Kukko kanalle lausui: "nytpä jo pähkinät valmistuvat; lähtekäämme siis yhdessä ylös vuorelle, jotta kerrankin oikein kuvun täydeltä pähkinöitä saisimme, ennen-kuin orava net kaikki syö suuhunsa." - "No niin, lähdetään vain vaikka kohta," vastasi kana, "tuostapa vasta hupainen huvi-retki tulee!" Yhdessä sitten vuorelle menivät, ja koska kaunista ilmaa kesti koko päivän, viipyivät siellä iltaan saakka. Empä nyt tarkoin tiedä, olivatko liiaksi syöneet vai kopeusko heidät oli paisuttanut, mutta niinhän kuitenkin kävi, ettei heitä enään haluttanut jalkaisin tipsutella kotia, vaan rupesipa kukko pähkinän-kuorista pieniä vaunuja tekemään. Kun se sitten oli nuot valmiiksi saanut, meni kana niihin istumaan, sanoen kukolle: "sinunhan nyt sopii hevoseksi ruveta." - "No jopa joutavaa jotakin: ennen minä jalka-patikassa yksin tassuttelen kotia, kuin sinua vetää kingottamaan rupean; en maaren, tuohon en suinkaan suostu. Kutsin-laudalle kyllä menen istumaan ja otan kuskiksi ruvetakseni, mutta itse minäkö vetämään? mitäpäs vielä, akkaseni! -- eipä tuosta tuumasta iki-päivinä kystä kypsy."
Heidän siinä kinatessansa ankka kotkottaa kaakotteli: "te varas-roistot, kuka teidän käski tulla minun vuorelleni pähkinöitä syömään! malttakaappa vain, kyllähän tuosta saunan saatte!" ja hyökkäsi samassa kukon kimppuhun. Mutta kukko ei ollut arkalasta kotoisin, vaan rupesi ankkaa ankarasti ahdistelemaan ja löylytti sitä kannuksillansa niin pahanpäiväisesti, että se viimein nöyrtyi armoa anomaan sekä mielellänsä suostui rangaistukseksi menemään valjaihin vaunujen eteen. Kukko kutsin-laudalle kiipesi sekä rupesi ajajaksi, ja kelpo kyytiä sitten edellehen kiidettiin, kukon yhä huutaessa: "juokse, riennä, ankkaseni, minkä vain kyntes kestävät!" Kun kappaleen matkaa olivat kulkeneet, kohtasivat kaksi jalkaisin-astuvaa, nuppi-neulan ja silmä-neulan. "Hoi pidättäkää!" nämät huusivat sekä sanoivat sitten: "johan kohta tulee niin pilko pimeä, ett'emme edemmäksi enään osaa askeltakaan, ja ompa maantie kovin lokainen; pyydämme sentähden, sopisiko meidän päästä vaunuihin vähäksi matkaa; olemme olleet tuolla räätälien ravintolassa, ja oluen ääressä on tullut vähän viivytyksi." Koska olivat laihoja miehiä, jotka eivät isoa tilaa tarvinneet, otti kukko heidät molemmat vaunuihinsa, mutta täytyipä heidän kuitenkin luvata olla kukon ja kanan varpahia tallaamata. Myöhään illalla erään ravintolan kohdalle ennättivät, ja kosk'eivät tahtoneet yöllä kulkea edemmäksi ja ankka, joka ei jaloiltansa muutoinkaan erin kiitettävä ollut, jo rupesi sinne tänne hoipertelemaan, he nyt tuonne poikkesivat. Isäntä kyllä ensin verukkeita vähän veti, väittäen huonehiensa jo olevan vieraita liiaksikin täynnänsä ja ehkäpä itseksensä ajatellen: "eihän noissa ylhäistä herras-väkeä," mutta he makeita sanoja siinä laskivat, luvaten isännälle sen munan, minkä kana oli matkalla muninut, sekä että hän omaksensa saisi ankan, joka jok'ikinen päivä yhden munan munisi, ja hän sitten vihdoin myöntyi laskemaan heitä yöksi talohonsa. Nytpä oikein isostelemaan rupesivat tilaten nautittavaksensa jos jotakin. -- Varhain aamulla, kun vasta vähän hämärsi ja kaikki vielä unen helmoissa makasivat, herätti kukko kanasensa, otti munan sekä nokki sen rikki, ja yhdessä siinä sitten sisällön söivät; mutta kuoren heittivät takkaan. Tuosta tipsuttivat silmäneulan luoksi, joka vielä oli nukuksissa, ottivat sitä päästä kiinni ja pistivät sen isännän tuoli-tyynyhyn, mutta nuppineulan hänen pyyhin-liinaansa, sekä lensivät sitten, mitään hiiskumata kanervikon ylitse suoraa päätä matkoihinsa. Ankka, joka mieluimmin taivas-alla makasi ja sentähden oli pihalle jäänyt, kuuli heidän lentää lehahtavan pois, hieroi unen silmistänsä, riensi likeiseen purohon sekä läksi uimaan tiehensä; ja nytpä se kyllä pääsi liukkaammin liikkumaan, kuin eilen vaunuja vetäissänsä. Pari tuntia sittemmin isäntä vuoteeltansa nousi, pesi itsensä ja rupesi pyyhin-liinalla silmiänsä pyhkimään, mutta silloin nuppi-neula häntä kasvoihin pisti, piirtäen niihin punaisen piirun toisesta korvasta aina toiseen asti; sitten hän meni kyökkiin piippuansa sytyttämään, mutta tuskin hän takan viereen oli ennättänyt, jopa jo munan-kuoret poukahtivat häntä vasten silmiä. "Noh tänä aamuna vasta kaikki päätäni kohden pyrkii," tiuskasi hän ä'issänsä ja istahti noja-tuoliinsa; mutta vilppaimman vilppaasti hän sieltä taas pystyhyn hypähti, kovasti kiljahtaen: "ai voi tulimaista!" sillä silmä-neula oli häntä vielä pahemmin pistänyt eikä pistos tällä kertaa päähän sattunut. Nyt hän suuttui silmittömäksi ja rupesi eilen illalla tulleita vieraitansa arvelemaan näitten konnan-koukkujen virittäjäksi sekä riensi heitä hakemaan, mutta he jo kaikki olivat tipo tiessänsä. Isäntä silloin valan vannoi, ett'ei hän ikänänsä enään talohonsa laskisi roisto-väkeä, jotka kyllä osaavat tavaroita suuhunsa sutkia paljoltaankin, mutta jättävät kaikki maksamata ja kiitoksen verosta vielä kaupan-päällisiksi harjoittavat senkin seitsemän koiran-kuria.
有一次，公鸡对母鸡说："现在正是核桃成熟的时候，我们要趁着松鼠还没有把核桃全部吃完，赶紧进山去吃个够。""对呀，"母鸡答道，"走吧，我们可以好好地享受享受。"它们于是就上了山，而且因为天气晴朗，一直在山上呆到天黑。 不知道它们究竟是因为吃多了撑着呢，还是因为它们突然变得心高气傲起来，它们竟然不愿意步行回家。 公鸡用核桃壳做了一辆小车。 车子做好后，小母鸡坐了上去对公鸡说："你只管在前面拉车吧。""让我拉车？"公鸡嚷了起来，"我宁愿步行回家也不愿意拉车。不行，我决不答应！要我坐在车上当个车夫还可以，可要我拉车，这根本不可能。"
就在它们这样争论的时候，一只鸭子嘎嘎嘎地叫着对它们说："你们这两个小偷，是谁同意你们上我的核桃山的？等着，我要让你们吃点苦头！"它说着便张开阔嘴，向公鸡扑过去。 但是公鸡并非等闲之辈，毫不示弱地向鸭子反击，对着鸭子猛踢猛蹬，弄得鸭子只好低头求饶，并且愿意接受惩罚，给它们拉车。 小公鸡坐在车夫的位子上，高高地叫了一声："鸭子，尽量给我跑快点！"小车便飞快地向前驶去。 他们走了一程后，遇到了两个赶路的，一个是大头针，一个是缝衣针。 "停一停，停一停！"它俩喊道。 然后又说，天快要黑了，它们寸步难行，而且路上又脏得要命，所以问能不能搭一会儿车。 它俩还说，它们在城门口裁缝们常去的酒店里喝啤酒，结果呆得太晚了。 由于它俩都骨瘦如柴，占不了多少位子，公鸡便让它们上了车，条件是要它们保证不踩到它和母鸡的脚。 天黑了很久以后，它们来到了一家旅店前。 它们不愿意在黑夜里继续赶路，再加上鸭子的脚力又不行，跑起来已经是左摇右摆，它们便进了店里。 店主人起初提出了许多异议，说什么店已经住满了，而且他觉得它们不是什么高贵的客人。 可它们说了很多好话，说要把小母鸡在路上生的鸡蛋给他，还把每天能生一只蛋的鸭子留给他，他终于答应让它们在店里过夜。 第二天清早，天刚蒙蒙亮，大家都还在睡梦中，公鸡却叫醒了母鸡，取出那只鸡蛋，把它啄破，和母鸡一起把蛋吃进了肚子，再把蛋壳扔进火炉。 然后，它们来到还在沉睡的缝衣针旁，抓住它的脑袋，把它插进店老板椅子的坐垫中，又把大头针插在店老板的毛巾里。 做完这些后，公鸡和母鸡便飞快地逃走了。 鸭子因为喜欢睡在露天，所以晚上一直呆在院子里，没有进屋。 它听到公鸡和母鸡逃跑了，心里万分高兴。 它找到一条小溪，顺着它游了下去--这种旅行的方法当然要比拉车快多了。 几个小时之后，店老板才起来。 他洗了洗脸，准备用毛巾擦一擦，结果大头针从他的脸上划过，在他的脸上留下了一道直至耳根的长长的血印。 他走进厨房，想点燃烟斗，可当他走到火炉旁时，鸡蛋壳从火炉里蹦了出来，碰到了他的眼睛。 "今天早晨好像什么都跟我过不去。"他说，同时气呼呼地在他爷爷留给他的椅子上坐了下来。 可他立刻又跳了起来，而且叫着："哎哟！哎哟！"那缝衣针虽然没有扎着他的脸，却比大头针扎得更厉害。 他现在真的气坏了，不由得怀疑起昨天很晚才住进店来的那帮客人。 他去找它们，结果发现它们早已逃得无影无踪了。 他于是发誓说，他的店里今后决不再接待任何二流子，因为这帮家伙吃得多，不付一分钱，而且还忘恩负义地对你做恶作剧。
