Oli muinoin vanha kuningas, joka sairaana makasi ajatellen: "kuolintautiani tässä nyt varmaankin sairastelen." Sitten sanoi hän: "kutsukaa tyköni uskollinen Johannekseni." Tämä oli hänen rakkahin palveliansa, joka tuon nimensä oli saanut siitä, että hän koko elin-kautenansa oli hartahimman hartainta uskollisuutta osoittanut. Kun sitten palvelia oli hänen vuoteensa viereen saapunut, lausui kuningas: "Johannes, sinä uskollisimpani, hyvinhän tunnen, että loppuni lähenee, eikä minua enään huoleta muu mikään, kun poikani tulevaisuus; hän on vielä nuori eikä siis aina ymmärrä, mikä neuvoksi parahin, ja jollet sinä lupaa opettaa hänelle kaikkea, mitä hänen tulee tietää, sekä ruveta ikään-kuin hänen kasvatus-isäksensä, en minä saata levollisena, huoletonna nukkua kuoleman unehen." Uskollinen Johannes siihen vastasi: "minä en ole hänestä luopuva, vaan lupaan häntä uskollisesti palvella vaikka henkeni kaupalla." Silloin vanha kuningas sanoi: "nytpä tyytyväisenä rauhan majoihin muutan," ja lisäsi sitten vielä: "minun kuoltuani tulee sinun näyttää hänelle koko linna, kaikki kamarit, salit ja holvit sekä kaikki aartehet, mitä niissä ompi; mutta älä suinkaan näytä pitkän käytävän viimeistä kamaria, jossa Kultakaton kuninkaan tyttären kuvaa pidetään piiloitettuna. Jos hän sen saapi nähdä, on tulinen rakkaus hänen sydämmehensä syttyvä, hän on pyörtyvä ja tuon rakastettunsa tähden suuriin vaaroihin joutuva; koeta siis kaikin tavoin varjella häntä tuosta." Kättä lyöden uskollinen Johannes kuninkaalle lupauksensa toisti, ja tämän mieli nyt oli rauhoittunut, hän laski päänsä alas tyynylle ja kuoli.

 

Kun vanha kuningas oli hautaan saatettu, kertoi Johannes nuorelle kuninkaalle, mitä hän kuolin-vuoteen ääressä oli hänen isällensä luvannut, sekä lausui: "tämän totisesti tahdon täyttä ja vaikka henkeni kaupalla pysyä sinulle yhtä uskollisena, kuin olen hänellekkin ollut." Murhe-vuoden mentyä sanoi kuninkaallensa tuo uskollinen Johannes: "nyt on jo aika nähdäkses, mitä olet perinnöksi saanut; tahdompa sinulle näyttää isäsi linnan." Sitten hän nuoren kuninkaan johdatti ympäri linnaa kaikkialle sekä näytti hänelle kaikki aartehet ja loistavan komeat kamarit; yhden vain hän jätti näyttämätä, -- sen, missä oli tuo vaarallinen kuva. Mutta kuva oli semmoiselle paikalle asetettu, että se jo oven au'etessa kohta pisti silmihin, sekä niin ihanan ihana, että se oikein näytti elävältä ja liikkuvalta, eikä koko mailmassa sen suloisempaa eikä kaunihimpaa ollut. Kuningas kyllä huomasi, että uskollinen Johannes aina meni tuon oven ohitse sitä koskaan avaamata, ja kysyi sentähden: "miksis et tuota minulle koskaan avaa?" - "Siellä sen sisä-puolella on jotakin, josta sinä pahasti pelästyisit." Mutta kuningas vastasi: "olenhan nyt koko linnani nähnyt ja tahdompa sentähden myös tietää, mitä tuolla ompi," sekä hankki ovea väkisin avaamaan. Silloin häntä esteli uskollinen Johannes sanoen: "kuolemaisillansa olevalle isälles olen luvannut ettet pääsisi näkemään, mitä tuolla kamarissa on; siitä saattaisi sekä sinulle että minulle syntyä suuri onnettomuus." - "Voi," vastasi nuori kuningas, "jollen tuonne pääse sisälle, on varmaankin hukka minut perivä; en ole päivällä enkä öisin rauhaa saavuttava, ennen-kuin olen päässyt tuota katselemaan omin silmineni. Nyt en tästä liikahda paikaltani ennen kuin olet oven minulle avannut."

 

Silloin huomasi uskollinen Johannes, ett'ei enää mikään auttanut, sekä haki synkkä-mielisenä ja huo'aten isosta avain-kimpustansa avaimen. Sitten kamarin oven avattuansa astui hän edelle huonehesen, ajatellen, ett'ei kuningas saattaisi hänen takaansa nähdä kuvaa; mutta mitähän tuosta apua? kuningas varpahillensa nousi tirkistellen hänen olka-päänsä ylitse. Ja nähtyänsä neitosen kuvan, joka siinä ihanana seisoi kullasta ja kalleista kivistä kimallellen, vaipui tämä taintuneena maahan. Uskollinen Johannes hänen nyt nosti sylihinsä ja kantoi vuoteelle, surullisena ajattelen: "jopa kohtasi kova onni, mitähän tästä vielä syntynee!" Sitten hän häntä viinillä virkisti, kunnes kuningas taas tointui tainnoksistansa. Ensimmäiseksi sanakseen hän silloin lausui: "oi! kenenkä on tuo ihana kuva?" - "Se on Kultakaton kuninkaan tyttären," vastasi uskollinen Johannes. Nytpä kuningas jatkoi puhettansa: "minä häntä niin sydämmestäni rakastan, että, vaikka puitten kaikki lehdet kielin puhuisivat, net eivät kuitenkaan voisi sanoin selittää rakkauttani: henkeni heitän alttihiksi, saadakseni hänet omakseni. Olethan sinä Johannes uskollisimpani, sinun pitää auttaa minua."

 

Tuo uskollinen palvelia kau'an mietti, mihinkä toimeen nyt olisi ryhtyminen, sillä vaikeaa oli hänen mielestänsä päästä tämän kuninkaan-tyttären nähtäviinkään. Viimein keinon keksittyänsä sanoi hän kuninkaalle: "kaikki, mitä ompi hänen ympärillänsä, on pelkkä kultaa: pöydät, tuolit, ruoka-astiat, pikarit, maljat ja kaikki huone-kalut; sinulla on aartehistossas kultaa viisi tynnyrillistä, ota noista yksi ja pane valtakuntas kulta-sepät siitä valmistamaan astioita ja huonekaluja, kaikellaisia lintuja, metsän-otuksia ja kummallisia eläimiä, nuot häntä varmaankin miellyttänevät. Lähtekäämme sitten sinne, onneamme koettamaan." Kuningas tuosta kutsutti kaikki kulta-sepät luoksensa kokohon; he sitten olivat ahkerassa työssä yöt päivät, kunnes vihdoin valmistui mitä komeimpia kaluja. Nyt tuo uskollinen Johannes laivahan lastautti kaikki tyyni sekä puki kauppa-miehen vaatteet yllensä, ja kuninkaan täytyi tehdä samoin, jott'ei häntä tunnettaisi. Sitten läksivät meren toiselle puolen purjehtimaan ja matkustivat niin kau'an, kunnes viimein ennättivät siihen kaupunkiin, missä Kultakaton kuninkaan tytär oli asuntoa.

 

Uskollinen Johannes käski kuninkaan jäädä laivahan häntä odottamaan. "Luultavasti," sanoi hän, "tuon prinsessan muassani, pidä siis siitä huolta, että kaikki on hyvässä järjestyksessä, ja toimita, että kulta-astiat asetetaan näkyvihin sekä että laiva ylt'yleensä koristetaan." Sitten kokosi hän esi-liinaansa kaikellaista kulta-tavaraa, astui maalle ja meni suoraa päätä kuninkaalliseen linnaan. Kun hän linnan pihalle saapui, seisoi siinä kaivon ääressä ihana tyttö, joka kahteen kulta-ämpäriin vettä ammensi. Ja kun tämä kaivolta kääntyi kantaaksensa linnaan tuota kullan-kirkasta vettä, näki hän vierahan ja kysyi, kuka tuo oli. Vieras siihen vastasi: "minä olen kauppa-mies," aukaisi esi-liinaansa ja antoi hänen katsoa, mitä siinä oli. Tyttö nyt huudahti: "oi mitä ihanan kaunihia kulta-kaluja!" laski ämpärinsä maahan ja rupesi niitä katselemaan jokaista. Sitten hän lausui: "näitä teidän pitää näyttämän kuninkaan tyttärelle, sillä hän, joka kulta-kaluja vasta ihailee, varmaankin ostaa teiltä nuot kaikki," otti kauppiasta kädestä ja vei hänet linnahan, sillä tyttö oli kamari-neitsyt. Nähtyänsä tavarat tuli kuninkaan tytär aivan mieli-hyvilleen ja lausui: "nuothan ovat niin sievän sievästi tehtyjä, että ostan sinulta kaikki tyyni." Mutta uskollinen Johannes vastasi: "minä ainoastaan olen rikkaan, kauppiaan palvelia: mitä täällä on muassani, ompi aivan vähäpätöistä sen rinnalla, mitä isäntäni laivaan jäi, sillä sielläpä taiteellisimmasti tehtyä sekä kallihinta, mitä milloinkaan on kullasta valmistettu." Kuninkaan tytär nyt tahtoi, että kaikki tuotaisiin linnaan, mutta Johannes lausui: "tuohon tarvittaisiin monta päivää, sillä onhan niitä äärettömän paljolta, ja vieläpä niin monta saliakin, mihin net asetettaisiin, ett'ei linnassanne olisi tarpeeksi tilaa." Tästä prinsessan uteliaisuus ja halu niin kiihtyi kiihtymistänsä, että hän viimein virkahti: "saata minut tuonne laivahan, tekeepä minun mieleni itse lähteä sinne, katselemaan sinun herrasi tavarastoa."

 

Aivan mielissänsä uskollinen Johannes prinsessaa nyt saatti laivalle, ja häntä nähdessänsä kuningas havaitsi hänen olevan kuvaa paljoa ihanamman sekä joutui niin ihastuksiinsa, että sydäntä aivan kuoletti. Sitten prinsessa astui laivahan ja kuningas häntä johdatti tuonne sisälle, mutta Johannes jäi kannelle perämiehen viereen ja käski hänen laskea rannasta, kehoittaen: "levitä kaikki purjeet tuulen liehutettaviksi, jotta laiva oikein lentäköhön, ikään-kuin lintu ilmassa." Mutta kuningas prinsessalle tuolla kannen-alustassa näytteli kulta-astiat, jokaista yksitellen, vadit, pikarit, maljat, linnut, metsän-otukset ja nuot kummalliset eläimet. Monta tuntia kului sillä välin, noita kaikkia katseltaessa, eikä prinsessa ihastuksissansa huomannut, että laiva oli kulussa. Viimeiset nähtyänsä kiitti hän kauppiasta ja aikoi lähteä kotia; mutta kannelle ennätettyään hän huomasi, että laiva oli kaukana rannalta aavalla merellä ja täysin purjehin kiisi edellensä. "Voi," huusi hän pelästyneenä, "minä olen petettynä, minua on ryöstetty pois kotoani ja olempa kauppamiehen valtaan joutunut: kernaammin olisin toki kuollut!" Mutta kuningas tarttui hänen käteensä ja lausui: "enhän ole mikään kauppamies, vaan minä olen kuningas sekä yhtä suurta sukua kuin sinäkin, ja syy, miksi viekkaudella sinut hankin haltuhuni, oli ylen-palttinen rakkauteni. Jo ensi kerran, jolloin kuvasi sattui silmiini, lankesin tainnoksihin maahan." Tämän kuultuansa Kultakaton kuninkaan tytär mieltänsä malttoi, hänen sydämmensä muuttui suosiolliseksi ja aivan halusta hän sitten suostui rupeemaan ryöstäjänsä puolisoksi.

 

Mutta tapahtuipa, että heidän siinä purjehtiessansa aavan meren aaltoja uskollinen Johannes, kun hän keulassa istui soitellen, näki kolme karnetta lentelevän ilmassa laivan ohitse. Hän silloin soittamasta taukosi ja rupesi kuuntelemaan, mitä nuot keskenänsä haastelivat, sillä hän lintujen kieltä hyvin ymmärsi. Yksi roikkuen lausui: "katsokaappa, tuossa hän kotihinsa kuljettaa Kultakaton kuninkaan tytärtä." - "Niimpä niinkin," vastasi toinen, "mutta eihän tuo vielä ole prinsessaa omaksensa saanut." Siihen sanoi kolmas: "ompa hän kuitenkin jo hänen vallasansa; tuossa hän hänen rinnallansa istuu laivassa." Silloin ensimmäinen taas rupesi puhumaan ja huusi: "mitäpäs tuosta vielä apua! kun he maalle astuvat, tulee ruskea hevonen juosten häntä vastahan; silloin kuningas tahtoo nousta sen selkään ja, jos hän tuon tekee, on hevonen ylös ilmahan kiitävä ja hänet sinne vievä mennessänsä, eikä hän sitten ikänänsä enään saa nähdä neitostansa." Sanoipa siihen toinen: "eikö pelastumisen keinoa mitään?" - "Ompa vainen." kuului vastaus, "jos joku muu vilppaasti selkään hyppää, sieppaa vyöltänsä pistuolin ja sillä ampuu hevosen kuoliaksi, on nuori kuningas pelastettu. Mutta kukapa tuon tietää! ja jos joku sen tietäisi ja ilmoittaisi kuninkaalle, on hän polvista alkain aina varpaihin asti muuttuva kiveksi." Tuohon nyt toinen takasi: "tiedänhän minä vielä muutakin; vaikka hevonen tapettaisiinkin, eipä nuorelle kuninkaalle kuitenkaan ole hänen morsiantansa sallittu. Kun he yhdessä linnaan saapuvat on siellä maljassa sulhas-paita, joka näyttää ikään-kuin kullasta ja hopeasta kudotulta, mutta ompa se paljasta tuli-kiveä ja pikiä; jos hän tuon pukee yllensä, polttaa se hänet ihan poroksi." Lausui silloin kolmas: "eikö siis tuosta mitenkään käy pelastuminen?" - "Kyllä vainen," vastasi toinen, "jos joku kintahat kädessä kaappaa paidan ja viskaa sen tuleen poroksi palamaan, on nuori kuningas pelastettu. Mutta mitähän tuosta sen parempaa! joka sen tietää ja hänelle ilmoittaa, hän polvista muuttuu sydämmeen saakka kiveksi." Siihen sitten lisäsi kolmas: "minäpä vielä enemmän tiedän! vaikka, sulhas-paita poltettaisiinkin, ei nuori kuningas kuitenkaan vielä ole morsiantansa saanut omaksensa; kun vihkimisen perästä, tanssin aljettua kuninkaan nuori puoliso tanssata tipsuttelee, on hän yht'äkkiä vaaleneva ja ikään-kuin hengetönnä lankeava laattialle; jos ei siinä silloin kukaan häntä nosta laattialta ja ime hänen rinnastansa kolmea pisaraa verta sekä sitten sylje niitä suustansa, on hän kuoleva. Mutta jos joku, joka tuon ehkä tietänee, sen vain ilmaisee, muuttuu hänen koko ruumiinsa kiveksi kiireestä kanta-päihin." Tämän keskenään haasteltuansa, lensivät kaarneet edelleen ja uskollinen Johannes oli hyvin ymmärtänyt kaiken, mutta siitä hetkestä muuttui hän harva-puheiseksi ja murheelliseksi sillä jos hän herraltansa pitäisi salassa, mitä oli kuullut, joutuisi tuo kovan onnen kourihin, mutta jos hän tietonsa hänelle ilmoittaisi, täytyisi hänen heittää oma henkensä kuolemalle alttiiksi. Viimein hän sanoi itseksensä: "herrani tahdon minä pelastaa, vaikkapa siten itse perisinkin perikadon."

 

Heidän päästyänsä maihin sitten kävikin, kuten kaarneet olivat ennustaneet, sillä täyttä laukkaa tuli heitä vastahan juosten muhkea, ruskean-karvainen hevonen. "Noh oivallista onnea!" kuningas lausui, "tuohan on minun vievä linnaani," ja aikoi nousta sen selkähän, mutta ennen häntä ennättäen uskollinen Johannes ratsahille hypähti, veti vyöltään pistuolinsa ja ampui hevosen kuoliaksi. Silloin muut palveliat, jotka uskollista Johannesta kadehtivat, huusivat kuninkaalle: "hyi hävytöntä, joka tappoi tuon kauniin orihin, jonka selässä kuninkaan olisi sopinut linnaansa ratsastaa!" Mutta kuningas vastasi: "olkaa vaiti älkättekä häntä moittiko! hän on Johannes uskollisimpani! kukapa tietää, mitä hyvää tuosta." Sitten he kaikin menivät linnaan, ja olipa siellä salissa malja sekä maljassa sulhas-paita, joka näytti olevan kullasta, ja hopeasta kudottuna. Nuori kuningas nyt astui lähemmäksi, siihen käsin kajotaksensa, mutta uskollinen Johannes hänen työnsi pois tieltä, pisti kintahat käteensä, sieppasi paidan ja viskasi sen tulehen poroksi palamaan. Muut palveliat taas rupesivat nurisemaan ja sanoivat: "katsokaappa! johan tuo kuninkaan sulhas-paidan poltti." Mutta, nuori kuningas lausui: "kuka maar tietää, mitähän hyvää siitä minulle; laskekaa hänet rauhaan, hän on minun uskollinen Johannekseni." Sitten vietettiin häät: tanssi alkoi ja myöskin morsian meni joukkoon. Uskollinen Johannes nyt oli varuillansa, tarkasti katsellen hänen kasvojansa. Yht'äkkiä morsian vaaleni ja lankesi ikään-kuin kuolleena laattialle. Johannes silloin kiiruimman kautta riensi hänen luoksensa, nosti hänet syliinsä ja kantoi toiseen huonehesen, jonnekka hän hänen laski makaamaan, lankesi sitten polvillensa, imi hänen oikean-puolisesta rinnastansa kolme veri-pisaraa sekä sylki net suustansa. Kohta morsian taas rupesi hengittämään ja virkosi entisellensä, mutta nuori kuningas, joka tämän oli nähnyt eikä käsittänyt, miksi uskollinen Johannes oli näin menetellyt, suuttui kovasti ja huusi: "viskatkaa hänet vanki-huonehesen!" Seuraavana aamuna tuomittiin uskollinen Johannes ja vietiin hirtettäväksi. Kun hän nyt tuolla ylhäällä seisoi ja tuomio oli toimehen pantava, puhui hän: "ompa tavallista, että jokainen hengiltä tuomittu saapi ennen kuolemaansa vielä kerran puhua; suotaneenko minullekkin tuota armoa?" - "Kyllä," vastasi kuningas, "olkoon se sinulle sallittuna." Silloin sanoi Johannes: "syyttömästi on minua tuomittu ja aina olen uskollinen ollut," sekä kertoi sitten, mitenkä hän merellä oli kaarnehien keskustelun kuullut, sekä että hän herraansa pelastaakseen oli kaiken tuon tehnyt. Nytpä kuningas huutamaan: "oi Johannes uskollisimpani! armoa, armoa! tuokaa hänet alas!" Mutta viimeisen sanansa sanottuaan oli uskollinen Johannes mennyt hengettömäksi ja muuttunut kiveksi.

 

Tätä kovasti suri kuningas ja hänen puolisonsa, ja kuningas lausui: "voi miten pahasti olen hänen jaloa uskollisuuttansa palkinnut," sekä tuotti makuu-huonehesensa ja pystytti vuoteensa viereen kiveksi muuttuneen ystävänsä. Aina kun siihen hänen silmänsä saattui, rupesi hän itkemään ja huo'ahti: "voi jospa vain voisin sinut vielä saada taas henkihin, sinä Johannes uskollisempani!" Kuluihan sitten aikaa kotvasen, jopa synnytti kuninkaan puoliso kaksoiset, kaksi pikku poikaista, jotka kaunihisti kasvoivat vanhempiensa iloksi. Kerran kun kuninkaan puoliso oli kirkossa ja molemmat lapsukaiset istuivat isänsä vieressä leikitellen, katsahti tämä taas surullisena kivi-patsahan puoleen ja lausui huo'aten: "oi jospa sinut, Johannes uskollisimpani, vain voisin taas muuttaa eläväksi!" Silloin kivi puhkesi puhumaan ja vastasi: "voitpa kylläkin minut henkihin herättää, jos vain annat alttihiksi mitä sinulla on rakkahinta." Nytpä huudahti kuningas: "kaikki, mitä minulla on mailmassa, tahdon mielelläni uhrata sinun hyväkses." Kivi vieläkin pakisi: "jos omalla kädelläs hakkaat molemmilta lapsiltasi pään ja minua voitelet heidän verellänsä, olen minä taas elämään virkoava." Kuningas nyt kyllä kovasti pelästyi kuullessansa, että hänen tulisi omalla kädellään tappaa nuot rakkahat lapsukaisensa, mutta muistaen Johanneksen vilpitöntä rehellisyyttä sekä miten tuo uskollisin palvelia oli hänen hyväkseen heittänyt henkensä, paljasti hän miekkansa ja hakkasi omalla kädellänsä pojilta pään poikki. Ja kun hän sitten heidän verellänsä oli kiven voidellut, palasi siihen henki, ja uskollinen Johannes taas seisoi tervehenä hänen edessänsä. Mutta tämä kuninkaalle lausui: "sinun uskollisuutesi ei ole palkitsemata jäävä," otti lasten päät, asetti net paikoillehen ja voiteli haavat heidän verellänsä; siitä lapset ihan kohta entisellensä paranivat ja juoksentelivat iloisina, ikään-kuin eivät koskaan olisi mitään kovaa koettaneet. Nyt vasta kuningas oli iloissansa ja nähdessään puolisonsa tulevan piiloitti hän uskollisen Johanneksen sekä molemmat lapsensa isoon kaappihin. Kun tämä sitten huonehesen astui, kysyi kuningas: "oletko kirkossa rukoillut?" - "Olempa kyllä," vastasi puoliso, "mutta yhä ehtimiseen olen muistellut uskollista Johannesta, joka meidän tähtemme onnettomaksi joutui." Silloin sanoi kuningas: "rakas vaimoni, me voimme hänet henkihin herättää, mutta molempain pikku poikaistemme hengen hinnalla, heidät meidän täytyy heittää uhriksi." Nytpä kuningatar vaaleni ja hänen sydäntänsä vavahutti, mutta hän vastasi kuitenkin: "hänen suuren uskollisuutensa tähden ompi tuo meidän velvollisuutemme." Tämä kuningasta oikein ihastutti, että hänen puolisonsa oli samaa mieltä, kuin mitä hän itsekin oli ollut; hän nyt riensi kaappia avaamaan, laski sieltä esille lapset ja uskollisen Johanneksen sekä virkkoi: "kiitos olkoon Jumalan, joka on Johanneksen päästänyt noiduksista ja meille taas lahjoittanut lapsemme," ja kertoi puolisollensa, mitenkä tuo kaikki oli tapahtunut. Sitten he onnellisina elivät edellensä, kunnes heidät vihdoin kuolema korjasi.

 

很久以前，有个老国王生了重病，当他意识到自己剩下的时间已经不多时，就对身边的人说："传忠实的约翰进来见我。"忠实的约翰是一个仆人，老国王之所以这样称呼他，是因为他侍候国王很久了，而且非常忠诚可靠，也最受老国王喜爱。 当约翰来到床边时，国王说道："我忠实的约翰，我知道自己不行了。现在我放不下心的就是我的儿子，他还小，需要良师益友的辅助，除了你，我没有什么好托付的朋友了。如果你不发誓把他应该懂得的东西教给他，做他的干爹，我不能安然瞑目。"听到这些话，约翰说道："我决不会离他而去，我一定忠实地辅助他，即使献出我的生命也在所不惜。"国王欣然说道："现在我就放心了。我死后，你领着他把整座王宫的所有房间和库房，包括房子里的所有财宝看一遍。但要注意，有一间房子不能让他进去，就是那间挂有金屋公主画像的房间。如果他进去看了，就会深深地爱上她，并会因此而陷入万劫不复的险境。你千万要负起这个责任来。"当忠实的约翰再一次问老国王发誓以后，老国王安然地躺在枕头上死去了。

老国王被安葬之后，忠实的约翰把老国王临终前的一切嘱托和自己的誓言都告诉了年青的国王，并说道："我一定会忠实地执行自己的诺言，对你就像对你的父亲一样忠诚不二，即使献出自己的生命也在所不辞。"年青的国王哭泣着说：

"我永远也不会忘记你的忠心。"

丧事办完以后，忠实的约翰对他的小主人说："现在你应该看看你所继承的财产了，我带你去你父亲的宫殿里看看吧。"接着他引导小主人在王宫上上下下的各个地方都巡视了一遍，让他看过了所有的财富和豪华的房厅，唯独挂着图像的那间房子没有打开。 因为 ，那里面挂着的画像只要门一打开就看得见。 那画像画得实在是太美了，让人看了会有种呼之欲出的感觉，世界上再也没有什么东西比画上的女子更可爱、更美丽了。 年青的国王发现忠实的约翰总是直接走过这间房子，却并不打开房门，就问道："你为什么不打开这间房子呢？"他回答说："里面有会使你感到恐惧的东西。"但国王说："我已把整个王宫看完了，也想知道这里面是什么。"说完，他走上去用力要打开那扇房门，可忠实的约翰拉着他的后背说："在你父亲临终前我发过誓，无论如何也不能让你走进这间房子，否则你和我都会大难临头的。"年青的国王固执地说道："对我来说，最大的不幸就是不能进去看看，只要没有进去看，我就会日夜不得安宁，所以你不打开它，我就不走。"

忠实的约翰看到他再怎么劝说，年青的国王就是不肯离去，心里有了不祥的预感，沉重地叹了叹气，从一大串钥匙中找出一片钥匙，打开了这个房子的门。 门一打开，约翰便先走了进去，站在了国王和画像之间，希望能挡着画像不让国王看见，但年青的国王却踮着脚尖从他的肩头看过去，一下子就看到了公主的肖像。 目睹画上穿金戴银的少女如此美丽动人、娇艳妩媚的容貌，他心情激动极了，竟马上倒在楼板上昏了过去。 忠实的约翰赶紧将他扶起，把他抱到他自己的床上，心里一个劲地想："唉--！不幸已经降临在我们的头上，上帝啊！这可怎么办呢？"

经过努力，国王才好不容易被救醒，但他说的第一句话就是："那美丽画像上的少女是谁呀？"忠实的约翰回答说："那是金屋国王女儿的画像。"国王又继续问道："我太爱她了，就是树上的叶子全部变成我的舌头也难以诉说我对她的爱恋。我要去找她！哪怕是冒着生命危险也要去找她！你是我忠实的朋友，你必须帮助我。"

对于如何来帮助年青的国王，满足他的愿望，约翰思考了很久，最后他对国王说："据传说，她周围的一切用具都是金子做的：桌子、凳子、杯子、碟子和屋子里的所有东西都是金质的 ，并且她还在不停地寻求新的财宝。 你现在贮藏了许多金子，找一些工匠把这些金子做成各种容器和珍禽异兽，然后我们带着这些财宝去碰碰运气吧。 "于是，国王下令找来了所有技艺高超的金匠，他们夜以继日地用金子赶制各种工艺品，终于把金子都做成了最漂亮的珍玩。忠实的约翰把它们都装上一条大船，他和国王都换上商人的服饰，这样别人也就不可能认出他们了。

一切准备停当后，他们扬帆出海了。 经过昼夜不停的航行，他们终于找到了金屋国王管辖的领地。 船靠岸后，忠实的约翰要国王待在船上等着他回来，他说："或许我有可能把金屋公主带来，因此，你们要把船内收拾整齐，将金器珍玩摆设出来，整条船都要用它们装饰起来。"接着他把每样金制品都拿了一个放进篮子里，上岸向王宫走去。

当他来到城堡的大院时，看见一口井边站着一个漂亮的少女，她正提着两只金桶在井里打水。 就在少女担着金光闪闪的水桶转过身时，她也看到了这个陌生人，她问他是谁。 他走上前去说道："我是一个商人。"说罢打开篮子，让她来看篮子里的东西。 少女一看，惊奇地叫道："嗬！多么漂亮的东西呀！"她放下水桶，把一件又一件金器看过之后说道："国王的女儿最喜欢这些东西了，应该让她看看，她会把这些全都买下的。"说完，她牵着他的手，把他带进了王宫，因为她是国王女儿的一名侍女，她向卫兵说明情况之后，他们就放行了。

公主看过他带的这些货样后，非常兴奋地说道："太漂亮了，我要把它们全买下。"忠实的约翰说道："我只是一位富商的仆人，我带的这些和他放在船上的比根本算不了什么，他那儿还有你从来没有见过的最精致最昂贵的金制工艺品哩！"公主听了之后 ，要他把所有的东西都拿上岸来，但他说道："要拿的话得要不少天才能卸完，因为太多了，就是把它们放在这儿最大的房间里也放不下呀。"他这一说，公主的好奇心和欲望越发大了，忍不住说道："带我到你们的船上去吧，我要亲自看看你主人的货物。"

忠实的约翰非常高兴，引着她来到岸边。 当国王看见她时，他觉得自己的心都要跳出嗓子眼了，情不自禁地马上迎了上去。 公主一上船他就引她进船舱去了。 忠实的约翰来到船尾找着舵手，令他马上起航，"张满风帆！"他喊道，"让船在波涛中像鸟儿在空中飞行一样地前进。"

国王把船上的金制品一件一件地拿给公主过目，其中有各种各样的碟子、杯子、盆子和珍禽异兽等等。 公主满心欢喜地欣赏着每一件艺术珍品，一点也没有察觉船离岸起航。 几个小时过去了，在看完所有的东西后，她很有礼貌地对这个商人表示了谢意，说她应该回家了。 可当她走出船舱、来到船头时，才发现船早已离岸，此刻船正张满风帆在茫茫大海上飞速航行。 公主吓得尖声叫道："上帝啊！我被诱骗了，被拐走了，落进了一个流动商贩的掌握之中，我宁可死去。"但国王却拉着她的手说道："我不是一个商人，我是一个国王，和你一样出身于王室。用这种蒙骗你的方法把你带出来，是因为我非常非常地爱你。当第一次看到你的画像时我就情不自禁地昏倒在地上。"金屋公主听完后，这才放下心来。 经过交谈了解，她很快也倾心于他，愿意嫁给他做妻子了。

但就在他们在茫茫大海上航行之时，却发生了这样一件事情。 这天，忠实的约翰正坐在船头吹奏他的长笛，突然看见三只渡鸦在天空中向他飞过来，嘴里不停地叽叽喳喳。 约翰懂得鸟语 ，所以，他马上停止吹奏，留心听着渡鸦之间的对话。 第一只渡鸦说："他去了！他赢得了金屋公主的爱，让他去吧！"第二只渡鸦说："不！他这一去，仍然得不到公主。"第三只渡鸦说："他这一去，一定能娶她，你们看他俩在船上并肩在一起的亲热样子吧！"接着第一只渡鸦又开口说道："那对他有什么用？不信你就看吧，当他们登上岸后，会有一匹红棕色的马向他跑来。看到那匹马，他肯定会骑上去。只要他骑上那匹马，那马就会载着他跳到空中去，他就再也别想看到他的爱人了。"第二只渡鸦接着说道："正是这样！正是这样！但有什么办法吗？"第一只渡鸦说："有，有！如果有人坐上那匹马，抽出插在马鞍里的匕首把马刺死，年青的国王才能得救，可有谁知道呢？就是有人知道，谁又会告诉他呢？因为只要他将此事告诉国王，并因此而救了国王的命，那么，他的腿从脚趾到膝部整个都会变成石头。"第二只渡鸦说："正是这样，正是这样！但我还知道别的哩！尽管那马死了，国王还是娶不到新娘。因为当他们一起走进王宫时，就会看到睡椅上有一套新婚礼服，那套礼服看起来就像用金子和银子编织而成的，其实那都是一些硫磺和沥膏。只要他穿上那套礼服，礼服就会把他烧死，一直烧到骨髓里面去。"第三只渡鸦说道："哎呀呀！难道就没救了吗？"第二只渡鸦说："哦！有，有！如果有人抢上前去，抓起礼服把它们扔进火盆里去，年青的国王就得救了。但那有什么用呢？要是有谁知道，并告诉了这个人，他按这种办法救了国王，那他的身体从膝盖到胸部都会变成石头，谁又会这样干呢？"第三只渡鸦又说道："还有，还有！我知道的还要多一些哩！即使礼服被烧掉了，但国王仍然娶不成新娘。因为，在结婚典礼之后，当舞会开始时，只要年青的王后上去跳舞，她马上会倒在地上，脸色苍白得像死人一样。不过，这时要是有人上前扶起她，从她的右乳房中吸出三滴血，她才不会死去。但要是有谁知道这些，又将这个方法告诉某个人，这个人按这个方法救了新娘，那他的身体从脚尖到头顶都会变成石头。"接着，渡鸦拍着翅膀飞走了。 忠实的约翰已听懂了一切，他开始犯愁了，可他并没有把他听到的事情告诉他的主人。 因为他知道如果告诉了他，他一定会舍生救自己，最后他自言自语地说："我一定要忠实地执行我的诺言，那怕付出自己的生命也要救我的主人。"

在他们上岸后，渡鸦的预言应验了，岸边突然跳出一匹神俊的红棕色马来，国王喊道："快看，他一定会把我们送到王宫去的。"说完就要去上马。 说时迟，那时快，忠实的约翰抢在他之前骑上马，抽出匕首把马杀死了。 国王的其他仆人原来就对他很嫉妒，这一来，他们都叫道："他杀死送国王回宫的骏马，太不像话了！"但国王却说道："让他去做吧，他是我忠实的约翰，谁知道他这样做不是为了有好的结果呢？"

当他们来到王宫，看见有间房子的靠椅上放着一套漂亮的礼服，礼服闪烁着金色和银色的光芒。 年青的国王走上前去准备把它们拿起来，但忠实的约翰却把它们一把抓过，扔进火里烧掉了。 其他的仆人又咕哝着说："看吧，现在他又把结婚礼服给烧掉了。"但国王还是说道："谁知道他这么做是为了什么呢？让他做吧！他是我忠实的仆人约翰。"

结婚盛典举行后，舞会开始了，新娘一走进舞场，约翰就全神贯注地盯着她的脸，突然间 ，新娘脸色苍白，就像死了一样倒在地上。 约翰迅速地弹身向她跃去，将她挟起，抱着她来到内室一张靠椅上，从她的右乳房中吸出了三滴血。 新娘又开始呼吸，并活了过来。 但年青的国王看到了全部过程，他不知道忠实的约翰为什么要这样做，只是对他的胆大妄为非常气愤，便下令说道："把他关到牢房里去。"

第二天上午，忠实的约翰被押出牢房，推到了绞刑架前，面对绞刑架，他说道："在我死之前，我可以说件事吗？"国王回答说："准许你的请求。"于是，约翰将在海上听到渡鸦的对话以及他如何决心救自己主子的全部经过都说了出来，最后他说道："我现在受到了错误的判决，但我自始至终都是忠实而真诚的。"

当听完约翰的叙述，国王大声呼喊道："哎呀！我最忠实的约翰！请原谅我！请原谅我！快把他放下来！"但就在忠实的约翰说完最后一句话之后，他倒下去变成了一块没有生命的石头。 国王和王后趴在石像上悲痛不已，国王说道："天哪！我竟然以这种忘恩负义的方法来对待你的忠诚呀！"他令人将石像扶起，抬到了他的卧室，安放在自己的床边，使自己能经常看到它、哀悼它。 他对石像说："唉--！我忠实的约翰，但愿我能让你复活！"

过了一年，王后生下了两个双胞胎儿子，看着他们慢慢长大，她心里高兴极了。 有一天，她去了教堂 ，两个儿子和国王待在王宫里。 小家伙到处玩耍，国王对着石像唉声叹气，哭泣着说道："唉，我忠实的约翰，但愿我能够让你复活！"这一次，石像竟开始说话了，它说道："国王啊！要是你为我能舍弃你最亲爱的人儿，就能让我复活。"国王一听，坚定地说道："为了你，我愿付出世界上的任何东西。""既然这样，"石像说道，"只要你砍下你两个孩子的头，将他们的血洒在我身上，我就会复活了。"听到这里，国王马上震惊起来，但他想到忠实的约翰是为他而死去的，想到他对自己忠心耿耿、誓死如归的高尚品行，便站直身来，拔出佩剑，准备去砍下他两个孩子的头，将他们的血洒在石像上。 但就在他拔出佩剑的一刹那，忠实的约翰复活了，他站在国王的面前，挡住了他的去路，说道："你的真心诚意应该得到报答。"两个孩子仍欢蹦活跳、喧闹嘻戏着，就像什么事也没有发生过一样。

国王满心欢喜。 当他看到王后回来了，就想试一试她。 他把忠实的约翰和两个儿子藏进了一个大衣橱里面。 当走她进房子后，他对她说："你去教堂祈祷了吗？"王后回答："是的，我总是思念着忠实的约翰，想着他对我们的忠诚。"国王说道："亲爱的夫人，我们能够使约翰复活，但必须以我们小儿子的死作代价，要救他就得舍去他们。"王后听了大吃一惊，脸唰地变得毫无血色，但她仍坚定地说道："只好这样了，没有他无私的忠心与真诚，就没有我们的今天，没有我们的小孩。"国王欣喜若狂地欢呼起来，因为妻子和自己的想法完全一样。 他马上跑去打开衣橱，把两个孩子和忠实的约翰放了出来，说道："上帝也会为此而感到骄傲！他又和我们在一起了，我们的儿子也安然无恙。"接着他把全部经过告诉了她，大家高高兴兴欢地欢聚一堂，生活又充满了幸福和快乐。

分享到：