea takkaan, pane pataan vettä ja keitä minulle ruokaa; minä kovin väsyksissäni olen." Mutta kuninkaan-tytär ei ollenkaan osannut valkeaa sytyttää eikä keitosta keittää, vaan täytyipä kerjäläisen itse ruveta apuun, jotenka välttävästi toimeen tultiin. Sitten kehnon ateriansa syötyään he makuulle menivät, mutta aamulla ani varahin kerjäläinen prinsessa paran herätti taloudesta huolta pitämään. Siten muutaman päivän huonosti elelivät, kunnes heiltä loppui varat kaikki. Mies silloin sanoi: "eipä, vaimoseni, tämä enään kelpaa, että täällä vain kulutamme, mitään ansaitsemata. Sinun pitää ruveta koppia tekemään." Hän sitten ulos meni, leikkasi sieltä pajuja ja toi net kotia; prinsessa nyt noita vääntelemään, mutta kovat pajut verille pistelivät hänen hempeät kätensä. "Kyllähän näkyy, ett ei tuosta mitään synny," sanoi mies, "rupea kehräämään, ehkä se työ sinulta paremmin sujuu." Tyttö siis rukin äärehen istui ja koetti kehrätä, mutta karkea lanka hänen hienot sormensa kohta leikkasi niin pahasti, että niistä veri rupesi juoksemaan. "Kas vain," mies tiuskasi, "eihän sinusta mihinkään työhön ole, sinä minun olet saattanut pahempaan kuin pulahan. Tahdompa kuitenkin vielä koettaa sekä ruveta ruukku- ja savi-astia-kauppaa pitämään; sinun tulee torilla istua tavaroitani myymässä." - "Voi," ajatteli prinsessa, "jos isäni valtakunnasta torille tulee väkeä ja näkee minun siellä istuvan kaupustelemassa, he vasta minua pilkannevat." Mutta eipä auttanut, nöyrtyen hänen täytyi tehtävänsä tehdä, kosk'ei häntä haluttanut nälkään kuoleminen. Ensi kerralla kaikki hyvin kävi, sillä koska vaimo ihanan kaunis oli, ihmiset kilvan ostelivat hänen tavaroitansa sekä maksoivat, mitä hän vain vaati, jopa moni hänelle rahaa jätti, vaikk'ei ottanutkaan yhtään astiaa. He nyt elivät voitostaan, niin kau'an kuin sitä kesti, sitten mies taas osti uusia astioita joukon. Vaimo torin kulmaan meni istumaan ja asetti ympärillensä astiat myytäviksi. Silloin juopunut husaari äkkiä tuli ratsastaen ja ajoi suoraa päätä astiain keskelle, siten särkein kaikki tuhanneksi murskaksi. Prinsessa itkemään rupesi eikä tuskissansa ymmärtänyt, mitä tekeminen. "Voi, voi, kuinka minun nyt käynee!" hän valitti, "mitä tästä mieheni sanonee?" Hän sitten kotia juoksi ja kertoi, mikä vahinko oli tapahtunut. "Kuka käskikin savi-astioita asettaa torin kulmahan!" torui mies, mutta sanoi sitten: "heitä nyt vain itkemiset, sillä minä kylläkin huomaan, ett'ei sinusta mihinkään laita työhön ole. Sempä tähden olen kuninkaan linnassa käynyt kysymässä, tarvittaisiinko siellä kyökki-piikaa, ja luvattiimpa sinut ottaa siihen virkaan; palkaksi olet ruokas saava."

 

Kuninkaan-tytär nyt kyökki-piiaksi rupesi, ja hänen täytyi kaikkia olla auttamassa sekä tehdä mitä raskahimpia töitä. Kumpaankin sivu-taskuunsa hän pikku ruukkusen pisti sekä kantoi niissä kotiansa, mitä hänelle ruo'an-loppuja annettiin, ja näillä hän miehinensä itseään elätti. Kerta kuninkaan vanhimman pojan häät oli vietettäviksi määrätty, ja tuo vaimo parka silloin salin oven suuhun meni seisomaan, pitoja katsellaksensa. Kun nyt siinä kynttilät valoansa levittelivät ja toinen toistansa koreampia vieraita yhä kokoontui huonehesen sekä loistavinta komeutta kaikkialla vallitsi, silloin hän suru-mielin ajatteli kovaa onneansa, kiroten itsekseen ylpeyttänsä ja kopeuttaan, joka hänen näin oli alentanut sekä kovaan kurjuuteen sysännyt. Niistä herkuista, joita siinä vaimon ohitse kahtia-päin kannettiin, palveliat hänelle toisinaan viskelivät muutamia muruja, ja hän net ruukkuseensa pisti, kotia vietäviksi. Yht'äkkiä astui esiin kuninkaan poika, silkkiin ja samettiin puettuna sekä kaulassa kulta-vitjat, ja huomattuaan oven suussa seisovan ihanan vaimon tämä kohta hänen käteensä tarttui, pyytäen häntä kanssansa tanssiin; mutta piika parka kielsi, pahasti pelästyen, sillä tunsipa hän prinssin Rastaanparta kuninkaaksi, joka häntä oli käynyt kosimassa ja jonka hän oli pilkaten hylännyt. Eipä kuitenkaan hänen vastustelemisestansa apua, vaan prinssi hänet veti salihin; silloin katkesi nauha, josta taskut riippuivat, ruukut laattialle kopsahtivat, ja soppa juoksemaan sekä leipä-palaset sinne tänne poukahtamaan. Ja kun salissa oliat tämän näkivät, syntyi yleinen nauru ja pilkkaileminen, josta vaimo raukka niin häpeämään, että hän ennen olisi suonut olevansa sadan syllän syvälle maahan vajonneena. Pyrkien pakohon hän ovesta ulos juoksi, mutta portailla hänet eräs mies saavutti sekä vei hänen takaisin; ja mieheen katsahtaissaan hän tuon heti tunsi Rastaanparta kuninkaaksi. Tämä hänelle ystävällisesti lausui: "älä pelkää! minä ja pelimanni, joka tuolla on huonossa hökkelissä sinun kanssas asunut, olemme sama mies; rakkaudesta sinuhun minä tuommoiseen muotoon itseni muutin, ja minähän olin tuo husaarikin, joka sinulta savi-astiat särki. Tämän kaiken tein sinun ylpeää mieltäs nöyryyttääkseni sekä rangaistakseni sinua tuosta pöyhkeydestä, jolla olit minua pilkannut." Prinsessa silloin rupesi katkerasti itkemään ja sanoi: "minä kovin väärin olen menetellyt enkä siis ansaitse olla sinun vaimonas." Mutta Rastaanparta lausui: "lohduta mieltäs, kovan onnen päivät jo ovat menojansa menneet; nyt on häitten viettämisen vuoro." Sitten kamari-rouvat tulivat ja pukivat tytön mitä komeimpiin vaatteihin, hänen isänsä hovikuntineen myöskin sinne saapui toivottamaan onnea tyttärelleen, tämä kun Rastaanparta kuninkaan puolisoksi pääsi, ja nytpä vasta oikea ilo alkoi. Se siitä vain puuttui, ett'ei siellä sinua eikä minua ollut.

 

从前，有一位国王，膝下有一个女儿，美丽非凡，却因此而傲慢无理，目中无人，求婚的人里没有谁中她的意。 她不但一个接一个地拒绝他们的美意，而且还对人家冷嘲热讽。

有一回，国王举行盛大宴会，邀请了各地所有希望结婚的男子。 先入席的是几个国王，接着入席的是王子、公爵、伯爵和男爵，最后入席的是其余所有应邀而来男子。 公主走过这个行列，可对每一位横挑鼻子竖挑眼，这位太胖啦，她就用轻蔑的口气说道："好一个啤酒桶。"那个呢，又高又瘦，她就评头论足地说道："活像一只大蚊子。"下一个呢，太矮啦……"五大三粗，笨手笨脚。"她又说道。 第四个呢，脸色太苍白啦，"一具死尸。"；第五个，脸太红润……"一只公火鸡。"第六个呢，身板儿不够直……"像一快放在炉子后面烤干的弯木头。"就这样，她看谁都不顺眼。

有一位国王，下巴长得有点儿翘，更是免不了遭到她的大肆嘲笑挖苦。 "我的天哪！"她一边放声大笑一边高声地说，"瞧这家伙的下巴呀，长得跟画眉嘴一模一样啊！"打那以后，这位国王就落了个诨名--画眉嘴。 老国王发现女儿只是在嘲弄人家，对每个前来求婚的人都嗤之以鼻，便大动干火，发誓要把她嫁给第一个上门来讨饭的叫花子。

几天以后，一个走街窜巷卖唱的人在王宫的窗下唱起歌来，想讨一点儿施舍。 国王听见了歌声，便吩咐把这个人带来见他。 卖唱的衣衫褴褛，肮脏龌龊 ，来到国王和公主面前唱了起来，唱完便恳求给他一点儿赏赐。

国王对他说："你的歌让我很开心，我就把我的女儿许配给你吧。"

公主一听，吓得浑身发抖，国王却接着说："我发过誓，要把她嫁给第一个到这儿来讨饭的叫花子，我得言而有信。"

抗旨不遵完全是徒劳的。 于是，请来了牧师，为公主和这个走街窜巷卖唱的人举行了婚礼。

婚礼结束后，国王说道："现在你已是一个叫花子的老婆了，不宜再留宫中。你和你丈夫快上路吧。"

叫花子牵着她的手往外就走，公主不得不跟着他离开了王宫。 他们俩来到一片大树林前面，公主问："这片树林是谁的？"

卖唱的便回答道：

"是那位心地善良的画眉嘴国王的呀，

要是你当初嫁给他，现在不就是你的吗？ "

公主听了回答说：

"我这个可怜的女孩子啊，当初有点儿翘尾巴，要是嫁给画眉嘴国王就好啦。"

随后，他们俩来到一片绿草地，公主又问："这片美丽的绿草地是谁的？"

"是那位心地善良的画眉嘴国王的呀，

要是你当初嫁给他，现在不就是你的吗？ "

于是，公主又唉声叹气地说：

"我这个可怜的女孩子啊，当初有点儿翘尾巴，要是嫁给画眉嘴国王就好啦。"

接着，他们俩来到一座大城市，公主又问："这座美丽的城市是谁的？"

"是那位心地善良的画眉嘴国王的呀，

要是你当初嫁给他，现在不就是你的吗？ "

公主听了说：

"我这个可怜的女孩子啊，当初有点儿翘尾巴，要是嫁给画眉嘴国王该多好啦。"

"你老是渴望嫁给另一个男人，"卖唱的说，"我听了真气愤。难道我配不上你吗？"

最后，他们俩来到一所很小的房子前，她大声地问：

"这么小的房子我还没见过，

天哪，它会是什么人的窝？

卖唱的回答说："这是我的房子，也是你的家，我们就共同生活在这里。"

房门又矮又小，公主进去时，不得不弯下腰来，不然就会碰了头。

"佣人在哪儿呢？"公主问道。

"哪来的佣人呀。"叫花子回答说，"干什么事你都得自己动手。喏，你得快点儿把火生起来，把水烧开，然后给我煮饭。我已经累得不行了。"

可是，公主哪里会生火煮饭呀，叫花子只得自己动手，不然就得挨饿。 他们的晚饭很简单，晚饭后，就休息了。 谁知第二天一大早，他就把她赶下床，逼着她做家务事。

他们就这样过了几天，吃完了所有的存粮，丈夫于是说："老婆，你看，咱们这样光吃饭，不挣钱，可怎么活下去呀，你来编筐子吧。"

说罢，他就出去砍了些柳枝，扛回家来。 公主开始编筐子，可柳枝又粗又硬，把她娇嫩的双手全弄伤了。

"我觉得，"丈夫说，"这样不行啊，别编筐子啦，你还是纺线吧，也许你会在行些。"

于是，她开始坐下来试着纺线，可是纱线很粗糙，把她柔软的手指勒得鲜血直流。

"你看看，"丈夫又说道，"这算怎么一回事嘛。你什么也干不了，娶了你当老婆，我算倒霉透啦。现在我得做一做陶器生意，卖锅碗瓢盆什么的。你呢，得到市场上去叫卖。"

"天哪，"她心想，"要是我父亲王国里的人来赶集，看到我在那儿叫卖锅碗瓢盆，他们一定会嘲笑我的！"

可是，又有什么别的出路呢？ 不然就得活活饿死。 一开始，她的生意还不错。 人们见她长得漂亮，都来买她的东西，而且连价也不还。 的确，有几个人付了钱，却又把锅子作为礼物送给她。

夫妻俩靠她卖来的钱生活了一段时间，然后丈夫又进了一批陶器。 她坐在市场的一个角落里，把锅碗瓢盆什么的摆放在自己的周围，叫卖起来。 谁知一个喝得醉熏熏的骑兵突然打这儿急驰而过，那匹马冲进她的货摊，把所有的陶器踩得粉碎。 公主放声大哭，束手无策。 "我的天呀，我该怎么办哪？"她呜咽着说，"我丈夫会怎么骂我呀。"于是，她跑回家里，跟丈夫说了自己的遭遇。

"你是一个卖陶器的小贩子，哭管什么用，"她丈夫说，"你什么活儿也干不了。我只得跑到咱们国王的宫殿里，打听了一下你能不能在那儿当个帮厨女佣。人家答应先试用一段时间，还有，你在那里可以白吃饭。"

这样一来，公主就变成了帮厨女佣。 她给大师傅打下手，干各种最脏的活儿。 她在衣服里缝了一个口袋，在口袋里放了一只带盖的罐子，每天把残羹剩饭盛在里面，带回家中糊口。

为了庆祝国王的长子满十八岁，国王举行了盛大的舞会。 在那个不同寻常的夜晚，可怜的年轻女佣躲在上面大厅的门后，偷偷地观望。 她目睹着蜡烛一根根点燃，宾客们一个个步入大厅，全都衣着华丽，光彩照人。 面对眼前富丽堂皇、令人眼花缭乱的景象，她不无哀伤地想起自己悲惨的命运，站在那里几乎泣不成声。 自己一向傲慢无理，目中无人，才落到今天这般贫穷凄惨的境地，她感到痛悔不已。 美味佳肴端进端出，香味扑鼻，她馋得口水直流，仆人们不时扔给她一些残渣剩菜，她便装进罐子里，准备带回家去。

国王的长子身着天鹅绒和绸缎衣服，衣服上镶嵌着钻石，脖子上挂着金项链，正朝大厅走去，发现这个可怜的女子站在门后，正偷偷地观望着舞会的情景，王子一把抓住她的手，要和她跳舞，她却不肯。 她认出这位王子正是曾经向她求过婚，被她嘲弄侮辱过的那个画眉嘴国王，不禁吓得浑身发抖。 可是，不管她怎样挣扎，王子还是硬将她拉进了舞厅。 不料，她用来系口袋的线绳，就在这时断了，罐子一下子滚了出来，汤汤水水流了一地，残渣剩菜撒得到处都是。 人们一见哄堂大笑，她成了众人的笑柄，羞愧得恨不得有个地缝钻进去。 她朝门口冲了过去，想要逃走，可在台阶上被一个男子拦住了去路，又给拉了回来。 她定睛一看，这个男子又是画眉嘴国王，国王用亲切和蔼的语气对她说：

"别怕，我和那个跟你生活在破破烂烂的小房子里的叫花子，原本是一个人哪。我很爱你，才乔装打扮成叫花子；那个喝得醉熏熏的、冲进你的货摊，把陶器踩得粉碎的骑兵，也是我呀。我做这些，全是为了克服你的傲慢无礼，惩罚你对新郎的嘲弄。"

公主听罢，痛哭流涕，抽泣着对国王说："我真是太不应该了，不配做您的妻子。"

画眉嘴国王却安慰她说："过去的已经过去了。现在我们就举行婚礼吧。"

分享到：