Synkän metsän rinteellä asui puun-hakkaaja vaimoinensa, ja heillä oli yksi ainoa lapsi, kolmi-vuotias tyttönen. Mutta he olivat niin köyhiä, että jopa joka-päiväinen leipä heiltä puuttui, eivätkä tietänehet, miten lapsellensa ruoka hankkisivat. Eräänä aamuna meni puun-hakkaaja suru-mielin metsään työhönsä, ja hänen siinä puita hakatessaan ilmaantui äkkiä hänen eteensä ihana, jalo vaimo, jolla oli päässä loistavista tähdistä tehty kruunu. Hän puhui miehelle: "minä olen Neitsy Maaria, Jesus lapsen äiti; sinä olet köyhä ja kovin varaton, anna minulle lapses, minä tahdon hänen ottaa myötäni, olla hänen äitinänsä sekä pitää hänestä huolta." Puunhakkaaja totteli, kävi lastansa noutamassa ja antoi hänen Neitsy Maarialle, joka vei lapsen mukaansa ylös taivahasen. Siellä hänen oli hyvä ollaksensa, hän söi sokeri-leipää ja joi rieska-maitoa, hänen vaatteensa olivat kullasta kudotuita ja enkelit hänen leikki-kumppaneinansa. Kun tyttö näin oli neljätoista-vuotiaaksi ehtinyt, kutsui Neitsy Maaria hänen kerran luoksensa ja lausui: "rakas lapsi, minä ai'on pitkälle matkalle, ota sinä siis talteesi taivaan-valtakunnan kolmentoista oven avaimet; kaksitoista ovea sinun on lupa avata sekä katsella niitten sisä-puolella olevaa loistoa ja ihanuutta, mutta kolmattatoista, johonka tämä pieni avain kuuluu, kiellän sinua avaamasta; varo vain, ettet sitä aukaise, sillä muutoin on sinulle kovan onnen päivä koittava." Tyttö lupasi olla kuuliainen, ja kun sitten Neitsy Maaria oli lähtenyt, rupesi hän taivaan-valtakunnan asunnoita katsastamaan; joka päivä hän yhden oven avasi, kunnes oli kahdessatoista huoneessa käynyt. Mutta jokaisessa istui apostoli valon ja loistehen ympäröitsemänä. Riemua tytössä synnytti kaikki tämä loistava komeus, ja myöskin enkelit, jotka aina häntä seurasivat ja riemuitsivat hänen kanssansa. Nyt oli ainoastaan tuo kielletty ovi avaamata, häntä kovasti halutti tietää, mitähän sen takana olikaan kätkettynä, ja sempä tähden sanoi hän enkeleille: "oikein en sitä ai'o avata, tahtoisimpa vain vähän raolle, saadakseni sitten siitä hiukan tirkistää." - "Älä millään muotoa," vastasi enkelit, "syntiähän tuo olisi; Neitsy Maaria on sen kieltänyt ja siitä varmaankin sinulle syntyisi onnettomuutta." Silloin hän vaikeni, mutta halu ja uteliaisuus eivät hänen sydämmessänsä vai'enneet, vaan sitä oikein nakersivat ja kalvasivat eivätkä sille rauhan rahtua suoneet. Ja kun enkelit kerran olivat ulos lähteneet, ajatteli hän: "olenhan nyt ihan yksinäni ja sopiipa siis kerran sinne kurkistaa, eihän sitä kukaan tiedä, vaikka tuon tekisinkin." Hän haki avaimen, ja kun se hänellä oli kädessä, pisti hän sen myös lukkuhun, ja kun siinä kerran avain oli, ei hän myöskään malttanut olla sitä vähän vääntämätä. Nytpä ovi yhtäkkiä aukeni ja hän näki Kolminaisuuden istuvan tulenliekissä ja loistossa. Kummastellen hän tätä kaikkea katseli ja kajosi sitten sormellaan kirkkautehen pikku hiukkasen, mutta sormi silloin joutui ihan kullatuksi. Kova tuska hänen nyt valloitti, pikaisesti hän paiskasi oven kiinni ja juoksi tiehensä. Tuska ei kuitenkaan enään ottanut hellittääksensä, vaikka hän kuinkakin koetti, ja sydän hänessä levottomasti tykytti eikä entistä rauhaansa saavuttanut; myöskin kulta oli tarttunut kiinni hänen sormeensa eikä enään lähtenyt, vaikka hän pesten ja hieroen kyllä pani parastansa.
Eipä aikaakaan, johan Neitsy Maaria matkaltansa palasi. Hän kutsui tytön luoksensa ja vaati häneltä taivaan-valtakunnan avaimet. Kun tämä nyt avain-kimpun antoi, katsoi Maaria häntä silmihin ja lausui: "ethän kuitenkaan ole kolmannenkin-toista huonehen ovea avannut?" - "En," vastasi tyttö. Silloin Maaria kätensä laski hänen sydämmellensä, tunsi, mitenkä se kovasti tykytti, ja huomasi selvään, että tyttö oli hänen käskynsä rikkonut ja avannut oven. Sempä tähden hän vielä toistamiseen kysäsi: "etkö varmaankaan ole tuota tehnyt?" - "En," väitti tyttö nytkin. Silloimpa huomasi Maaria sormen, jota taivaallinen tuli oli kullannut, ja näki vieläkin selvemmäksi, että tyttönen oli syntiä tehnyt, sekä kysyi kolmannen kerran: "etkö tottakaan ole tuolla käynyt?" - "En," vastasi tyttö vielä kolmannen erän. Neitsy Maaria siihen virkkoi: "sinä et ole minua totellut ja oletpa vielä valehdellutkin etkä siis enään ole kelvollinen olemaan taivaassa."
Silloin tyttönen vaipui sikeään uneen ja herätessänsä hän makasi keskellä erä-maata alhaalla maan päällä. Hän koetti huutaa, mutta hänen suustansa ei äänen hiiskaustakaan lähtenyt, hän kavahti pystyhyn ja tahtoi juosta pois, mutta, minne-päin ikänänsä hän kääntyi, aina oli siinä häntä estämässä tiheät orjantappura-pensastot, joittenka läpi hänen oli ihan mahdoton päästä. Tuon erä-maan keskellä seisoi vanha, ontelo puu; sen täytyi hänelle kelvata asunnoksi. Yön pimetessä hän sinne hiipi sisälle, ja kun tuuli riehui tahi vettä virtana sateli, oli hänellä siinä suojansa. Mutta surkean surkeaa elämää tämä oli, ja kun hänen mieleensä muistui taivaan ihanuudet sekä miten hän siellä enkelien seurassa oli leikkiellyt, silloimpa hän purskahti katkerasti itkemään. Juuria ja metsä-marjoja hänellä oli ainoana ravintonansa, niitä hän kävi haeskelemassa kaikkialta, minne vain pääsi. Syksyllä kokoili hän puista varisseita pähkinöitä ja lehtiä sekä kantoi net luolaansa; pähkinät olivat talvella hänen ruokanansa, ja kun lumi ja jää maan peittivät, silloin hän, kuten pieni eläin parka, pujahti lehti-kasahan, ettei hänen tulisi vilu. Piampa häneltä vaatteetkin kuluivat repaleiksi ja putosivat hänen yltänsä riepu toisensa perästä. Mutta kun aurinko taas lämpimästi paistoi, meni hän ulos sekä istahti puun juurelle, ja hänen pitkät hiuksensa ikään-kuin vaippa häntä ylt'ympäri verhosivat. Näin hän mailman tuskaa ja kurjuutta kokein istuskeli vuosikausia.
Kerran, jolloinka puut taas nuoren viheriöinä rehoittivat, kävi metsässä tuon maan kuningas metsästämässä, ajaen kaurista takaa, ja kun se oli paennut siihen pensastoon, joka tuota onttoa puuta ympäröitsi, astui hän alas ratsahilta, kiskoi pensahat erillensä ja raivasi miekallaan itsellensä tietä. Siten varvikon läpi päästyänsä näki hän puun suojassa istuvan ihmeen-ihanan naisen, jota kanta-päihin asti peitteli hänen kullan-kellertävät hiuksensa. Kummastellen kuningas paikalle pysähtyi ja katseli ihastuksissansa tyttöä sekä puhutteli häntä sitten, kysyen: "Kuka olet? miksi täällä erä-maassa istuskelet?" Tyttö ei mitään vastannut, sillä äänen-hiiskaustakaan ei hän kyennyt suustansa saamaan. Kuningas vielä lausui: "tahdotko minua seurata minun linnaani?" Silloin tuo vain hiukan nyykäytti päätänsä. Kuningas nyt otti tytön sylihinsä, kantoi hänet hevosensa selkään ja ratsasti hänen kanssansa kotia. Tultuansa kuninkaalliseen linnaansa puetti hän kauniit vaatteet hänen päällensä ja antoi hänelle yllin kyllin jos jotakin. Ja vaikk'ei tyttönen toki osannutkaan puhua, oli hän kuitenkin niin ihana ja suloinen, että kuningas häntä rupesi sydämmellisesti rakastamaan, eikä aikaakaan, jopa otti hänet puolisoksensa.
Kun oli vuoden vaalo kulunut, synnytti kuninkaan puoliso pojan. Kun hän sitten seuraavana yönä yksin makasi vuoteellansa, ilmestyi hänelle Neitsy Maaria puhuen: "jos tahdot toden tunnustaa sekä myöntää, että avasit oven, jota avaamasta sinua oli kielletty, niin minä kieles kahlehet katkaisen ja palautan sinuhun puheen-voiman, mutta jos pysyt synnissä ja uppiniskaisena valehtelet, vien sinun äsken syntyneen lapses mukahani." Silloin kuninkaannalle puheen-lahja suotiin, mutta hän pysyi paatuneena sekä vastasi: "empä olekkaan tuota kiellettyä ovea avannut," ja nyt Neitsy Maaria otti lapsukaisen hänen sylistänsä ja katosi. Seuraavana aamuna, koska ei lasta löytynyt mistään, syntyi kansassa huhu semmoinen, että kuninkaanna oli ihmis-syöjä ja oman lapsensa murhaaja. Hän kyllä kaiken kuuli, vaan ei kyennyt mitään vastaamaan, mutta kuningas ei ottanut tuota huhua uskoakseensa, sillä hän hellästi rakasti puolisoansa.
Vuoden päästä kuninkaanna toisen pojan synnytti. Yöllä astui taas Neitsy Maaria hänen eteensä ja lausui: "jos myönnyt tunnustamaan, että olet kielletyn oven avannut, tahdon sinulle antaa sinun lapsesi takaisin sekä kirvottaa kielesi sitehet, mutta jos valehdellen pysyt synnissäs, vien minä myös tuon äsken syntyneenkin mukaani." Silloin kuninkaana taas vastasi: "en suinkaan, minä en ole tuota kiellettyä ovea avannut," ja Maaria otti lapsen hänen sylistänsä ja vei sen taivahasen. Aamulla, kun kansa kuuli, että toistamiseen oli lapsi kadonnut, juteltiin julkisesti, että oma äiti sen muka oli syönyt, ja kuninkaan neuvon-antajat pyysivät, että hän tuomittavaksi saatettaisiin. Mutta kuningas puolisoansa niin rakasti, ett'ei hän ottanut tuota uskoaksensa, ja kielsi kuoleman- rangaistuksen uhalla neuvon-antajiansa siitä sen enempää puhumasta.
Kolmantena vuonna kuninkaan puoliso ihanan kaunihin pikku tyttären synnytti; silloimpa taas ilmestyi yöllä Neitsy Maaria ja sanoi: "seuraa minua." Hän otti häntä kädestä kiinni, vei hänet taivahasen ja näytti hänelle molemmat hänen vanhemmat lapsensa, jotka maa-palloa leikki-kalunansa vieritellen hänelle hymyilivät. Riemu tuosta kuninkaannan sydäntä sykäytti, ja Neitsy Maaria lausui: "jos nyt suostut tunnustamaan, että avasit sen oven, jota sinua kielsin avaamasta, annampa sinulle jälleen molemmat poikasi." Mutta kuninkaanna kolmannen kerran vastasi: "en, minä en ole tuota kiellettyä ovea avannut." Silloin Maaria hänen taas laski taivaasta alas maan päälle sekä korjasi haltuhunsa myös hänen kolmannenkin lapsensa.
Seuraavana aamuna, kun tuosta saatiin tieto, huusi koko kansa ääneensä: "kuninkaan puoliso, on ihmis-syöjä, hän on välttämättömästi tuomittavaksi toimitettava!" eikä kuningas enään saattanut olla neuvon-antajiensa mieltä noudattamata. Hänen puolisonsa tuotiin tuomio-istuimen etehen tutkittavaksi, ja koska ei hän mitään vastannut eikä saattanut itseänsä puolustaa, tuomittiin hän poltto-rovion omaksi. Puita kannettiin kokohon ja kun hän oli paaluun sidottu kiinni ja valkea rupesi hänen ympärillänsä palamaan, silloin suli ylpeyden kova jää-kuori, katumus hänen sydämmensä valloitti ja hän ajatteli: "jospa vain ennen kuolemaani saisin tunnustaa tuon oven avanneeni!" Silloin hänehen puheen-lahja palasi, ja hän huusi ääneensä: "tosin, Maaria, minä olen sen tehnyt!" Ja kohta taivas laski satehen, joka liekit sammutti, hänen ympärillensä loisto leimahti, ja kantaen sylissään tuon pienen tyttösen Neitsy Maaria astui sinne alas sekä molemmat pikku pojat hänen rinnallansa. Lempeästi nyt Maaria hänelle lausui: "joka syntiänsä katuu ja rikoksensa tunnustaa, hänelle se myös anteeksi annetaan," jätti sitten lapset hänen haltuunsa, päästi hänen kielensä sitehistä ja lahjoitti hänelle onnea koko hänen elin kaudeksensa.
大森林边住着一位樵夫和他的妻子。 他们只有一个孩子，是个三岁的女孩。 可是他们非常穷，连每天要吃的面包都没有，更不知道该拿什么东西喂孩子。 一天早晨，樵夫愁眉苦脸地到森林里去砍柴，他的面前突然出现了一位高大、美丽的女人，她的头上还戴着一顶饰满了闪烁的星星的宝冠。 她对樵夫说："我是耶稣的母亲，圣母玛利亚。你很穷，需要帮助。把你的孩子给我吧。我愿意把她带走，做她的母亲，好好照料她。"樵夫听从她的话，把孩子带来，交给了圣母玛利亚。 圣母玛利亚把孩子带到了天堂。 孩子在天堂里过得很舒服，吃的是糖饼，喝的是甜牛奶，穿的是金衣服，陪她玩的是小天使。 她长到十四岁时，圣母玛利亚有一天把她叫到面前，对她说："亲爱的孩子，我要出一趟远门。这是天国十三座门的钥匙，由你保管。你可以打开其中十二扇门，看看里面的美景。这把小钥匙是开第十三扇门的，但是你千万不要把那扇门打开，不然你会遭到不幸的。"小女孩答应一定听圣母玛利亚的话。 等圣母玛利亚走了之后，她开始参观天国的住房。 她每天打开一扇门，直到十二扇门被她一一打开。 她看到每一扇门里都坐着一位耶稣的门徒，周围一片光辉灿烂。 这辉煌的景象让她万分欢喜，也让昼夜陪伴她的小天使们非常高兴。 现在只剩下那扇禁止被打开的门了。 她非常想知道这扇门的后面藏的是什么，便对天使们说："我不把门全打开，也不进去。我只想打开一条缝，好让我们大家看看里面有什么。""啊，不行，"小天使们说，"那样做是罪过。圣母玛利亚禁止你打开它，你要是不听话，可能很容易遭到不幸。"她听到这话便不吭声了，可她心中的愿望并没有就此消失，而是在不停地折磨着她，让她得不到片刻的安宁。 一次，天使们全都出去了，她便想："现在只有我一个人，可以进去看一眼。我想谁也不会知道的。"她找出钥匙，一拿在手里就把它插进了锁孔，一插进锁孔就转动了一下，门一下子就开了。 她看到里面在火与光之中坐着"三位一体"（基督教认为圣父、圣子、圣灵原为一体，故称"三位一体"--译者注）。 她站在那里，惊讶地望着一切，然后用手指碰了碰火光，她的手指立刻变成了金的。 她顿时害怕极了，猛地关上门，逃走了。 可是无论她想什么办法，她都无法消除她的恐惧。 她的心总是怦怦直跳，怎么也静不下来，而且手指上的金子怎么也去不掉，无论是擦呀还是洗呀，那金子还在那里。
圣母玛利亚不久就旅行回来了。 她把小女孩叫到跟前，向她要回天国的钥匙。 当她把钥匙递过去时，圣母玛利亚盯着她的眼睛问："你没有打开第十三扇门吧？""没有。"小女孩回答。 圣母把手放在小女孩的心口，感觉到她的心跳得很厉害，立刻明白她没有听话，知道她打开过那扇门。 于是圣母又问："你真的没有打开过那扇门吗？""没有。"小女孩第二次回答。 这时，圣母看到了小女孩因为碰了天火而变成了金子的手指，知道她犯了罪，便第三次问她："你真的没有？""没有。"小女孩第三次说。 圣母玛利亚说："你没有听我的话，而且你还撒谎。你不配再在天堂住下去了。"
小姑娘昏昏沉沉地睡着了。 当她醒来时，她发现自己躺在人间的一片荒野中。 她想喊叫，可是她发不出任何声音。 她站起来想逃走，却发现自己无论走哪个方向，总有密密的荆棘丛挡住她的去路，怎么也越不过去。 在包围她的荒地上立着一棵空心的老树，这便成了她的家。 夜晚来临时，她就爬进树洞，睡在里面。 刮风下雨的时候，她也躲在里面。 这种生活非常凄惨。 每当她想起天堂里的幸福生活，想起和小天使们玩耍的情景，她都会伤心痛哭。 草根和野果是她唯一的食物，而这些她还得努力寻找。 秋天到来的时候，她捡起掉在地上的核桃和树叶，把它们搬进洞。 这些核桃是她冬天的食粮，而在雪花纷飞、天寒地冻的日子里，她只能像可怜的小动物一样爬进那些树叶里，免得被冻死。 不久，她的衣服就破了，一片一片地掉了下来。 当太阳重新暖洋洋地照耀大地时，她便爬出来坐在树前。 她的长头发像一件斗篷，把她全身遮得严严实实。 她就这样一年一年地坐在那里，感受着世间的凄苦与不幸。
冬去春来，树木重新换上了新绿。 一天，国王在森林里打猎，追赶一头狍子，可狍子钻进了包围着这片树林的灌木丛。 国王下了马 ，拨开灌木，用剑为自己砍出了一条路。 等他终于穿过灌木丛时，他看到树下坐着一位非常美丽的姑娘。 只见她坐在那里，金色的长发一直垂到脚跟，把她全身上下遮得严严实实。 国王呆呆地站在那里，无比惊讶地看着她，然后才问她："你是谁？怎么坐在这荒野里？"可是她无法说话，因为她张不了嘴。 国王又问："你愿意跟我回王宫吗？"她只是稍稍点了点头。 国王抱起她，把她放到马背上，带着她骑马回宫。 到了王宫后，他让人给她穿上最美的衣服，还给了她各种各样的东西。 她虽然不会说话，却非常美丽温柔，国王真心实意地爱上了她，没过多久就娶她做了妻子。
大约过了一年，这位王后生下了一个儿子。 当天夜里，当她一个人躺在床上时，圣母玛利亚出现在她的面前，并且对她说："要是你说实话，承认自己打开过那扇禁止打开的门，我就打开你的嘴，让你能开口说话；可要是你顽固不化，继续否认自己的罪孽，我就把你的初生婴儿带走。"圣母这时允许王后说话，可王后固执地说："不，我没有打开那扇禁止打开的门。"圣母玛利亚便从她怀里夺过初生的婴儿，带着他消失了。 第二天早晨，看到孩子不见了，人们便在私下里议论，说王后是吃人的恶魔，竟然杀死了自己的孩子。 这些话她全听到了，却没法说什么。 好在国王非常爱她，所以也不相信大家所说的话。
一年过后，王后又生了一个儿子。 夜里圣母玛利亚又来到了她的面前，对她说："要是你承认打开过那扇禁止打开的门，我就把你的孩子还给你，并且让你开口说话；可要是你继续否认，我就把你这个初生的孩子也带走。"王后仍然回答："没有，我没有打开那扇门。"圣母只好又从她怀里夺过孩子，带着他回天国去了。 第二天早晨，人们看到这个孩子又不见了，便公开地说孩子肯定是被王后吞吃掉了。 国王的大臣们要求审判她，但国王因为深爱着王后，不但不肯相信别人的话，而且还禁止大臣们谈及这件事，违者一律处死。
又过了一年，王后生了一个非常美丽的女儿。 圣母玛利亚第三次在夜里出现在她的面前，对她说："跟我来。"她牵着王后的手，带着她来到天国，让她看她的两个儿子。 那兄弟俩一面朝她微笑 ，一面玩着地球仪。 这情景让王后很高兴，圣母玛利亚便说："你的心还没有软下来吗？要是你承认你打开过那扇禁止打开的门，我就把你的两个儿子还给你。"可是王后第三次回答道："没有，我没有打开那扇门。"于是圣母让她重新回到地面，并且带走了她的第三个孩子。
第二天早晨，当孩子失踪的消息传出去之后，所有的人都吼了起来："王后是个吃人的恶魔！我们必须审判她！"这一次连国王也无法再阻拦大臣们了。 大家对她进行了审判。 由于她不能说话，无法为自己辩解，她被判处火刑。 木柴堆好了，她被紧紧地绑在木桩上，烈火开始在她的四周燃烧。 这时，骄傲的坚冰开始融化，她的心中充满了悔恨。 她想："我要是能在临死前承认我打开过那扇门就好了！"突然，她的嗓音恢复了，她大声喊道："是的，圣母，我开过那扇门！"话音刚落，大雨从天而降，浇灭了火焰。 她的头顶出现了一道亮光，圣母玛利亚怀抱刚刚出生的小公主，带着两个王子落在她的身边。 她慈祥地对王后说："一个人只要承认自己的罪过，并且为此而忏悔，他就会得到宽恕。"她把三个孩子交给王后，让她能重新说话，并且让她终身幸福。
